Kateus on ihmisen suurin vaiva

Kyllä Suomessa on paljon ihmisiä joille kateus on suurin voimaa antava voima vara  jos kadehtii ihmistä joka on vaikka

viidenkymmenen vuoden aikana saanut kokoon tuon n 900 kk eläkkeen samanen henkilö itse tekee vero suunnittelujan

Sellaset ihmiset vois hävetä sellanen asia se on mutta häpeekös ne ei sitten varmaan

Vaikka 20-30 miljoonan rahoilla jotka jää valtiolta saamatta niin herääkin kysymys miksi tuollasta sallitaan valtion taholta

Onko se sitten kateutta kun siitä kirjoittaa taikka sanoo ettei se ihan mennyt nappi suorituksiin

Niinkin kyllä vaan tehdään mutta se n 900 eken kk eläke onkin isoin asia onko jollain mennyt lasku taito housuun laskuun

No voi sen noinkin kyllä laskea ja ei se housuun lasku kellekkään kuulu nehän on jokaisen omat

Tosin kyllä se kanssa ihmisten nenään kyllä tuntuu samoin voi sanoa vero suunnittelijoista haisee pitkälle

Ja pahalta seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

26 vastausta artikkeliin “Kateus on ihmisen suurin vaiva”

  1. Kyllä jämpti on näin ja pönttö tasan. Onhan asiaa tutkittukin. Eikös koroillaan elävät miljonäärinaiset ole kaikkein kateellisimmat.

  2. Ei kyllä Mage liene noin. Ihan tavalliset blogistit; vielä työelämässä olevat, selkeästi kadehtivat meitä eläkeläisiä.
    Olen tehnyt liki 60-vuotisen työuran, siitäkin maksanut lisäeläkettä ja nytkään en suuria tuloja omaa. Menoja olen luonnollisesti joutunut karsimaan, Ei kesämökkiä, ulkomaanmatkoja, autokin on, siis se jäljelle jäänyt ihan tavallinen 2-hengen kaasupaku.
    Onneksi kiinteistö, jos vanhakin mutta oma.
    Ylipäätään nykyelämässä suhtaudutaan meihin eläkeläisiin kuin yhteiskunnan riesaan; nämä henkilöt muuten ovat joko työttömiä tai muuten ”orrelta pudonneita”, tai muuten vain pitkistyneen pubertiteetin omaavia.
    No, meitähän on moneen junaan ja asemallekkin jää.

  3. En tiedä tuosta kateudesta. Yksi seitsemästä ”kuoleman synnistä”. Kuka sitten ketäkin kadehtii ja miksi.

    En ole ainakaan tällä sivustolla sen kummempaa kateutta eläkeläisiä kohtaan havainnut. Tiettyä herkkähipiäisyyttä joillakin tahoilla kylläkin.

  4. Eihän eläkeläisistä pääsääntöisesti hyötyä ole nykyään. Ennen maatalouden puitteissa oli mahdollisuus jotakin väkertää. Tuttuni talkoilee tsloyhtiössä ja käy jakamassa ruokaa leipäjonossa.
    Toinenkin tuttuni on aina valmis auttelemaan. Muitakin kyllä tunnen. Minuakin on pyydetty joskus mukaan. Mutta katsotaan nyt.

  5. Eläkeläisiä kadehtii ainakin muutama nuorempi ammattikolumnisti ja joukko sakkia, joka saa itse verorahoilla kustannetun koulutuksen, terveydenhuollon ja kaikenlaiset opinto-, asumis- ja sosiaalituet, mitä eläkeläisten elämässä ei ollut tarjolla.
    Nämä kaikenlaiset verovaroista maksetut edut pitää vähentää näiden valittajien tulevasta eläkkeestä, koska muutenhan se saavat eläkkeidensä lisäksi ylimääräisiä etuja eläkeläisiin verrattuna.
    Lisäksi niitä etuja näille maksavat eläkeläisetkin eläkkeidensä kovemmalla verotuksella.

    1. Liiat opintotuet pitäisi ratkaista erikseen. Yhden tutkinnon mahdollisine lisäopintoineen pitäisi riittää. Terveyspalveluja saavat myös eläkeläiset, eikä niitäkään kuluja vähennetä eläkkeestä.
      ———-
      Liberaali oikeisto on tuhoamassa nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan murtamalla tahallaan keskinäisen solidaarisuuden mm. maahanmuuttoa lisäämällä. USAn mallin mukaan on joka kotiin hankittava pyssy omaisuuden suojaamiseksi.
      ————
      Arvioni mukaan 900:n euton työeläke voitaisiin korottaa ehkä 300:lla sadalla. Jos käytettäisiin todellisuuteen eli tilastoihin perustuvaa elinaikakerrointa, joka tässä tuloluokassa voisi olla n. 1.3. nykyisen 0.96:n sijasta. Nykyinen seinästä syntymävuoteen perustuva kerroin leikkaa häneltä nelisen kymppiä, vaikka hän ei todennäköisesti kerkiä eläkesäästöjään kuittaamaan.
      Nykyinen vähä-älyinen ”sosiaaliperusteinen” työeläkejärjestelmä ryöstää siis kyseiseltä köyhältä 3600 euroa joka jumalan vuosi antaakseen rahat pitkään eläville porhoille frouvineen Kauniaisiin ja muihin veroparatiiseihin.
      ——–
      Kertoimessa pitäisi siis huomioida todella merkitsevät tekijät kuten tulotaso ja sukupuoli. Nainen saa eläkettä viitisen vuotta kauemmin kuin mies.
      ———
      Arvopohja-Ana halusi korottaa pienimpiä eläkkeitä, mutta häneltä puuttui siihen tarvittava äly ja määrätietoisuus.

      1. ”Terveyspalveluja saavat myös eläkeläiset, eikä niitäkään kuluja vähennetä eläkkeestä.”
        Ilmeisesti mage ei ole perillä siitä tosiasiasta, että eläkeläisiltä verotetaan 6% ylimääräinen vero ”korvaamaan” työssäkävijän eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut, ettei eläkeläisellä olisi vahingossakaan korkeampi elintaso kuin saman suuruista palkkaa saavalla työssäkävijällä.
        Tämä ylimääräinen vero menee suoraan valtion kassaan ja kuittaa ne terveyspalvelujen maksut.
        Lisäksi osa eläkeläisistä ei käytä edes niitä terveyspalveluja, koska niihin ei pääse ja on pakko käyttää yksityisiä terveyspalveluja niin lääkäri- kuin erityisesti hammaslääkäriasioissa.
        Muistutan myös, että työssäkävijä maksaa nuo vakuutusmaksut itselleen eli eläke kertyy ja työttömäksi joutuessa saa tuet.
        Eläkeläiselle ei tuosta 6% lisäverosta tule itselle senttiäkään, koska eläke ei kasva eikä työttömäksi voi joutua.
        Lisäksi eläkeläisen elintasoa pienennetään koko ajan demarien aikaansaamalla taitetulla indeksillä, mikä on törkeää syrjintää.

        1. Käsittelin tuossa eläkejärjestelmämme suurinta systemaattista virhettä. Muut säädöt ovat asia erikseen.
          ———-
          Jos taitettu indeksi pienentäisi eläkettä aikaa myöten, se olisi omiaan auttamaan siinä tarkoituksessa, että kukin saisi vain korvamerkityn eläkesäästönsä.
          Tärkeää olisi laskea elinkustannusindeksi oikein perustein. Eli saattaisi olla suuri ero yleiseen indeksiin.

          Pelkkä oikein laskettu elinkustannusindeksi auttaisi säilyttämään elintason entisellään.

          Jos palkksindeksiä käytettäisiin, niin siinä tulisi ottaa huomioon työväestön palkkatulot ja työttömyyskorvaukset, Eli jos työttömyys lisääntyisi, niin eläkkeiden tulisi alentua, jotta eläkevarannot eivät heikkenisi.

          Luulisin, että palkkatason on alennuttava, jotta kilpailukyky säilyisi, palkat maailmalla ovat pienet. Taitettu indeksi hidastaisi jatkossa eläkkeiden kutistumista.

          1. ”Terveyspalveluja saavat myös eläkeläiset, eikä niitäkään kuluja vähennetä eläkkeestä.”
            Oletko siis sitä mieltä, ettei tuo eläkeläisitä varastettu 6% lisävero korvaa noita terveuyspalvelujen kuluja?

            1. ”Taitettu indeksi hidastaisi jatkossa eläkkeiden kutistumista.”
              Outomnselitys.
              Nykyisen julkisen tiedon mukaan taitettu indeksi nimenomaan pienentää eläkkeitä koko ajan palkkojen suhteessa.

              1. Mutta, kun palkkoja pienennetään työllisyyden säilyttämiseksi ( ei voida devalvoida), muuttuu vaikutus.

              2. On tuota vaikea arvioida sikäli, että elinkustannusindeksikin alenee palkkojen alenemisen vuoksi. Tuskin kuitenkaan yhtä paljoa.

                Mutta lakkokenraalit saattavat olla henkisesti niin epäkypsiä, että valitsevat mieluummin työttömyyden luin palkkojen sopeuttamisen.

              1. Tuolla verolla on kateusperuste.
                Kun palkansaaja maksaa eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut itselleen, otetaan eläkeläisiltä saman verran ylimääräistä veroa, ettei eläkeläisen elintaso vahingossakaan olisi parempi kuin saman verran bruttona saavalla palkansaajalla.
                Tämä seikka esitettiin aikanaan tuon veron esitöissä perusteeksi.
                Et vastannut kysymykseeni
                ”Terveyspalveluja saavat myös eläkeläiset, eikä niitäkään kuluja vähennetä eläkkeestä.”
                Oletko siis sitä mieltä, ettei tuo kaikilta eläkeläisitä varastettu 6% lisävero korvaa noita terveyspalvelujen kuluja?

              2. Niin, sekin jäi mainitsematta, että eläkeläiset maksavat tuon ryöstöveron lisäksi ihan normaalit tuloverot…

  6. Itsekkin jo eläkkeellä olevana en halua asettaa eri ikäryhmiä näin vastakkain. Maailma on muuttunut ja muuttuu koko ajan, niin eläkeläisten kuin muidenkin kansalaisten osalta.

    Mitä tulee näihin nautintaoikeuksiin, niin kyllähän niissäkin muutoksia tapahtuu. On tapahtunut aina.

    Muistan ajan 80-luvulta kun jotkut pääsivät eläkkeelle 55 -vuotiaana, vaikkakin yleinen eläkeikä oli 65 vuotta. Sitten sitä rukattiin 63 vuoteen.

    Tämän päivän säännöillä vuonna 2002 syntyneen alin eläkkeelle pääsyikä on 68 vuotta 4 kuukautta. Tuosta kun laskee, niin nuoret pääsevät nykyeläkeläisiin verrattuna runsaat viisi vuotta vanhempina eläkkeelle.

    Työelämä on myös muuttunut. Pätkätyöt ja muutoin epätyypilliset työurat luovat oman haasteensa. Eläkkeiden kerryttäminen on vaikeampaa, kuntyöurat ovat pirstaleisia.

  7. Kaikki suomalaiset eivät jaksa 68 –ikävuoteen asti.

    ********************************************************************
    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005372427.html

    18.9.2017

    Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä
    ,
    Ensin hyvät uutiset: työkyvyttömyyseläkettä saavien suomalaisten määrä on laskenut 2000-luvulla yli 260 000:sta noin 210 000 henkilöön. Aiempaa harvempi on siis joutunut jäämään pois työelämästä sairauden aiheuttaman työkyvyn menetyksen vuoksi.
    ……

    Sitten huonot uutiset: Mielen¬terveyden ongelmat ajavat yhä useampia nuoria eläkkeelle.

    Eläkkeellä on 20–34-vuotiaista suomalaisista jo yli 23 000 eli joka viideskymmenes.

  8. Kaiken kaikkiaan nuot mielenterveys onkelmat tulevat nousemaan melkoisilla määrillä jos Suomessa ei työ ilmapiiriä muuteta paremmaksi
    Mutta kateutta sillä ei voi poista kukaan ja sellanen joka kadehtii n 900 eläke tuloja voi katsella peiliinsä koska se ei ole mitenkään hyväksyttävää
    Ne jotka pitää sitä suurena voisivat kokeilla mitenkä pärjäävät sillä sumalla kuukaudenajan terv tepivaari

  9. Tuskin mielenterveysongelmat ihan äkkiä häviävät Suomessa.

    Aikanani kun suoritin varusmiespalvelua, niin vain yksi ikäluokastani keskeytti palvelun. Mikä on muuttunut? Kateuden lisääntymisen piikiin kehitystä tuskin voidaan laittaa. Luulenpa, että kotioloissa on tapahtunut merkittävä muutos. Kun perheellä menee taloudellisesti kurjasti, niin lapset saavat liian vähän huomiota. Työttömyys rassaa perheen ilmapiiriä, mikä näkyy lasten kehityksessä.

    ***********************************************************************************
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000895166.html

    18.3.2015

    Armeija ei ole edelleenkään kaikkia varten, minkä takia moni asevelvollinen keskeyttää varusmiespalveluksensa kesken kaiken.

    Yleisin syy keskeyttämiselle on mielenterveys- ja käyttäytymishäiriöt.

    Varusmiespalveluksen keskeyttämisten määrä on kuitenkin lievässä laskussa. Kun vuonna 2008 kaikista aloittaneista asepalveluksen jätti kesken 19,0 prosenttia, vuonna 2014 keskeyttäneiden määrä oli laskenut 15,2 prosenttiin.

    1. Tarkennus : Aikanani kun suoritin varusmiespalvelua, niin vain yksi viidestäkymmenestäviidestä keskeytti palvelun.

  10. Nuorten siirtyminen eläkkeelle 20- 34-vuotiaana on varsin merkittävä kustannustekijä yhteiskunnalle.

    Verrataanpa 65-vuotiaaana eläkkeelle siirtyvän ihmisen kustannusta e.m. nuoren kustannuksiin.

    Eläkkeelle 65-vuotiaana siirtyvä aiheuttaa kustannuksia yhteiskunnalle 15- 20 vuotta – muutamat elävät 85.. 100-vuotiaiksi.

    Eläkkeelle 30-vuotiaana siirtyvä aiheuttaa kustannuksia yhteiskunnalle 50- 55 vuotta – muutamat elävät 85.. 100-vuotiaiksi.

    1. Tilastojen mukaan köyhä eläkeläinen kuolee nuorena. Joten ei aiheuta terveydenhuoltomenokaan
      pitkään enää eläkkeellä. On useinkin aiheuttanut niitä menoja jo aiemmin.
      Meillä perhepiirissä on usein kuoltu nuorena ja äkkiä isompia menoja aiheuttamatta. Tässä justiinsa tuli koronamainen.olo. Saa nähdä miten käy.

  11. En löytänyt mainintoja tuosta 6%:n verosta. 900:n eläkkeestä sitä ei ainakaan perittäne.
    Suurista eläkkeistä peritään lähes kuuden prosentin lisäveroa. (Onko tämä se kohuttu raippavero?)
    Raippaa suureläkeläiset tarvitsevatkin, jos kannattavat nykyistä tulonsiirtoa köyhiltä lyhytikäisiltä eläkeläisiltä.

    ——–

    Isoimmassa eläkeluokassa todellisuuteen perustuva elinaikakerroin leikkaisi eläkettä paljon ronskimmin kuin 6%, jolloin raippaverosta voitaisiin luopua.

    https://www.veronmaksajat.fi/Palkka-ja-elake/Elakkeiden-verotus/

    1. ”4.2.2 Valtion tuloveron määräytyminen

      Eläkkeensaajan on suoritettava valtiolle tuloveroa verotettavasta ansiotulostaan progressiivisen tuloveroasteikon perusteella.

      Eläkkeensaajan on suoritettava eläketulosta valtiolle myös eläketulon lisäveroa 5,85 % siltä osin kuin eläketulo vähennettynä eläketulovähennyksen määrällä ylittää 47 000 euroa ”

      Ja millähän ”oikeudenmukaisuudella” tätä rosvoveroa peritään?
      Eläkkelä olijat ovat joutuneet maksamaan kaikki maksut täysnääräisenä, mutta kansanekäkemaksusta ei saa senttiäkään ja ja lisäksi varastetaan tämä raha teille perkeleen kateellisille.
      Te perkeleet saatte opintorahat, asumistuet, toimeentulotuet jne. verorajoista.
      mitä eläkeläisetkin eläkkestään maksavat ja valitatte perkeleet koko ajan.

  12. On varsin perusteltua, että lisäveroa peritään, sen pitäisi olla vain huomattavasti suurempi suurimmissa eläkkeissä, koska systeemivirhe ryöstää lyhytikäisten köyhien ”myöhennetyn palkan” ja ”perustuslain turvaaman omaisuuden” ja antaa rahat pitkäikäisille porhoille ja heidän frouvilleen sen jälkeen, kun heille korvamerkityt eläkesäästöt ovat loppuneet.

    Elinaikakertoimen tavoite on se, että kukin saisi vain itselleen korvamerkityn eläkkeen, mutta kertoimen suuruus on.määritelty vähällä älyllä, koska elinaika korreloi enemmän tulotasoon ja sukupuoleen kuin syntymävuoteen.
    ——–
    Eikö ole oikein, että jos joku ryövää mummolta kassin, niin se otetaan ryövääjältä pois?

    Nykyinen eläkesysteemi on sikamaista palkkaa nykivien kolmikantalaisten omaksi edukseen suunnittelema. Kansanedustajat ovat saaneet osan ryöstösaaliista sosialisoitua, mutta osa koijareista on onnistunut pakenemaan veroparatiiseihin.

Vastaa käyttäjälle teuvomast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *