Vihdoinkin! Tampereelle rakennetaan ehkä kaunis kerrostalo.

Olen jo kauan ihmetellyt sitä, miksi kaupungit Suomessa, kuten Tamperekin, täytetään rumilla laatikoilla. Arvelin, että syynä on hinta. Nopeasti pitää saada korkea talo ja asunnoista paljon rahaa, arkkitehtuurilla ei ole väliä. Sama syy siis kuin sillä, että parin-kolmenkymmenen vuoden kuluttua sama tönö on homeessa ja lyödään kasaan. Uuden rakentamisessa taas rakennusyhtiö tietenkin tienaa. Vielä vajaat sata vuotta  sitten taloissa oli tyyliä: kaarevia ikkunoita ja yksityiskohtia. Kaikki latistui 1960-luvun tullessa kun alettiin tehdä halpoja laatikoita. Tallinnassa uusissakin taloissa on usein tyyliä, vanhaa arkkitehtuuria on kunnioitettu. Esimerkiksi sataman läheisyyteen rakennetuissa taloissa on eräänlainen harjakatto. Eipä siis ihme, että Tampereellekin suunnitellun hienon talon on suunnitellut virolainen. Eikä hinnan pitäisi olla este, edellyttäen, että jokin rakennusyhtiö sen hyväksyy. Asunnoista ei tulisi ylikalliita ja rakennusyhtiökin saisi osansa. Uusi talo tulisi vanhan 1970-luvun laatikon tilalle, koska laatikkoon pitäisi muuten tehdä mm. putki- ja kattoremontti ja kulut asukkaille olisivat joka tapauksessa korkeat.

Sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä. Osin niin onkin, mutta kyllä yleisiäkin näkemyksiä löytyy. Varmaan yli 90% ainakin pitää kauniimpana jos asunnon ikkunasta näkee luontomaiseman kuin esimerkiksi teollisuutta. Tampereelle suunniteltu talokin oli ehtinyt somessa ihastuttaa. Vähän sama asia kuin sen kuuluisan ”kansan oikeustajun” kanssa. Sitä ei kuulemma ole, mutta juuri kukaan ei ole tyytyväinen väkivaltarikosten lyhyisiin tuomioihin.

Katsokaa itse, kumpi olisi mielestänne kauniimpi vaihtoehto Tampereelle Tuomiokirkon lähelle:

Artikkeli oli sekä Aamu- että Iltalehdessä, tässä Iltalehteen:

https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/aea5c8e0-5c37-4493-add8-d0b4aeabe7b8#gallery

 

4 vastausta artikkeliin “Vihdoinkin! Tampereelle rakennetaan ehkä kaunis kerrostalo.”

  1. Toivossa on hyvä elää, mutta pelkään pahasti, että se ei toteudu.
    Tampere on edelleen nousukaskaupunki, mistä ei montaa kaunista taloa keskustassa löydy.
    Saattaapi jopa olla, ettei rakennuslupaa noin kauniille talolle tule, kun se poikkeaa noista rumista laatikoista…

  2. Kieltämättä ihan positiivinen asenne. Tästä on puhuttu päättäjien selän takana jo pitkään että mikseivät voi talot näyttää mukavilta. Jostain syystä puoluetoimistoilla aiheesta uskalletaan jutella, mutta puolueiden johdot aina jyräävät moiset ajatukset. En tiedä miksi. Tiettävästi sama joka puolueessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *