Pihvinpaistoa.

Laitanpahan avauksen pihvinpaistokokemuksistani, vaikka kuulemma se ei ole sotilaallista touhua vaan Marttojen hommaa; mutta kaikesta huolimatta.

Olen nyt muutamia kertoja kokeillut lihan (sika, nauta, yms) maustamista paiston aikana.

Ensiksi valurautapannulle öljyä ja voita. Kun öljy/voi alkaa ruskistua, pihvi pannulle, seuraksi muutama rosmariinin oksa sinne, ei pihvin päälle vaan viereen lisäksi kuorittuja valkosipulin kynsiä kymmenkunta (Peipsijärven isoja punaisia).

Pihviä (runsas 3cm paksu) paistetaan kolme minuuttia/puoli ja pannulle kaksi pihviä. Paistopihdit muuten näissä pihvihommissa ovat mainio työkalu. Minulla on Heirolin 40cm pitkät.

Paiston jälkeen pihvit nostellaan teräskulhoon ja maustetaan suolalla ja mustapippurilla. Käytän nimenomaan mustapippuria, maustepippuri ei ole pippurikasvi. Maustamisen jälkeen lusikoidaan, ei kaadeta, pannusta paistoliemi yrtteineen ja valkosipuleineen pihvien päälle. Kulho jätetään puoleksi tunniksi kannella varustettuna hellalle hautumaan. Ei saa paistua enää.

Lopuksi mittaan pihvien sisälämpötilan; tulee olla naudan kyseessä ollen, n 70 astetta.

Sitten vain herkuttelemaan.

15 Replies to “Pihvinpaistoa.”

  1. Monesti olen pihvejä paistellut käytännössä ihan samalla tekniikalla, toki myös muilla tekniikoilla, eikä yhtä oikeaa tapaa kait edes ole, on useampia hyviä.

    Pihvien paistaminen, varsinkin jos ajatellaan naudanlihaa, on mielestäni paljon enemmän anteeksi antavaa kuin kalan paistaminen, jonka voi pilata silmänräpäyksessä kuivaksi.

  2. Pitää paikkansa varsinkin tuon kalan suhteen.
    Tässä tekniikassa olen ollut huomaavinani pannulla muhivien mausteiden imeytymisen lihaan tasaisemmin.
    Lopuksi sitten haudutettaessa saadaan pippurin ja suolan osalta mielestäni myöskin juuri tuo tasaisuus.
    Kuten sanoit, ainutta oikeaa tekniikkaa ei ole; virheitä sitten ihan samankin pihvin osalle voi kertyä monia.
    Tuohon tuoreeseen rosmariiniin olen erityisen ihastunut, niin kuin salviayrtteihin yleensäkkin. Timjamiakin olen tuossa systeemissä käyttänyt.

  3. Pippuripihvi pannulta:

    Minusta oleellisinta pihvien paistamistavan valinnassa on itse liha: ”keski-ikäistä”, mutta ei vasikkaa, naudan marmorisisäfilettä tai sisäfilettä ilman marmoria. Tai marmoriulkofile tai ilman. Ne ovat soveliaita ja mureita paistinpannuille nopeaan paistoon. Muut kuten sisäpaisti, ulkopaisti, kulmapaisti muilla tavoilla kypsentämiseen, samoin kuin riista.

    Lisänä ruokailijat, kuka kutakin kypsyysastetta suosivat.

    Valupannu on erinomainen, miksi ei myös keraaminen. Otan oman tapani, joka on naudan marmorisisäfileestä paistettu pippuripíhvi.

    Voita pannulle reilusti kihisemään ja hieman ja ruskistua saa, pari noin 3-4 cm:n paksua filettä ( ei saa nuijia) yhtaikaa pannulle – ei muuta.

    Puolikypsä (aldente); molemmin puolin puolen minuutin välein käännellen yht. noin 3 minuuttia ja pois. Valutetaan siivilöity paistinrasva pannusta päälle. Suolaa ja pippuria myllystä käännellen. Pihvit lautaselle pippurikastikkeen kanssa.

    Kypsän paistaminen noin 5 min.

    Joku tykkää ”verisestä”, sen paisto vain 1,5 min molemmilta puolilta.
    Marmorinen kypsyy hieman nopeammin kuin ilman marmoria.

    1. Hyvältähän tämäkin kuulostaa, ellei jopa herkulliselta. Oletko kokeillut mustapippurin sijaan useamman pippurin sekoitusta, pippurimixia ?

      Itse olen, mutta valmistuotteena myllyssä en kyllä mitään erityisen säväyttävää löytänyt, pikimminkin niin, ettei oikein mikään pippuri maistu kunnolla.

      1. Minä käytän mausteet pääsääntöisesti myllyn kautta, pl kurkuma, sokeri ja suola.
        Noita maustesekoituksia en oikein ole suosinut juurikin annostelun hankaluuden vuoksi. Sama pätee yrtteihin, yrtit käytän yleensä tuoreyrtteinä, niitä kun voi sisätiloissa kasvattaa ihan purkeissaan.

  4. Heikki se mainitsi tuon paistinpannun keraamisen pinnoitteen. Idea on itseasiassa vanha, tuolta 70-luvulta, ei koskaan oikein suosiota saanut.
    Minä kelpuutan paistovälineiksi ainoastaan valurautapannut, hiiliteräspannut ja jossain tapauksessa rosterisetkin. Tuo emalioitu valurautapannu; meillä on niitä kaksi, molemmat liki 50v vanhoja, vaimon kirpputorilöytöjä. Nämä emalipannut ovat uskomattoman hyviä.
    Tämähän oikeastaan meni vähän syrjäpoluille mutta pihvin paistamisesta, paistamisvälineistä tosiasiallisesti kyse.
    Jos vaan joku saa jostain kirpputorilta/vast valurautaisen, emaloidun kattilan, paistinpannun tai kasarin, kannattaisi ostaa kiireen vilkkaa.
    Mitä tuohon itse pihvin maustamiseen tulee; Heikin kanssa lienemme hieman eri koulukuntaa. Minä suosin valkosipulia, yrttejä, etenkin eteerisiä, tilliä, ruohosipulia, kiinanruohosipulia jne.
    Heikki tuntuu suosivan ns perusmaustamista.
    Summasummaarum, sanoiko Mika; makuasioista ei pidä kiistellä.
    Toisaalta, näillä ruuanlaittoa käsittelevillä sivuilla; vastoin Kyuun erästä kommenttia.
    Ruuanlaitosta keskustellaan eri näkökohtia huomioonottaen vastakkainenkin mielipide.
    Tämä on mielestäni yksi parhaista keskusteluaiheista.

    1. Minulla ovat nuo kaikki mahdolliset pannut, jos nyt luettelisin: valurautainen paistinpannu plus räiskälepannu, teräspannu, emalipannu, keraaminen pannu, liekityspannu. Valurautainen uunipannu plus emaloitu toinen. Nyt on kysymys, missä niitä säilytät ja teet kaupunkiasunnossa ruokaa.

      Maustamien on minulla niin moninaista, että kirja siihen tarvittaisiin.

  5. Uskonhan minä Heikki tuon.
    Minulla on vanhoja valurautapannuja, kasareita, yms, muutamia.
    Minulla taas ei säilytysongelmaa ole.
    Toisaalta, jos jokin pannu/vast ei tyydytä minua, menee metallinkeräykseen.
    Oikeastaan koko ruuanlaittovälineistöni, vaikkakin suppea, toimii päivittäisessä ruuanlitossa. Siis arkitodellisuudessa.

  6. Tuo Magen esimerkki ei ole ollenkaan ainut.
    Täältä meiltä kun mennään joitain kilometrejä tuonne Porin suuntaan, oli ”yrittäjä”, joka jalosti kaikenlaista liikenteessä kuollutta sorkkaeläintä säilykkeeksi; siitä nyt lienee parikymmentä vuotta, Somerniemen kesätorillakin kauppasi vuoden pari riistahampurilaisiaan siellä torilla.
    Ilmaiseksi minullekkin, naapurikauppiaalle tarjoili mutta kun sanoin olevani kylläinen.
    Nykyisin tämä ”lihanjalostaja” lienee melko laillinen.

  7. Minulla on niin kieroutuneet makutottumukset, että paras ruokajuoma on vesi, makuhermoni sotivat kaikenlaisia viinejä vastaan.
    Snapsin ennen ruokaa voin kyllä ottaa. Viinit viineinä ja ruoka ruokana; mielestäni kaksi erilaista ja yhteensopimatonta asiaa.

  8. Näinhän se itsekullakin maut ja tottumukset. Kenenkään makutottumuksia en ole oikeutettu tuomitsemaan. Puhun vain ja ainoastaan omasta itsestäni.

Kommentoi