Äärioikeisto ja äärivasemmisto -yhtykää!

Äärioikeisto poltti Israelin lipun Tampereella. Vasemmistoliiton Anna Kontula halusi tunkeutua laittomasti rajan yli Gazaan osoittaakseen mieltä Israelia vastaan antaen käytännössä samalla täysin kritiiikittömän tuen Israelin tuhoa vaativalle terroristijärjestö Hamasille. Britanniassa Työväenpuolueen johtaja Jeremy Corbyn kutsui Hamasin ja Hizbollahin jäseniä Englannin parlamenttiin ja sanoi heitä ystävikseen.  Koska nykyinen äärivasemmisto ja -oikeisto lyövät tässä asiassa kättä, niin eikä kannattaisi yhdistyä? Ääripäät voisivat järjestää esimerkiksi yhteisiä Israelin (ja ehkä USA:n myös?) lipunpoltto-iltamia torilla. Siinä säästyisi rahaa kun lippuja ei tarvittaisi niin montaa. Juutalaisten valtion vastustamisen lisäksi voisi löytyä muutakin yhdistäviä asioita. Kun menet tarpeeksi kauas länteen niin päädyt itään.

15 vastausta artikkeliin “Äärioikeisto ja äärivasemmisto -yhtykää!”

  1. Hyvinkin on että tyhmät tollot on joko Venäjän perseennuolijoita tai Kommunistien perseennuolijoita joita mm Trump kannattaa henkilökohtaisesti…

    1. Soroksen politiikka jojtaa valtaisiin ristiriitoihin valtioiden sisällä. Syntyy sekasortoa, jonka hillitsemisen tarve johtaa fasismiin.

      Soros on veneenkeikuttaja.

      1. Tarkemmin ottaen: ei tainnut rikkoa vielä mitään lakia, mutta oli aikomus ja pidätettiin ennen kuin ehti. Kontula ja kumppanithan olivat aikeissa yrittää Gazaan ”epåvirallista reittiä”. Vähän sama kuin jos joku turisti hiippailisi Vaalimaalla aikomuksenaan mennä rajan yli muualta kuin rajanylityspisteestä ja matkalla ilmeisesti tärvellä raja-aitaa. Ja kirjotinkin: ”halusi tunkeutua lain vastaisesti” en että olisi ehtinyt tunkeutua.

    1. Ei onnistu yhteisen edun ajaminen, koska nykyinen susimainen työeläkesysteemi kavaltaa lyhytikäiseltä pienituloiselta eläkäkeläismieheltä ”tämän myöhennetyn palkan” ja ”perustuslain turvaaman omaisuuden” ja antaa ne korvamerkityt eläkesäästöt tilastojen mukaan pitkään eläville porhoille ja heidän vielä pidempään eläville eukoilleen.

      Tilastotieteen expertti ja Tampereen yliopiston rehtorinakin vieraillut Pukkila osoitti tietämättömyytensä asian tilateesta moittimalla Kataisen ja Urpilaisen hallitusta raippaverosta, joka ottaa kuuden prosentin siivun 45000:n tonnin eläkkeestä.
      Jos elinaikakerroin olisi määritetty tilastollisesti oikein, niin summittaisen arvioni mukaan leikkauksen pitäisi olla n. 20:n prosentin luokkaa.

      Koska köyhältä kavaltavaa elinaikakertointa seurauksineen ei voida heti muuttaa, niin raippaveroja isoihin eläkkeisiin pitäisi roimasti korottaa, mutta siitä olisi seurauksena, että kavalluksesta hyötyviä pakenisi veroparatiiseihin, jodsa pilaisivat Telluksen ilmakehää kaikkine kotkotuksineen.

      Valtiotieteen tohtori Kiljunen on kovasti puuhaillut eläkeasioissa , vaikka ei tunnu tietävän tilanteesta. Keskittynyt moittimaan leikattua indeksiä, vaikka isommat ongelmst ovat elinaikakertoimessa, joka leikkaa lyhytikäisen köyhän eläkettä.

  2. Keskisellä Pohjanmaalla ovat keskieläkkeet monessa kunnassa vähän yli tonnin, Kauniaissa yli kolme tonnia, eli yllättävän vähän, kun porhojakim lienee melkoisesti.

    Jos elinaikakerroin korjattaisiin totuudenmukaiseksi, vaikka maksimissaan 1.3:een, niin eläkeläisen kunnallisverotuotto saattaisi köyhissä kunnissa nousta puolella tonnilla vuodessa keskimäärin.

    Koska petustuslakivaliokunta on ottanut hatarin perustein kannan, että eläke muka nauttisi omaisuuden suojaa, niin tulkitaan, ettei vanhoja riistoeläkkeitä ei voi pienentää.
    Sen sijaan köyhän eläkettä eli omaisuutta siirtetään suruttomasti pitkäikäisten porhojen taskuun.

    Pienten eläkkeiden leikkaus elinaikakertoimen avulla pitäisi lopettaa heti. Se parantaisi lyhytikäisen köyhän ihmisen omaisuudensuojaa.

  3. Luulen, ettei eduskunnassamme olisi tällä hetkellä äärioikeistolaisia eikä äärivasemmistolaisia yjtäkään henkilöä, sillä ääreily edellyttäisi pyrkimystä totalitarismiin.

    Kaikki eduskuntapuolueet perustavat politiikkansa demokratiaan, vaikka Marinin, Anderssonin ja Ohisalon vaalikonevastaukset lähellä kommunismia olivatkin.

    Kommunistit vihaavat kansallisvaltioita, koska kansallisvaltio on demokratian seuralainen, eikä demokratia kommunistillle sovi, koska kommunismi on totalitaristinen liike.
    —————–

    Valtiotieteen tohtori Tarkka on meikämannen linjoilla siinä, ettei nykyhallitus tule juhannusta näkemään.

    Tarkka arvelee keskustan ja vasureiden kaivavan lähtökuoppia.

    Demareita ei olisi saanut päästää tunnustelemaan hallitusta. Eduskuntaryhmät nukkuivat onnensa ohi.

Vastaa käyttäjälle Niilo Mäkelä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *