Perheen raha-asiat.

Meidän perheessä raha-asiat menevät siten; vaimo kun ei juurikaan netissä käy, kysäisee vain joskus, paljonko meillä on rahaa nyt.

Minä kun tarvitsen käteistä; kysäisen vaimolta, josko muutaman satasen saisin.

No, paljonhan sitä ei koskaan ole mutta, sanoisinko riittävästi.

Nuo raha-asiat monessakin perheessä lienevät joskus  vaikeitakin.

Luottamus raha-asioiden hoitoon monillakin aviopareilla on joskus aika häilyvää.

10 vastausta artikkeliin “Perheen raha-asiat.”

  1. Niimpä. Minä hoitelen netissä raha-asiat ja vaimo vanhanaikaisesti – molemmilla on omat tilit ja laskujen maksu on muokkaantunut siten että vaimo hoitelee ruokakulut ja minä muut kulut jotka pääosin suoraveloituksena.

  2. Onneksi on vain vähän rahaa, niin raha-asioitakin on yhtä vähän.

    Yhdellä hyvällä ystavällä on paljon rahaa, siis ihan oikeasti paljon rahaa ja ajoin kauhea stressi kun niitä raha-asioitakin on yhtä paljon.

    Kysyi joskus leikillään, että vaihdetaanko paikkoja, totesin välittömästi, että ei helvetissä.

  3. Meillä hoidetaan raha- asiat melkolailla samaan tapaan kuin Niilollakin, ei niitä enää toiselta juurikaan kysellä. Kumpikin hoitelee omilta tileiltään ja vielä eri pankeista. Minä en ole pankissa käynyt fyysisesti yli kymmeneen vuoteen, en tiedä onko vaimo.

  4. Meillä kun on vain yksi tili; yhteinen, ennen oli myöskin firman tili. Kun raha-asiat hoidetaan yhteiseltä tililtä, mielestäni kaikki toimii simppelisti.
    Vähänkään isommat ostot neuvotellaan keskenään, ei ole riitaa koskaan raha-asioista tullut.
    Tämä on meidän tapamme toimia.
    Niin, ja aina kun reissuun lähden, vaimo kysäisee; onkos sinulla riittävästi käteistä?

  5. Ei ollut vaimon eläessä mitään epä selvyyttä noissa asioissa molemmilla oli oma tili vaimon kortti tosin oli mun taskussani
    nykyisin leskenä elävänä niitä ei tule ei viitsi riidellä itsensä kanssa
    Ja itseppä ne on sitten olen tuhlannutkin jos fyrkka kuun lopulla onkin vähissä terv tepivaari

  6. Minun Sveitsin frangin ja US $ tilejä vartioidaan Luxemburgissa, Universal Bank of Heaven.
    Suomessa Nallen talviunien paikassa, johon minulla on virtuaaliyhteys. Vaimolle nekään eivät mahda mitään, jolla on narut käsissään joka paikkaan ja minä saan vain kirjoitella jonninjoutavia muille joutaville.

    Tavallisessa elämässä käyttöoikeudelliset tilit( palkkatilit) molemmilla. Lisäksi molemmilla ihka omatkin. Molemmat hoitavat yhteiset laskut koneella- tuplavarmistus. Joitakin suoraveloituksia on. Rahat ja omaisuus on ollut alusta lähtien yhteisiä.

  7. Meillä kun ei ole palkkatilejä kummallakaan, vain eläkkeet. Olemme katsoneet kätevimmäksi jatkaa työelämän aikaista systeemiä; vain yksi tili ja molemmilla erikseen tai yhdessä käyttöoikeus. En siinä mitään ongelmaa näe.
    Mitään isompia omaisuuksia meillä ei ole kuin tämä vanha osuuskauppakiinteistömme.

  8. Jokaisen taloushallinto ja raha- asioiden hoito on taatusti hyvä ja oikea, jos niillä taidoilla pysyy poissa luottohäiriöiden joukosta. Niitä nyt sitten uutisten mukaan on taas ihan hirvittävästi noin 400 tuhatta ja koko ajan tulee lisää.

  9. Minulle on opetettu elämään säästeliäästi niin koittaa koko ajan pistää säästöön. Kumppani on kyllä sanonut että minun on parempi se säästäminen hoitaa, mutta mielestäni olisi hyvä että ihan pahimman varalta molemmilla olisi omia säästöjä.

  10. Meillä maksut maksetaan aina eräpäivälleen, elämisemme on sitä mallia, että kuukausittain tuloistamme ei kaikki mene, vaan elämisemme maksaa aina hieman vähemmän, hankintoine kaikkineenkin, kuin tulomme ovat.
    Osamaksulla tai rahoituksella emme osta mitään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *