Kumman voimalla enemmän

Kun nyt aloitin tätä kirjoittamaan tiedän että saan lunta tupaan kunnolla mutta asian ydin on juuri  tämä jonka esiin tuon

Ja kysymys on kumpi levittää koronaa enemmän tupakkia vai alkoholi saa vastata omin sanoin ja selittää vaikka minkä laisin sanan väännöksin

Totuuteen ne tuskinpa riittää

En usko että tupakointi on suurin levittäjä ja alko sitä vastoin vie ihmisiä ravintolaan

Siellä istutaan vaikka korona tartunnan saaneen lähes  sylissä mutta eipä paljon välitetä taudin leviämistä

No tupakkia ei ravintolassa voi poltella ihan missä vaan sille on tehty paikkaan koppi jossa voi poltella

Että kumpikos se onkaan parempi covid 19 eli koronan levittäjä voi kertoilla satuja omin sanoin seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

21 vastausta artikkeliin “Kumman voimalla enemmän”

  1. Minä en usko, että kumpikaan toimii koronataudin kantajana. Ehkä ne ovat välillisesti sen välittäjinä, alkoholi tuo välittömyyttä ja vaarallisia lähisuhteita. Tupakka taas saattaa olla muutaman taudin, esimerkiksi keuhkotautien aiheuttajana.

    1. Kummastakin on haittaa ja varmuudella uskallansanoa että alko vie estoja ja silloin kapakoissa olijat ovat tartunnan kohteena terv tepivaari

  2. Tupakoija kuolee koronaan tutkitusti huomattavasti useammin ja nopeammin kuin tupakoimaton. Kun vielä pääosa polttajista sotkevat viinalla päätään, kuolee vielä nopeammin.
    Ja sitten vielä ne kaupungin katuräkijät ova tupakoitsijoita, ja ne syljeksivät klunsejaan pitkin katuja joka kulmalla missä itse olet. Katsohan katuja !
    Ja sitä ei selitä se, että Tepi räkii kotonaan.

    1. Kumpikin ovat haitaksi ihmiselle ja kännissä sitten tehdään mitä vaan ja tullaan olemaan tartunnalle alttiina vaaraa ei silloin huomata terv tepivaari

    2. Heikki ny räkii vaan kotonaan minä en sellasta tee joudun muuten itse siivoon Heikillä taitaa vaimo hoidella sen puolenterv tepivaari

  3. Aikalailla samalla tavalla ajattelin tuota avausta minäkin; nuo tupakointitilat, yleensä ahtaita, saattavat välillisesti myöskin olla syynä.

    1. No viimeksi katselin laivalla jossa oli tupakkikoppi ravintoloissa en tiedä terv tepivaari

  4. Mitään tupakkakoppeja ravintoissa ei enää ole ollut ”sataan vuoteen”; työpaikoilla kyllä. Sätkijät istuvat ulkona terasseilla tai polttelevat oven ulkopuolella.
    Tepiltä on unohtunut ne kotiravintolat, jossa poltetaan ja vedetään viinaa olan takaa ja mikään sääntö ei pelaa. Ja lopuksi ei tarvita edes krematoriota. Ne palavat sätkä suussaan omassa kortteerissansa.

  5. Viimeksi katselin laivalla tupakkikoppia
    En minä ole mitään unohtanut mutta kotikapkoissa ei takuulla ole sataa kanssajuojaa
    No ei se tupakointi ole lainkaan tuota mitä Heikki kertoo aika moni tosin kuolee oman röökin syttyttämässä palossa
    Itse en polta kun vain seisoviltani taikka vähintään istuen makuulla ei tulisi mieleenkään moinen asia

    1. Jokunen kourallinen tupakoitsijakansasta laivoilla kulkee.
      Vaikka ei kapakoissa liikkuisi, tuolla ne ovien pielessä roikkuvat polttelemassa ja räkimässä kaduille muiden kenkien pohjiin ja natsat lasipurkeissa maiseman koristeena. Älä puhu itsestäsi, olet vain yksi miljoonista.

  6. Kyllä minä puhun vain itsestäni enkä tee noita räkimisiä missään no tällä hetkellä on vain osa laivamatkaajista liikkeellä mutta covid 19 aikanaaan menee mutta kyse onkin kumpikohan levittää koronaa enemmän veikkaan alkoholin olevan suurempi kun tupakki terv tepivaari

    1. Miksi yleensä niitä vertaat, kun nuoret bilettävät, polttavat joko tupakkaa tai huumeita ja vetävät viinaa ja kaulailevat. Ja Muotialan nysseissä kukaan ei käytä edes maskia.

      1. No mitä mulle kuuluu mitä ne nyssessä tekee eipä ole nyt tullut käytettyä nyssee koko kesän aikana
        Ja nuoret ei ole suurkuluttajia alkon suhteen niitä ovat n 70 80 v muarit ja papat kyllä minä vertaan ja olen melkoisella varmuudella että alko aiheuttaa koronan leviämistä enemmän
        Montakos kertaa olet matkannut muotialaan tulevalla nyssellä terv tepivaari

  7. Tupakka sen paremmin kuin viinakaan eivät levitä koronaa. Jos minä juon pullon kossua keittiön pöydän ääressä ja käyn parvekkeella tupakalla, ei minulle koronaa noista aineista tule.

    Ihmiset sitä koronaa levittävät. Sitä levittää yhtälailla kultivoitunut pianonpimputtaja kuin tavallinen kaduntallaaja, jos on taudin jostain saanut.

    Aika turhaa sinänsä tälläinen keskustelu. Joka juo se juo ja joka polttaa se polttaa. Molemmat voivat ja heidän pitääkin ottaa kanssa ihmiset huomioon ja käyttäytyä ohjeiden ja suositusten mukaan.

    1. Äläs nyt, nos juot pullon kossua pöydän ääressä, olet kännissä kuin ampiainen ja vielä savuttamaan parvekkeelle naapureiden kiusaksi, josta kyllä putoat suoraan ruumisarkkuun vietäväksi.

      1. No ei ne koronan viirukset kotiin lennä jos et käy ulkona ja kapakoissa sieltä viinan voimalla sekin tauti leviää terv ttepivaari

      2. Arkkuun tässä pudotaan aikanaan kuitenkin, joten miksipä ei ennen sitä nauttisi elämästä. Aina löytyy ihmisiä, jotka tietävät minua paremmin kuinka minun tulisi elää. En jaksa päätäni moisilla vaivata.

        Mitä tulee haitantekoon naapureille, niin enpä tiedä. Aikanaan kun muutimme tähän taloon, niin ihmettelimme, miksi yläkerran naapurit ravaavat ovellamme soittelemassa ovikelloa tämän tästä.

        Sitten se selvisi, kun kuulin pihalla kuinka he kertoivat muille naapureillemme, että minä poltan sisällä, vaikka se on yhtiössämme kielletty. En polttanut silloin enkä polta nytkään.

        Eli ei tuoksunut tupakka heidän nokkaansa heidän parvekkeellaan, joten täytyi levittää minusta väärää tietoa.

        Mutta kuten sanoin, otetaan toiset huomioon. Myös arvioitaessa muiden tapaa elää.

    2. Varsin tyhjentävästi sanottu. Ylipäätään kenenkään toiminnat eivät oikeastaan muille kuulu, jos ei kanssaihmisilleen aiheuta haittaa.
      Tämän koronan suhteen on toitotettu tuon tuostakin; matkailkaa kotimaassa; vaan mitenkäs onkaan?
      Meidän seudulle on useampien 0-viikkojen jälkeen eilen todettu 3 tartuntaa ja 30 altistumista; kaikki on jäljitetty Lappiin ja Lapin matkailuun.
      Sinänsä ei liene se matkailu niinkään ongelmallista mutta kun aina ei muisteta varotoimenpiteitä.
      Urheilu kyllä henkilökohtaisena mielipiteenäni koronan leviämisen suhteen muodostaa jo tunnustetunkin ongelman siinä vaan kun liikkuvat valtavat rahasummat; toimenpiteitäkin meidän paljon parjatun/kiitellyn hallituksemmekin lienee melko vaikeata tehdä päätöksiä.
      Rajoitusten kohteina muuten rinnastaisin ravintolat sekä urheilun samalle viivalle. Kumpikaan ei ole ehdottoman tärkeä arkielämän kannalta. Tämä näin aivan omana mielipiteenäni.

  8. Kaikki on suhteellista.
    Tupakka lienee lisää riskiä polttajassa, mutta tupakansavun uloshengittäminen lisännee viruksen leviämisriskiä lähialueella oleville.
    Juottoloissa tupakka lisännee niiden ulkona pienellä tupakointialueella riskiä saada tartunta.
    Viina puolestaan varmasti lisää tartuntariskiä juottoloissa siinä vaiheessa, kun sakki alkaa olla kännissä ja metelinkin takia menee toisten lähelle, jotta puheesta saisi jotenkin selvää.
    Lopuksi sitä ideologiaa:
    Lääkäri sanoi potilaalle: Jos jätätte viinan, laulun ja naiset, voitte elää jopa puoli vuotta pidempään.
    Potilas vastaa: Ja minkä ihmeen takia eläisin seuraavan 10 vuotta ilman mitään huvia?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *