Ans kattoo tulevasta emme vielä tiedä

Kun katsoo tulevaan ja katsotaan sinne avoimin mielin ja silmin ollaan varmaan oikealla tiellä

Tulevaa on varmaan ja voi oll että jopa parempi kun nyt ollut siinä talkoossa voisin olla mukana kunhan ei aleta sortaan meitä 7 kymppisiä

Nythän meille tuli ulkona liikkumis kielto jaa niin saamme me metsään mennä siellä on tähän aikaan vuodesta huono keli

Mutta kauppaan emme saa mennä eikä sitten kuitenkaan kysytä onko sulla ruokaa

Jotenka ei se noin saa olla kun asetetaan tuollanen laki pitää yhteiskunnan myös hoitaa asioita esim ruokaa 7 kymppisille kotiin tuotuna

Jossain pikku pitäjässä soitellaan nyt 80 vee ikäisille mutteipa siihen7 kymppiset ole päässyt mukaan  jotenka onko laki torso

Enpä nyt sellasta sanoisi se vaan ei ota kaikkia ihmisiä huomioon  kun sanoo ettei suositella ulkona liikkumista kauppaan

Metsään sitä saa mennä siellä vaan ei ole kun luonnon lihakauppa ja eipä ne hirvetkään kaukana laukkaa sihenkö pitääisi mennä

No ei vielä mutta lain tekijä vois tuoda ruokaa kun esteetkin loi seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

12 vastausta artikkeliin “Ans kattoo tulevasta emme vielä tiedä”

  1. Joo näyttää se huomen tulevan on klo n 05,10 kohta alkaa aamu sarastaan terv tepivaari

  2. Muta se että tukkeutuuko terveyden hoito joltain osin voi hyvin olla sekin mahdollista mutta sitähän se on ollut lähes koko ajan
    Ei nytkään ormi aikoina lääkärille ole päässyt samana päivänä kukaan

    Joidenkin mielestä minusta saa kirjoittaa aivan vaan kirjoittamisen ilosta no siinäpä eräät kirjoittaa
    Ei se asia silti ole niin kun väittävät terv tepivaari

  3. Pessimistinä uskon että tulee paha taantuma ja jos Kiinasta tai muualta lähtee uusi viruspiikki, niin koko maailmanjärjestys menee uusiksi.

  4. Voihan se niinkin olla mutta huomisesta emme silti kukaan tiedä ja jonkin sairauden kanssa painivan pitää olla varoen liikkeellä terv tepivaari

  5. Tarrat oli tullut ruokakaupan lattiaan kassajonoon, jotta jonossa pidetään sopivaa etäisyyttä toisiimme. Ja myyjien eteen pleksit. Käteisellä kun maksoi niin rahat piti laittaa kippoon johon kassa sitten laittoi vaihtorahat.

    1. Tuo rahat siihen kassan lautaselle; se on hyvä tapa. Eestissä se on ollut käytäntö jo yli kymmenen vuotta, ehkä enemmänkin,laivoillakin. Hyvin usein jos joku (turisti) yrittää ojentaa seteliään, helposti kassa napauttaa sitä lautasen reunaa; tuohon.

      1. Kyllä lse lautanen oli jo Neuvosto Eestin aikana lähes joka paikassa taitaa olla vanha perinne Eestissä mutta oli se latviassa ja liettuassa samalla lailla terv tepivaari

        1. Tarkemmin kun muistelen, olihan se lautanen kyllä käytössä mutta nykyisin ja jo liki parikymmentä vuotta se on selvästi tarkentunut.
          Silloin Neuvosto-Eestin aikaan ja oikeastaan vielä koko 90-luvunkin, matkustajalla oli niin paljon kaikenlaista muistettavaa, ettei siihen aina kiinnittänyt niin huomiota; mm eestikroonin kurssi jne.

  6. Noin asia on Tampereellakkin kohta menen cittariin että pärjää tän päivän huomenna tulee ruoka lähetys kauppiaan toimesta kotiin
    Olis muutointullut tänään 17,00-20,00 välissä oli vaan täynnä tämä päivä eli piti ottaa huominen terv tepivaari

  7. Näyttäisi olevan ulkona nyt yksi aste pakkasen puolella. Hitto kun on tupakanhimo ja kauppa aukee klo 8 (s-market sokos) Hyppään keskussairaalan pysäkiltä klo 7:37 lähtevään bussiin.

  8. meillä citimarket avaa koronan vuoksi nyt jo 07.00 että 7 kymppiset voi käydä tosin ei siellä mitään ole saman päivästä vaan edellsen päivän jämät myuydään normi hjnnalla terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle Kalle Pohjola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *