7 vastausta artikkeliin “Aamupalaa trangialla lumen ja jään maassa”

  1. Siinä tulee aamu kaffeet. Aamupalaa jo tehty trangialla. Hyvää ja helppoa.

    1. Sinol palaa hyvin, ei maistu ja haise kuten aiemmin vuonna kivikausi jolloin aine pölisi niin että makua jäi ruokiin ja juomiin. Puhdas sininen tuli.

      1. Jotkut ovat valitetelleet tenuhajusteen tuntua. Itse olen käyttänyt viime vuosina Bilteman punaista tenua. Eikä haisu ole haitannut makua.
        Trangiaa en ole käyttänyt vuosiin ostettuani Ruotsin entisen armeijan pakin. Pakki muistuttaa vastaavaa suomalaista, Sen ympärillä on alumiininen tuulisuoja ynnä ihan hyvä tenupoltin. Systeemi on Trangiaa kevyempi.

        Noki on tässäkin ongelmana. Puhdistamista helpottaakseni olen suihkinut tulipintaan siliconia, vaikka sekin toimii eristeenä noen tapaan.

        1. Sellainenkin käsitys on, että pieni vesilisäys tenuun vähentää kattilan nokeentumista. Olen kokeillut ja mahdollisena pidän.

  2. Tämän päivän ruoka oli paistettua ahventa. Olipa hyvää. Kun lumi ja jää katoaa pellosta laitan perunoita istutukseen. Myös maissia kokeilen, en tiedä onnistuuko sekä karviaspensaat pistän.

  3. Se on hyvä että kahvin tällä saa nopeammin kuin nuotiolla tehden. Sekä kaikki maastoon tarkoitetut eräpussiruat on tällä todella helppo valmistaa. Vesi kuumaksi, vesi pussiin, pussi kiinni, kypsyy ja naamariin. On hyvää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *