Pienakut vs paristot.

Olen jo vuosia tässä pähkäillyt AA ja AAA paristojen kanssa. Paristot kestävät minkä kestävät, vaihtelee melkoisestikkin.

Pari kuukautta sitten ostin molempia sarjoja muutaman akun satsin.

Esi  valvontakamerassani, otsavalaisimessani tuo kestoaika on akun hyväksi todella suuri.

Tuo Vartan laturi pystyy lataamaan molempia kokoja neljä akkua kerrallaan.

Ihmetellyt olen, miksi yleensäkkään noita paristoja olen ostellut;

5 vastausta artikkeliin “Pienakut vs paristot.”

  1. Pienakkujen kanssa tahtoo mennä hermot, todella huonoja kestämämään. Juuri eilen ostin mönkijään uuden ja maksoin hiukan yli 70 euroa. Vaihtamaan en vielä ole ehtinyt, kun pitäisi olla vähintäänkin sormissa ja ranteissa lisänivelet ja niitä en ole vielä saanut. Tämä on nyt kolmas akku siinä mönkijässä ja taas viimeistään kahden vuoden päästä se on uusittava. Kerran on jo jättänyt minut metsään niin, että on pitänyt raahata sinne painava apuakku.

    Sama juttu on ruohonleikkurin kanssa, en oikein muista mutta taitaa olla siinäkin jo pari vuotta vanha akku.

    Pikkuparistojen kanssa kelpaa, kun suurin osa alkaa olla led- lampuilla ja ne tuntuvat kestävän maailman tappiin asti.

  2. Kumpi on parempi – riippuu ihan käytöstä.
    Omat kokemukseni AAA-akuista ovat aika huonot, koska niissä kapasiteetti on vaatimaton.
    Sen sijaa AA-akkuja ja paristoja käytän vaihtelevasti.
    Kelloissa ja langattomissa hiirissä sekä muissa, missä virrankulutus on olematonta, en viitsi akkuja käyttää kuin satunnaisesti.
    Samoin laitteissa, jotka ovat pitkiä aikoja käyttämättä, akut purkautuvat turhan nopeasti ja ne pitää aina ladata otettaessa laite käyttöön.
    Sen sijaan lampuissa, GPS-laitteessa ja muissa, missä virrankulutus on suurempaa, akut ovat hyviä.
    Lampuissa tosin olen jo alkanut siirtyä Li-ion-akkutoimisiin niiden hyvän kapasiteetin vuoksi

  3. No, lion-akkujahan minullakin; mm tuo valvontakamera, latausväli n 3vko ja paristoilla vaihto viikon välein, jos sitäkään.
    Ei, kyllä minä olen erittäin tyytyväinen näihin paristokokoisiin akkuihin.

  4. Kuten totesin, ne ovat erittäin käyttökelpoisia enemmän virtaa kuluttavissa laitteissa.
    Itsellä kamerat ovat verkkokäyttöiset ja akkuvarmenteiset.

  5. Nuo Vartan AA 1,2V paristot näyttävät kestävän aika hyvin kylmääkin, se vähän viileämmän kauden ajankin kun pakkanen pyöri tuolla 8-10 astetta.

Vastaa käyttäjälle Kalle Pohjola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *