Rajat auki Uudellamaalla, vyöry pohjoiseen alkaa

Rajat pohjoista kohti on auki. Saarroksissa oleva Uusimaa on jälleen avoinna. Odotettavissa invaasio pohjoiseen. 2/3 koronaviruksen kantajaa on Uudeltamaalta. Tervetuloa! Kansa pohjoisessa voi heitellä kukkasia teiden varsille ja toivottaa tielläliikkujat tervetulleeksi. Tieliikenneasemat ja ostoskeskukset teiden varsilla tulevat pursuamaan liikennalla olevista kansalaisista…. (kuva: Encyclopedia Britannica)

27 vastausta artikkeliin “Rajat auki Uudellamaalla, vyöry pohjoiseen alkaa”

  1. Koko epidemia on vasta alussa ja hallituksen viisikko juhlii jo vappumarssin hengessä voittoa viruskentällä. Nyt tuli vasta epäsuoraa tulta,,, pahin on vielä tulematta.

  2. Meinasin että olisin lauantaina lähtenyt mökille (samaan maakuntaan!) ennen kuin taudinkantajat marssivat, mutta eipä sitten sitäkään tarvitse tehdä. Tai voi kait edelleen jos kaiken ruoan ottaisi kotoa mukaan, se on vain vähän haastavaa pakata.

    Mutta ei hätää, ei demareihin onneksi tarvitse vastakaan luottaa.

    1. Fraulein Marin sanoi suorassa tv lähetyksessä että vastuu viruksen leviämisestä on kuulijan, eli kansan. Ja nyt kun se leviää kun vappunaamreita jaellaan niin fraulein on pessyt kätensä asiasta, kirjaimellisesti.

  3. Hallitus teki sen möhläyksen, mitä pelkäsinkin.
    Kaikki vastuu siirrettiin kansalaisille ja Marin sakkeineen pesee kärensä runsaan käsidesin kera.

  4. Juridisesti ymmärrän Marinin toiminnan toisenkin puolen.

    Mutta ongelma on että hän tuijotti juridiikan ja käytäntöjen yhtä yksityiskohtaa, kun olisi pitänyt katsoa kokonaisuutta. Häntä selvästikin nyt johdatellaan.

    Puhe oli myös poikkeuksellisen huono, ei yhtään sitä mainiota laatua mitä häneltä olen odottanut normaalisti. Sekin antaa syytä epäillä että tämä on käskytetty.

    Ja toki se, että hallitus ei ollut samaa mieltä aiheesta lisää epäilystä.

    1. Ruumispusseja pääsee huoltovarmuuskeskus tilaamaan, niissä nyt ei voi tuote juuri pieleen mennä…

      1. Mulla on jo yksi jenkkiläinen versio varalla.
        Käy myös hätäpaarista, kun kestää isommankin miehen kantamisen…

        1. Parasta on ottaa pihalle valmiiksi semmoinen siirtolava lisälaidoilla niin mahtuu naapuritkin…

  5. Kannattaa miettiä minne menee sieltä Uudeltamaalta…

    Sisäministeri Ohisalo varoitteli tiedotustilaisuudessa: ”Mökille menemiseen liittyy riskejä, tapahtuu onnettomuuksia ja joudutaan rikosten uhreiksi” https://t.co/chz5yPFDo1

    Eli siellä mökillä odottaa kylänraitin miehet jotka vähän joukolla antaa hivutusta.. 🤣🤣🤣. 💪💪💪

    1. Kyllä sieltä kylänmiehet liukenee äkkiä kun mökin omistaja aivastaa 😁

  6. https://www.aamulehti.fi/a/30939868-4a4b-4931-85a4-2b91fdabb3c8
    15.4.2020

    Suomen hallitus kertoi keskiviikkoaamuna, että Uusimaa avataan. Raja aukesi hieman jälkeen yhden iltapäivällä keskiviikkona.

    Vain hetkeä aiemmin Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tiedotti uusimpien koronatestien tulokset. Ne puhuvat yksiselitteistä kieltä. Uusia tartuntoja ei ole todettu menneen vuorokauden aikana yhtään.

    ********************************************************************************
    https://yle.fi/uutiset/3-11306457
    15.4.2010

    THL: Koronatartuntojen määrä Uudellamaalla voi olla monikymmenkertainen verrattuna varmistettuihin tapauksiin

    1. Käsienpesu ja vastuun välttely alkoi vauhdikkaasti.
      Selitykset alkavat kohta ja syyllisiä ovat kaikki muut paitsi päätökset tehneet ministerit..

  7. Kaksi kolmasosaa korona-sairastumisista on todettu Uudellamaalla.

    Uudenmaan väkiluku on 1,67 miljoonaa. Suomen väkiluku on 5,52 miljoonaa.

    Uusmaalaisten osuus suomalaisista on n. 30 prosenttia – vajaa kolmannes

    Ilmeisesti hallituksen tavoitteena ei ollutkaan painaa sairastumistapauksin määrä samaksi kuin mitä se on muualla Suomessa. Tavoitteena taitaakin olla muun Suomen sairastumistapaukset nostaminen samaksi mitä se on Uudellamaalla.

    ***************************************************************************************
    Tämmöinen uutinen:

    https://yle.fi/uutiset/3-11305135
    14.4.2020

    Helsingissä somalinkielisten koronavirustartunnat ovat lähteneet selkeään kasvuun. Kaupungin tiedotteessa kerrotaan, että somalinkielisillä on todettu tähän mennessä lähes 200 tartuntaa. Kaikkiaan Helsingissä on yli tuhat tartuntaa.
    Väestöön suhteutettuna 1,8 prosentilla somalinkielisestä väestöstä on todettu koronatartunta. Vastaava osuus keskimäärin helsinkiläisten keskuudessa on 0,2 prosenttia.

    *
    .. ja täämmöinen

    https://www.verkkouutiset.fi/suomessa-nyt-72-kuollut-koronaan/#1813b8fa
    15.4.2020

    Suomessa on nyt THL:n mukaan vahvistettu yhteensä 3237 koronavirustartuntaa. Määrä kasvoi tiistaista 76 tartunnalla. Tapauksista 2 038 on todettu Uudellamaalla ja näistä yli puolet Helsingissä.

    1. Tietojen perusteella olisi pitänyt laittaa hesa, Espoo, Vantaa ja Sipoo eristyksiin tai minimissään ainakin kehä I:n sisäpuoli.
      Ei ollut Marinin sakilla selkärankaa vaativaan tehtävään.

  8. Korona käy koko maan läpi, sille nyt ei millään toteuttamiskelpoisilla keinoilla mahda mitään. Koko härmää ei voi pistää vuodeksi säppiin. Suomalaiset noudattavat, noin niin kuin länsimaiseksi demokratiaksi, hyvin poliittisen johdon ja viranomaisten ohjeitakin, ilman että perustuslaki revitään riekaleiksi.

    Toisin kuin blogistit hallitus joutuu tekemään näitä päätöksiä perustuen vähän muuhunkin kuin koronakuolleisuuslukuihin ja iltapäivälehtien klikkiotsikoihin.

    1. Kyse ei ole iltapäivälehtien klikkiotsikoista, vaan ihan virallisista tutkimuksista, joita iltapäivälehdet vain julkistavat.
      Ne tutkimukset eivät todellakaan ole iltapäivälehtien tekemiä.
      Hallitus muni aiemmin seurattuaan sokeasti THL:n vähättelyjä, mutta ei nyt uskalla ottaa tutkimustietoja sen paremmin huomioon.

    1. Mitä kriisinhallintapuolelta oppinut ollaan asteikolla (0-10) kohdassa 2.

  9. Liikenne lisääntyi välittömästi 20%.
    Viikonlopuksi mennään mökkikuntiin tartuttmaan…

  10. THL:n henkilökunta – tämä on ilmeisesti porukka, johon halituksemme luottaa kuin pukki sarviinsa – vai luottaako?

    Tämä on porukka, josta viestitettiin, että korona- epidemia on kuin mikä tahansa kausi-influenssa, vaikka epidemia oli riehunut jo monta viikkoa ainakin Kiinassa, Italiassa ja Espanjassa. Onneksi hallituksemme teki ajoissa omat päätelmänsä n.s. asiantuntijoista välittämättä.

    ***************************************************************************************
    https://thl.fi/en/web/thlfi-en/about-us/organisation/departments-and-units/health-security/environmental-health/staff
    *

    https://thl.fi/fi/thl/henkilosto

  11. Nämä ns. asiantuntijat olivat pykäläkireitä juristeja, jotka eivät ymmärrä terveydenhoidollista välttämättömyyttä jaa tulkitsivat lakia tekopyhästi sekä THL:n jo aiemmin munineita tunreita, joilta puuttuu kyky esittää asiat selkeästi.
    Hallitus puolestaan pesi kätensä piiloutumalla noiden tulkitsijoiden selän taakse uskaltamatt ottaa sitä vastuuta, mikä hallitukselle kuuluu.

Vastaa käyttäjälle Kyuu Eturautti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *