Jotenkin niin maukasta

”Run Donnie, Run!!!!” (huudetaan Tom Hanks: Forest Camp tyyliin…)

En edelleenkään aja minkään puolueen asiaa Yhdysvaltojen vaaleissa vaan henkilöä. Kun vallan sai narsisti joka erotti välittömästi ammattitaitoista henkilökuntaa valkoisessa talossa tuoden tilalle milloin mitäkin ja vain pelkät myötäilijät jäi duuniin niin miltä kuulostaa, olisiko tämä sinun ihanne työpaikka.

Siinä pientä viihdettä perjantaille, aivan mahtavia kuva muistoja tämän mini diktaattorin viimeisistä päivistä.

(Kuvat: Toles ja Pic of the funny)

9 vastausta artikkeliin “Jotenkin niin maukasta”

  1. Trump matkustaa ensi vuonna Venäjälle klaaninsa kanssa jatkamaan bisneksiään, näin se vaan on.

    ”Presidentti Donald Trumpin yritys neuvotteli pilvenpiirtäjän rakentamisesta Moskovaan Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjan ollessa käynnissä” (The Washington Post) Tämä uutinen on vuodelta 2017 ja sitä ennen Trump oli käynyt neuvotteluja pitkään Moskovassa.

    Nyt se on saanut presidentti kaudellaan verkostoa ympäri maailman ja voi hyödyntää niitä bisneksissään, näin minä tekisin….

  2. Rotat jättää jo uppoavan laivan…

    ”CNN:n lähteet: Osa Valkoisen talon virkamiehistä ottaa etäisyyttä Trumpiin
    Pennsylvaniasta ja Georgiasta kantautuvat tiedot viittavat yhä enemmän siihen suuntaan, että Trump ei ole jatkamassa presidenttinä toiselle kaudelle. Samaan aikaan CNN:n lähteet Valkoisessa talossa ovat kertoneet, että jotkut hallinnon virkamiehistä sekä kampanjan työntekijöistä ovat alkaneet hiljalleen etäännyttää itseään presidentistä suojatakseen itseään.”

    Toisaalta, mitä tulevaisuutta näillä olisi Trumpin kanssa…

  3. Trumppeli voisi jäädä sinne pysyvästi ja viedä klaaninsa kokonaan mennessään.

    1. Voi tehdä hyvinkin niin, sillä loppuu nimittäin rahat,,,,ja Yhdysvalloissa on kasa oikeudenkäyntejä kun koskemattomuus mikä sillä on presidenttinä ollut poistuu.

      Oikeastaan kaikki tämän kannattajat on ajettu ihan harhaan.

  4. Meikällä on ollut koko loppu viikko ns vapaata, ei työn vaivaa, on tullut seurattua tätä vaali hommaa ennätysmäärä, meinaan vielä tässä seurata jos näkisi miten käy, ihan kaikkia ääniä ei saada kuin vasta viikonloppuna mutta onhan tämä jännää. Hyvä leffan aihe.

  5. Joe Biden johtaa tietotoimisto AP:n ennusteen mukaan valitsijoiden määrässä 264–214.

    Tähän mennessä vain Decision Desk HQ on julistanut Joe Bidenin presidentinvaalien voittajaksi

  6. Meikä haluaa nyt valvoa niin paljon kuin jaksaa ja seurata vaaleja, tässä Trumpin viimeisin Twitter päivitys…

    Donald J. Trump
    @realDonaldTrump
    Joe Biden should not wrongfully claim the office of the President. I could make that claim also. Legal proceedings are just now beginning!

    niin,,,miettikää,,,äijä on vielä USA:n presidentti

  7. Riku Rantala toteaa 100% osuvasti HS kolumnissaan=

    Jos jotain Amerikan-matkallani opin: Yhdysvaltojen nimessä kohta ”United” on pelkkää sanahelinää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *