Toisen polven maahanmuuttajat ei pärjää

Juuri uutisista katsottua ja kuultua. Eli nuoret maahanmuuttajat joiden taustat ja koulutus tulee jo Suomen kautta ei todellisuudessa auta siihen tosiasiaan että nämä on heikkolahjaisempia sekä eivät integroidu Suomeen toisin kuin luultiin.

Nyt luemme harvase päivä uutisia joissa nämä maahanmuuttaja nuoret harjoittaa asuinalueillaan väkivaltaa kantaväestöä ja toisiaan kohtaan.

Ei voida sanoa että jotain on mennyt pieleen meidän ansiosta, ongelmat seuraa ongelmia. Ei auta vaikka pakenee muihin maihin  jos käytös ja tavat ei muutu. Kyse on vallan muusta …..

 

”Tutkimus: Ulkomaalaisvanhempien lapsilla muita enemmän mielenterveysongelmia ja käytöshäiriöitä” (IL)

Nyt jo samasta aiheesta iltapäivälehdissä.

Huom, ei pidä silti yleistää, mutta jotain on pielessä…

 

9 vastausta artikkeliin “Toisen polven maahanmuuttajat ei pärjää”

  1. Huom. Puhutaan ”syrjäytymiskehityksestä” juuri MTV:n ohjelmassa.

    Virkavaltaa edustava Taponen väittää edelleen että vaikka rikollisuus ulkomaalaistaustaisten osalta on noussut järjettömästi niin tämä ei kuulemma ole ongelma….mielenkiintoinen väite?

  2. Eri kulttuurien normierot ovat omiaan aiheuttamaan nuorelle normikaaoksen, joka aiheuttaa hänelle stressiä. Stressi heikentää opintomenestystä, jota heikentää myös huono kielitaito niin äidinkielen kuin suomenkielenkin suhteen. Huono kielitaito heikentää ajattelua, kun eri käsitteille ei löydä sanoja. Usein käytetään käsitteille vääriä sanoja, kun oikeita sanoja ei löydy.

    Esimerkiksi maamme tärähtäneistö kuin myös pöljäistö saattaa kutsua perussuomalaisia äärioikeistolaisiksi, kun ei osata suomea, vaan puhutaan kielitankeroiden lailla.

    Liitteessä Nils Torvalds selostaa analyyttisesti häiriökäyttäytymisen syntyyn vaikuttavia tekijöitä.
    Sirpa Pietikäisen ajatelmat ovat kaikkea analyyttistä asennetta vailla.

    https://www.verkkouutiset.fi/terrorismi-kehittyy-lahioissa-katsokaa-mita-suomessa-tapahtuu-44254/#8929b007

    1. Maahanmuuton aiheuttamat ongelmat Suomelle ovat suhteellisen vähäiset, jos vain huolehditaan välittömästä takaisin muuttamisesta.

      Suomi ei tarvitse keskenään tappelevia kulttuureita.

    1. Juu, todennäköisesti alla oleva linkki kuuluu johon toiseen blogiin. Sinä ei oteta kantaa toisen polven maahanmuuttajien sopeutumisongelmiin eikä suhteettoman suureen häiriökäyttäytymiseen.

      HK ei ilmeisesti ole lukenut sen enempää blogin avausta eikä linkkaamaansa tekstiä, jossa ei , esimerkiksi, edes mainita Helsingin poliisia.

      ****************************************************************************
      https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/

      Huumorista totta

  3. ”Itselle sopiva totuus” – sitäpä tuo pankkopelle näyttää suoltavan sopivasti.

  4. ”Antti Kääriälä muistuttaa, että ulkomaalaistaustaiset perheet ovat hyvin moninainen ryhmä. Osa lasten vanhemmista on tullut Suomeen työn perässä, osa taas pakolaisina. Tämä antaa hyvin erilaiset lähtökohdat yhteiskunnassa pärjäämiseen.

    Ulkomaalaistaustaisten perheiden tilanteeseen vaikuttaa oleellisesti vanhempien integraatio suomalaiseen yhteiskuntaan. Maahamuuttajapalvelut luotiin Suomessa 1990-luvulla, joten useimmat tutkimuksessa mukana olevien lasten vanhemmat ovat osallistuneet niihin.

    Miten tutkijat ratkaisivat esille nousseita ongelmia ja kehittäisivät palveluita?

    Erikoistutkija Antti Kääriälän mukaan erityisesti Lähi-idästä ja Afrikasta kotoisin olevien vanhempien lapset tarvitsisivat nykyistä enemmän tukea ja palveluja. Tässä ryhmässä pitkäaikainen toimeentulotuen käyttö oli yleisintä.”

    Lähi-idästä ja Afrikasta lähtöisin olevia yhdistää usein myös eräs uskonto ja siihen liittyvät perinteet.

    https://yle.fi/uutiset/3-11663854

  5. Ellei pärjää omassa maassaan ei pärjää uudessa maassa uudessa kulttuurissa ellei halua ottaa kantaväestön tapaa toimia. Kestää monta sukupolvea varsinkin jos vielä kotona halutaan jyrkästi säilyttää oma kulttuuri… Kannattaa seurata Amerikan yhä jatkuvia rotu ja kulttuurieroja sekä köyhyyden/syrjäytymisen periytymistä monen sukupolven ajalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *