Pandemia??

Nyt sitten taas panikoidaan, kuten monesti ennenkin.

Muka syntyy pandemia; maailmanlaajuinen koronavirus.

Olen selvinnyt parista pandemiasta (aasialainen ja honkongilainen), myöskin tästä viimeisestä sikainfluenssasta, ei ehditty pandemiaksi julistaa;  kertaakaan en ole kuollut, jos en panikoinutkaan muutamien tämänkin palstan kirjoittajien tapaan.

Ylläpitäjä jo mainitsikin, influenssoja, perusterveelle ihmiselle ei kaiketi ihmeenpää vaaraa.

13 vastausta artikkeliin “Pandemia??”

  1. Sulle voi tulla vähän yksinäistä.
    Rötöksiä harrastavat ilmaiituristit ovst ensimmäisinä taas vaarassa. Satoja rötöslentäjiä tullee Kiinasta Suomeen päivittäin.

    Isomummo kuoli lintuinfluenssaan sata vuotta sitten. Se tauti alkoi jostain Pyrenneitten suunnasta ja alkoi levitä sotilaiden levittämänä. Ne sotilaatkin olivat ”turisteja”.

    1. Se mainitsemani tauti tunnettiin hyväkuntoisten tautina. Isomummo oli kansanomainen parantaj. Ehkä oli saanut taudin keikallaan.
      Miehensä kuoli jokunen vuosi jälkeenpäin. Ehkä pelättiin tartuntavaaraa haudankaivajille, kun jätettiin välimatkaa hautojen välille.
      Pernaruton bakteerit saattavat elää pitkään mullan alla, mutta.alkavat öähettää itiöitä ssatiaan happea.
      Lintuinfluenssa – arvio on tehty paljon myöhemmin.

      1. Enpä nyt oikein tiedä mihin oikeastaan väitteesi perustelet. Kirjoitusvirheistäsikin huolimatta, yritin sanomaasi selvitellä; eipä vaan oikein onnistunut.
        Toisaalta kyse avauksen suhteen oli tuo ylenmääräinen panikointi. Ei elämä sillä parane, eikä siitä keskusteluun ratkaisua löydy.

    2. Kannattaisikohan kommentoijan hieman tarkemmin ottaa selvää lintuinfluenssasta ja sen leviämisestä.
      Levisi sotilaiden mukana … koskas sotilaat ovat olleet siipikarjaan luokiteltavia? Muuten sata vuotta sitten ei lintuinfluenssaa edes tunnettu, mistäs se isomummullasi tunnistettiin.
      MERS ja SARS tulivat tunnetuiksi vasta 2000-luvulla ja tämä Wuhanin koronavirus tunnistettiin vielä myöhemmin.

  2. Suhtaudun asiaan varsin rauhallisesti ja jos nyt niin kävisi, että kohdalla osuisi niin sitten pitää vaan köhiä, kunnes helpottaa ja ellei helpota, niin eipä sillekään sitten mitään voi.

    Iskeekö pandemia tahi ei, syöt sitten possua tai porkkanaa,niin joka taupauksessa kuolet johonkin, kun sen aika on.

      1. Kalle, ihan juuri näin. Tärkeää on elää kun siihen on mahdollisuus, kyllä se kuolema sieltä tulee, ei sitä kannata erikseen odotella.

  3. Minun naapurini joka oli Tanzaniassa opettamassa salibandya sairastui siellä malariaan. Oli kuulemma sellainen kokemus, että hengenlähtö oli todella lähellä.

    1. Malaria.murhaa suuria määriä, mutta se on jo tuttu ja sen leviäminen voidaan ennakoida.

      Suomessakin on täpläsiipisiä malariahyttysiä, joita talvehtii aikuisina esim. navetoissa. Pistävät kipeästi keväällä lähdettyään liikkeelle. On täällä muistakseni myös vähän kesympää malariakantaa.

  4. En nyt muista muita, eikä sekään liity suoraan tähän aiheeseen. Mutta poliota vastaan makusteltiin sokeripalan kanssa, varmaan se on auttanut, kun ei oireita tullut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *