No eipä varusmiesten lomat vaikuta Suomen maan puolustukseen

No eipä ne  vaikuta varusmiesten lomat missään kohtaa jos niin luulee niin onko tiedoissa aukkoja

Maan puolustus on kuitenkin reservin harteilla ei niiden jotka vasta ovat oppimassa sotilaan osaan

Ensin ei kuitenkaan rintamalle viedä sellasta porukkaa jolla se taito on vasta oppi vaiheessa sellasta ei sitten tee mikään maa

No aina voi tietysti luulla asioita jotka ilmeisesti meeneekin yli hilseen onko se faktaa se onkin aivan eri juttu

Ja ymmärrän varsin hyvin että sellasta tekee sellaset maat joissa väkilukin on pieni sellanen maa ei voi olla vain reservin porukasta riippuvainen

Sellasissa maissa pitää kaikkien olla mukana jopa niiden joiden taidot ei vielä ole hyvällä tasolla

Esimerkkinä vois pitää n 1, 3 miljoonan kansaa maamme etelä puolella joka on niin pieni ettei ole varaa hukata ainuttakaan maata puolustavaa tahoa

Suomelle se ei ole niin suuri riski kuitenkaan ja varusmiesten lomat ei siinä ole eka asia johon olisi kiireellä tehtävä muutoksia

Suomen ei pidä raakileita uhrata ekana  pitäisi sen järkikin sanoa paitsi jos pää onkin umpiluuta

mitäs sille sitten voi seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

13 vastausta artikkeliin “No eipä varusmiesten lomat vaikuta Suomen maan puolustukseen”

  1. Suomessa maanpuolustus on aina hyvällä tasolla ei siihen vaikuta yhtään mitään varusmiesten lomat terv tepivaari

  2. Eilen sain tietoa tuttavalttani Tallinnasta (s-posti). Kyllä nyt päästelee eräs blogisti avauksessaan täyttä lööperiä (eikä ensikerran). Varta vasten kysyin ja vastauksetkin sain.
    Onhan se tietenkin masentavaa kun ei pääse mukamas johtamaan sotaharjoituksia; ei Eestiin, ei Latviaan, ei Georgiaan eikä Ukrainaan, … on ko henkilölle todella masetavaa luulisin.

  3. Varusmiehet olisi pitänyt kokonaisuudessan pistää 3 kk karanteeniin varuskunta-alueelle, sehän on oma yhteiskuntansa joka toimii ja hengittää. Nyt nämä lomailee ja liikkuu, eli väistämättä virus kantautuu eteenpäin. En ymmärrä miksi näin.

  4. Ei se loma asia ole lainkaan kohdillaan karanteenilla niillä tulis viha koko puolustuslaitsta kohtaan olisko oikea suuntaa no ei todella ole
    Ja kolmeksi kk olisi puolet palveluajasta joka on n 6 kk terv tepivaari

  5. On aivan Eestin oma asia millä tavalla maataan puolustaa eise oikeasti Suomelle kuulu
    Ja pukemalla vieraan maan asepuvun Suomi poika rikkoo valansa Suomelle ei hän valaansa vannonut Eestille vaan Suomelle
    En nyt kerro minä pidän tuollasta tomintaa arvatkoon itse mitä tarkoitan terv tepivaari

  6. Santahamina on eristetty siellä havaittujen koronavirus tartuntojen takia, silti varusmiehet voi lomailla himassa. Ei käy oikein järkeen…

  7. Ei siinä mitään vikaa ole vaikka lomilla ovatkin ei armeijaa käyvä kuitenkaan voi muuhun käyttää kun sotilaaksi opettelulla
    Kyllä se on aivan päällimäinen asia
    Ja santis on luku sinänsä se kun on periaatteessa Helsinkin keskellä ja Helsinkissähän sitä tautia on eniten
    Ja eipä santiksesta karanteenissa olevat pääse kotona käymään se ei ole mahdollista terv tepivaari

  8. Mutta jos santiksessa onkin yksi tartunta ei se kuvaa että se koko porukka oliskin nyt saanut tartunnan
    Ja muut varuskunnat ovat silti puhtaita tartunnoista
    Ja kuka valvoo esi Ahtisaaren puolison kulkuja eipä taida kukaan terv tepivaari

  9. Ja tuossa tulee myös julki se että koronaan voi sairastua nuoretkin ja kaikilla ei ole hyvää peruskuntoa nuorissa tänä päivänä
    Siksi se on heillekkin vaarallinen jotenka miettikääpä sitä
    Ja eipä siellä ole ollut kertamassa nuot 7 kymppiset jotenka kuka sitä koronaa levitti
    Jos joku ei tiedä 7 kymppinen ei kuulu edes nostoväkeen terv tepivaari

  10. No Suomessa varusmiestä ei sota tilaan suoraan viedä kun jannu on ollut kuukauden palveluksessa
    Käyköön Varusmies lomilla kunhan huomioi tartunta riskinsä
    Tuskinpa Eestikään noin toimisi terv tepivaari

  11. Suomen puolustus on hyvällä tasolla ja omissa käsissämme sitä ei muille anneta Suomalainen seiso omilla jaloillasi äläkä luota vieraan apuun on pätevää tekstiä edelleen
    Viittaus Suomenlinnan portille jossa tuo teksti seisoo
    Eesti saa tehdä oman pillinsä mukaan mutta 1.3 miljoonan kansalla ei ole paljonkaan sanomista asiaan tosi tilanteessa
    Se sota kestäisi tunnin toivotaan ettei niin käy terv tepivaari

  12. Suomen puolustus on hyvällä tasolla ja omissa käsissämme sitä ei muille anneta Suomalainen seiso omilla jaloillasi äläkä luota vieraan apuun on pätevää tekstiä edelleen
    Viittaus Suomenlinnan portille jossa tuo teksti seisoo
    Eesti saa tehdä oman pillinsä mukaan mutta 1.3 miljoonan kansalla ei ole paljonkaan sanomista asiaan tosi tilanteessa
    Se sota kestäisi tunnin toivotaanettei niin käy terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *