Japanissa on kaksi erittäin arvostettua sientä, joista maksetaan hurjia, jopa nelinumeroisia (euroina) kilohintoja, nimittäin matsutake ja shimeji. Molempia löytyy meidänkin metsistämme.
Matsutake on sama sieni kuin Suomessa kuivilla mäntykangasharjanteilla kasvava tuoksuvalmuska. Löysin vuosien etsimisen jälkeen ihan lähiseudulta alueen, jolla niitä kasvaa – silloin kun kasvaa, sillä sienen esiintyminen on jaksottaista.
Matsutaken kotimainen nimi kertoo sienestä olennaisen, mitä nyt vähättelee rajusti. Se nimittäin enemmänkin haisee kuin tuoksuu. Haju on todella voimakas ja pistävä, muistuttaa monien mielestä halpaa hajuvettä tai lasten hajustettuja pyyhekumeja. Itselleni siitä tulee mieleen liima, jota isoisä käytti kauan sitten nahkatöissään. Olen antanut löytämäni muille sienestäjille, koska pääni ei kestä hajua. Keittiön pöydälle jätetyt pari sientä haisivat toisessa päässä asuntoakin. Kokeilin kerran valmistaa matsutakesta ruokaakin, mutta maku ei ollut mieleeni, muistutti liikaa pistävää hajua. Jotkut rakastavat sitä.
Shimeji taas on sama sieni kuin niin ikään kuivilla mäntykankailla kasvava tievatupaskynsikäs. Tämän löysin tänä syksynä ensimmäisen kerran. Makua on kehuttu paljon, mutta en päässyt maistamaan, koska kaikki löytämäni olivat selvästi yli-ikäisiä. Ehkä ensi syksynä.
Kyllä suomalainen metsä on monipuolinen!
Löytyy metsistä muutakin mitkä japanilaisten mieleen, Meillä oli muotoiluinstituutissa japanilainen ohjaaja, joka antoi minulle tehtäväksi valmistaa puisia tarjottimia Japanista Suomeen tulleille vieraille. Tein tervalepästä ja pihlajasta.
Eikös nuo ole juuri niitä potenssia kohottavia aineita, siinä kun jotkut poron sarvetkin. Niitähän ne vievät matkamuistoina Japaniin, kertovat.
En tiedä, Pentti, potenssista, mutta kunto taatusti kohoaa, jos noita tosissaan rupeaa keräämään, on se sen verran harvakseen kasvavaa sorttia.
En ole törmännyt kumpaankaan avauksessa esitettyyn sieneen koskaan, nimet toki ovat tuttuja.
Tällä sunnalla on ollut melko kehno sienivuosi kaikkineen, syytä en oikein osaa sille keksiä.
Meillä tuota tuoksuvalmuskaa kyllä löytyy mutta ei siinä määrin, että kaupallinen poiminta kannattaisi. Sitä pitäisi löytyä kymmeniä kiloja, että poiminta olisi taloudellisesti kannattavaa.
Tosiasiassa en ko sienestä paljonkaan perusta ruokapöytääni.
Kalle, ainakin Oulussa on jokunen ravintola, joka ostaa pienempiäkin eriä hyvälaatuista tuoksuvalmuskaa.
Minä en paljon ruokasieniä tunnista, paitsi Herkkutatit, kantarellin, torvisienen, suppiksen, orakkaat ja rouskut. Vain niitä kerään. Korvasienetkin jätän rauhaan, koska en luota ryöppäykseen.
Pojanpoikani, 8v., on tosi innostunut sienistä ja niiden keräämisestä. Hänen mukanaan olen nyt uudelleen pääsemässä kiinni sienimaailmaan.
Hieno harrastus. Kannattaa harjoitella ja oppia idioottivarmasti noin 20-30 ruokasienilajia. Ensin pääryhmät / roskut, tatit, ”tratit”, haperot, orakkaat.. jne. Niistä kustakin muutama varma. Sitten varmat ja yleisimmät myrkkysienet. Jotkut niistä voi sekoittaa rouskuihin.
Matsutakea olen löytänyt Lapista ja Kihniöstä. Sieni kasvaa vanhoissa mäntymetsissä ja on Japanista hävinnyt, kun vanhat männyt on kaadettu. Saavat sientä mm. Kanadasta.
Sieni haisee parin kymmenen metrin päähän. Parhaat sienet löytyvät kohdista, missä kariste on noussut koholle sienen kohdalta. Sormet työnnetään sienen alle ja nostetaan.
Sieni säilyy poimittuna varsin hyvin. Kun sienen syö, niin haju tunkee ihon läpi. Mitään huumausta en ole kokenut.
Seuraavassa linkissä väitetään kyseessä olevan shimejin, mutta aidossa on paksu jalka herkkutatin malliin. Sukulaissieni mahdollisesti on kyseessä.
https://www.velutipes.com/natural/lyophyllum_shimeji.htm