Pisteet taas Sanna Marinille

Ylen toimittaja yritti puristaa Sanna Marinilta ja Katri Kulmunilta myötätuntoa sille että korona-kriisin talousvaikutuksia paikattaisiin luopumalla hävittäjähankinnoista. Siitä olisi toimittajan mukaan saanut juuri sopivan summan ja asia oli ollut kuulemma esillä sosiaalisessa mediassa. Kulmuni väisti kysymyksen alkamalla puhua ihan muuta. Kun toimittaja jankkasi asiaa uudelleen niin hän käänsi sen pääministeri Marinille. Hieman jännitin, mitä Marin sanoo, koska muistelen hänen ennen vaaleja puhuneen hävittäjähankintojen supistamisesta. Mutta Marin sanoi yhtään kiertelemättä ja silmääkään räpäyttämättä: ”Suomen puolustuskyvystä on huolehdittava, hävittäjät ovat ilmapuolustukselle tärkeät, eikä niistä voida tinkiä”. Toimittaja jäi sopertelemaan, että jostain muusta sitten pitää säästää.

17 vastausta artikkeliin “Pisteet taas Sanna Marinille”

  1. Jos on kaikki hävittäjälentäjät taudin kaatamina niin eivät ne koneet tee muuta kuin ruostuvat.

    Mutta, Marin on hyvä puhuja nykyään. Pisteet voi antaa.

  2. Ilmastoa pilaavan lentoliikenteen tulee supistua. Tällöin koneita joutuu vähälle käytölle. Aiempi hölmöys kostautuu ja tulee konkursseja liikennefirmoille ja tehtaille.

    Kun Suomelle hankitaan koneita, niin saattaa käydä niin, että tehdas menee konkkaan.
    Ehkä yhtiöitä paloitellaan ja voi olla, että sotakalustodivisioona kansallistetaan ja pidetään hengissä verovaroin.

  3. Kyllä Marin puhuu ja kovat ovat puhumisen halutkin. Ei juuri antanut puheenvuoroa A- studiossa Kulmunille ja jos antoikin piti lähteä puhumaan päälle ja muka tarkentamaan. Sama ilmiö oli hallituksen tiedoitustilaisuudessa, se tuntui jo häiritsevältä.

      1. Näinhän siinä kävi. Kulmunilta ei löytynyt vastausta toimittajan tivattua uudelleen hävittäjähankkeen lykkäämisestä. Kulmuni vaikeni ja käänsi katseensa pääministeriin, joka antoi selkeän vastauksen. Ei lykätä.

  4. Puoluekannatuksissa ovat demarit saavuttaneet työväenpuolue perussuomalaisia.

    Minäkin olisin saattanut antaa kyselyssä tukea Sannan linjalle, Arvopohja-Analle tuskin.
    Anan hallituksen salkkujako oli osin melkoisen kaamea ja sellaisena jatkuu.

  5. Yleltä voidaan säästää. Ei ole lähellekkään niin tärkeä kuin maanpuolustus.

  6. Kaikki kontekstiin.

    Marin on todellakin oikein hyvä puhuja, ja parantanut valovuosia suoritustaan verrattuna surkeuteen Tampereella. Erinomaista, kaikin puolin, 4/5 tähteä.

    Hän ei kuitenkaan ole erityisen hyvä päättäjä. Kriisihallinnan taitoa ei ole ja päätökset leviävät kuin jokisen eväät. Kaikki muut ovat syyllisiä. Kokonaista otetta päätöksistä ei tehdä.

    Voisi olla parhaimmillaan eduskunnan puhemiehenä.

  7. Kyuulla on jotain hampaankolossa muutakin kun kokoomuslaisena ? Nuo kuvaukset päättäjänä eivät ole totta. Mimmi osaa kuunnella asiantuntijoita ja muodostaa kokonaisuuden terävästi. Hämmästyttävä kyky omaksua laajoja kokonaisuuksia. Kyllä noissa asioissa pitää olla todellinen tiukkapipo, että hommat rulettaa.

    1. Siksikö venäjämielinen kun Kulmuni puhuu loistavaa venäjää ja englantiakin, mitä Putkisen suusta ei varmaan kuulla.
      Marin on taas kovempi kokoomuslainen kuin Putkinen SDP-puolueestaan huolimatta.

  8. Kulmuni puhuu myös ranskaa,ruotsia ja suomea. Putkinen ei ole oikea henkilö arvostelemaan kenenkään kielitaitoa.

    1. En ole arvostellut kenenkään kielitaitoa.

      Sanoin entistä Suomi-Venäjäseuran puheenjohtajaa Kulmunia venäjämieliseksi. Toki sellaisia on enemmänkin, kuten: Visuri, Talvitie, Kivinen, Kangaspuro, Lehtomäki, Volanen, Hägglund, Alafuzoff, Halonen, Tuomioja, desantti, Molari.

  9. Katri Kulmuni : ”Jokaisella maalla on vastuu omasta taloudesta”

    Täydet pisteet Katri Kulmunille – toivottavasti Suomen linja pitää myös jatkossa

    ***********************************************************************************
    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006470935.html
    9.10.2020

    Suomi ei kannata yhteistä velanottoa. Jokaisella maalla on vastuu omasta taloudesta, Suomen valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk) kirjoitti myöhään torstai-iltana Twitterissä.

    ***************************************************************************************
    Jo ennen koronaa:

    https://www.verkkouutiset.fi/italian-velka-yli-2373-miljardia/#1813b8fa

    17.06.2019

    Maan keskuspankin Bankitalian mukaan Italian julkinen velka oli huhtikuun lopussa 2373,3 miljardia euroa. Kasvua oli 14,8 prosenttia edellisestä kuukaudesta.
    Italian budjettialijäämä on vielä toistaiseksi rajan alapuolella, mutta julkinen velka on jo yli 132 prosenttia bkt:sta eli räikeästi yli sallitun rajan.

    ******************************************************************************************
    Epidemian aluvaiheessa:

    Kauppalehti 23.3.2020

    Espanja ajaa epätoivoisena euromaiden yhteistä ”koronabondia” – maan talous ottaa valtavaa iskua virusepidemiasta

    Espanja ajaa voimakkaasti euromaiden yhteisiä kriisivelkakirjoja, niin sanottuja koronabondeja, tänään maanantaina pidettävässä euroryhmän kokouksessa

  10. Kaksi nimeä – kaksi suomalaisten asioista piittaamatonta. Etenkin Maria Ohisalo (vihr) esiintyy johdonmukaisesti suomalaisten etujen vastaisesti. Nämä kaksi sankaria ovat varmaan unohtaneet, ketkä maksavat heidän palkkansa.

    ****

    EU- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd) ja sisäministeri Maria Ohisalo (vihr)

    *******************************************************************************

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000006470042.html

    IS:n tiedot: Hallituksessa kova riita EU:n koronatuki¬paketista ja Suomen vastuista – Tuppurainen ja Ohisalo jyrättiin

    Hallitus ajautui IS:n tietojen mukaan viime viikonvaihteessa riitelemään Suomen suhtautumisessa euro- eli koronabondeihin ja EU:n koronakriisipakettiin. EU- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd) ja sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) olisivat halunneet lisätä Suomen vastuita, mutta heidän näkemyksiensä yli käveltiin.

    1. Ohisalon koko toiminta on täysin holtitonta ja vastuutonta suomalaisia kohtaan.
      Tuppuraisen taloustietämys lienee sitä kuuluisaa demarilogiikkaa ”me tienataan tällä” (Urpilainen kreikan lainoista).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *