Onko meillä hyvää olemassa

Varmaan on ja paljon nyt kun maan rajat on saatu kiinni ainakin erään porukan pitäisi olla mielissään asiasta minä taas en ole

Koska minulta on viety eräs perus asia nimittäin vapaa liikkuminen kohta se liikkuminen on omassakin maassa vaarassa voiko mennä edes toiseen kaupunkin osaan

Jos joku sanoo että laki suojelee minua niin voi kertoa omin sanoin miltä se suojelee minua ja korona ei ole riittävä

Ja voi olla kun menet toiseen kaupunkin osaan saa poliisin niskaansa eli Suomesta tehtiin yhdellä päätöksellä poliisi valtio ja eipä minua kiinnosta mikä oli motiivi

Ja kokoontuminen alle kymmenen ryhmiin no enpä ole sellasiin mennyt muutoinkaan

Mutta miksi eduskunta saa kokoontua kun siellä kokoontuu 200 ihmistä ei oikein sovi kaavaan mistään kohtaa

Voisivat miettiä sitä menikö kaikki ihan nappiin lakia tehdessä ja aikaa jonka he veivät liikkumiseeni on muka vain pari viikkoa

No sen näkee aika pian aukeeko rajat sen jälkeen mutta sitä voi miettiä kuka hyvänsä jopa PS jäsenet seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

50 vastausta artikkeliin “Onko meillä hyvää olemassa”

  1. Minä en lue mitään kirjaa kahteen kertaan yksi kerta riittää kirjaan kun kirjaan enkä ole muutoinkaan kova lukemaan mitään terv tepivaari

    1. Kannattaisi lukea enemmän. Sananlaskukin sanoo; lue enemmän, luulet vähemmän

      1. Juha u voi lukea ei sitä kukaan kiellä jos ei kyllä käskekkään en minä luule mitään asiaa luulot on aivan muilla piireillä
        Elikkä jos sanotaan että jos tätillä on munat se onkin setä jos sana tekee sen
        Ei sitten muuta kun jossittelemaan jos korona iskee terv tepivaari

  2. Tepi, et saa poliisia niskaasi liikkumisesta. On vain suositeltu välttämään ihmiskontaktia, mutta edelleen suositeltu että tulisi silti liikkua, käydä ulkona.

    Jos päätät, ettet noudata näitä, et saa polisia niskaasi, mutta nostat sitä riskiä että sairastut vakavasti.

    1. Juuri näin. Tässä suojellaan nyt riskiryhmiin kuuluvia. Sehän on vain hyvä juttu.

    2. No enpä ole varma etteivät tule naputtaan turhista ja se riski on joka kevät ja syksy että saa jonkun pöpön mikä se milloinkin on
      En minä riskejä kuitenkaan ota koska vältän aina isoja porukoita joista voi saada ties minkä taudin esim tuberkuloosia on Tampereella melkoisia määriä
      Niistä ei vaan pidetä tuon lajin huutoa
      Mitä koronasta on ollut viimeisen parin viikkon aikana terv tepivaari

      1. Kaikki yli seitenkymppiset eivät älyä olla yhtä varovaisia kuin sinä. Niitä pitäisi varoitella telkussa joka toinen tunti, koska monella muistikin jo pätkii.

        1. Niin tekee mutta ei kaikilla mulla ei pätki kun kusi sekin harvoin terv tepivaari

          1. Ei kuitenkaan tarvinne telkussa muistutella tuosta ongelmastasi, mutta karanteenista pitää muistutella yli seitenkymppisiä.

            1. Sulle se varmaanon sopivaa minulle ei vaikka olenkin päälle 7 kympin
              Eikä tuo mulle mikään onkelma minulla ole ja se tulee ulos ei housuihin kuten monella juopolla tekee terv tepivaari

  3. No minä en kuulu riskiryhmiin mistään kohtaa mulle tuo laki on ulkona liikkumis kielto terv tepivaari

      1. Magee ei ole eikä se pidä mun kohdalla paikkaansa mistään kohtaa terv tepivaari

  4. Tepi, usko jo että ei ole ulkonaliikkumiskieltoa.

    Jos ikää on 70 vuotta tai enemmän, on riskiryhmää. Silloin kannattaa huolehtia itsestään. Kukaan ei siihen pakota. Suosittaa kylläkin.

  5. Minä en ole riskiryhmää muiden kun lakien laatijan mielestä olen päälle 7 kympin mutta minulla ei ole mitään sairautta joka minut pistäisi riski ryhmään mistään kohtaa
    Ja koko ikäni olenhuolehtinut itsestäni ettei se minulle ole uutta asiaa lainkaan terv tepivaari

  6. Pelkällä iällä ei ketään voi pitää riskiryhmään kuuluvana terv tepivaari

      1. En pidä koska tuossa sun väittämässäsi eiole perää missään kohtaa ja tuskinpa kaikki olisi sun kanssa samaa mieltä terv tepivaari

  7. Ei Tepiä vainoa liikkumiskielto eikä ilkkumiskielto, kunhan ei pyöräile jalkakäytävillä, se sallitaan vain alle 12 -vuotiaille.

    ————————————

    Kiellot ovat kaikki fasistisia, koska rangaistus seuraa tavalla tai toisella. Fasismin tunnus on vitsakimppu.

    Poliisilaitos ja armeija ovat yhteiskunnan fasistisimmat elimet, mutta aina tarpeelliset, etteivät yhteiskunnan vastaiset voimat kaappaisi valtaa.

    Fasismia tarvitaan aina myös kapinoiden kukistamisessa, Tällaisissa tapauksissa ei suinkaan kaikille ole selvää, kumpi osapuoli on yhteenotossa voiman oikealla puolella. Sekö, joka suojelee totuttua yhteiskuntaa , vaiko se, joka haluaa uudenlaisen yhteiskunnan.

    Mussolinin fasismi oli oikeassa, jos sai junat kulkemaan ajallaan ja sai leivän kansalle riittämään. Yhteiskunnassa olivat valtaan pyrkineet kommunistit, jotka tuotantoa sabotoimalla arvelivat pystyvänsä kaappaamaan vallan ”proletariaatin diktatuurilleen.

    ———————————-

    Jos fasististen otteiden tavoitteena on turvata poliittinen valta vallan itsensä vuoksi, on tuollainen fasismi saastunutta, harjoitti sitä sitten oikeisto vai vasemmisto.

    Nykyhallitus on mielestäni fasistisine rajoitustoimineen täysin oikealla asialla pannen omat kannatuslukemansa vaaralle alttiiksi.

    Ehkä hallitusta pitäisi kiittää tässä asiassa fasistikimpulla:

    Nippu pajun oksia, jotka sitten kuukauden kuluessa alkaisivat tuottaa ”kissoja”

    1. Kun käsketään 7 kymppisiä tänäänkin eristäytymään ja käymään kaupoissa 08- 10.00 välillä
      Ja tuo lukee ylen tiedotteessa ja vaikka siellä lukee myös ettei poliisi meitä ala kyttään missä kuljemme se on vain heidän lupaus ja johtuu resurssien puutteesta
      Albaanukselta vain omia oletuksia
      Kun on yhdistetty pyörä ja jalankulku siellä saa ajella jotenka pidä pienempää mölyä pyöräilijöistä
      Kun et asiaa tunne et tiedä mitä saa mitä ei terv tepivaari

    2. Mistä kohtaa pyörällä ajo ja fasismi on yhteydessä korona viirukseen terv tepivaari

      1. Et ymmärrä lukemaasi. Terästä yleissivistystäsi esimerkiksi lukemalla wikipediaa, joka antaa laajentaa tulkintavaihtoehtoja ja sanoo, ettei yksimielisesti hyväksyttävää tulkintaa ole olemassa, ja kysy sitten siltä pohjalta.

        1. Magee lukee itse wigipediaansa jossa ei ole kun mietelmiä unelmista terv tepivaari

          1. Ilmeisesti karttelet yleissivistystä siksi, että se rajoittaa mielesi vapautta. Edustat anarkistisen ajattelun huippua.

            —————-

            Jokunen päivä sitten pälähti päähän pohtia Havukka-ahon ajattelija tavoin, että mitä on se ”sivistys”.

            Tulin johtopäätökseen, että se on tietämyksen tallentamista ja siirtoa seuraaville sukupolville. Tämä on edellyttänyt omien tarpeiden unohtamista tiedon palvelemiseksi.

            Suomea vallatessaan ruotsit tappoivat runonlaulajat lännestä ilmeisenä pyrkimyksenään tuhota suomalainen sivistys ja korvata se omalla sivistyksellään. Onneksi jättivät kuitenkin runonlaulajien sukua henkiin, jolloin nämä pystyivät luomaan uutta sivistystä

            1. En ole minkään asteen anarkisti jotenka voisit vaan olla kirjoittamatta minusta
              Pelkkää suurta panettelua tuollanen on Herra Savikivi terv tepivaari

  8. Jospa et silti mene asiaan joka ei ole blogin aihio yhdistetyllä jalkakäytävä plus plus pyörätie voi huristella jalan ja pyörällä
    Mutta ne ei ole oikeasti tässä blogissa se josta keskutellaan
    Magee voi sittenpysyä asiassa eikä mene sivu asian kuten tuossa yllä olevassa meni terv tepivaari

  9. Et siis älynnyt kirjoitustani. Osoitin vain, että yhteiskunta asettaa ikään perustuvia kieltoja, kun katsoo ne tarkoituksenmukaisiksi.

    Nyt kun sinäkin löysit tiesi oivalluksen lähteelle, niin me muut täällä ympäri Suomea iloitsemme puolestasi.
    Korkannen itse uuden pullon appelsiinilimonadia.

    khisssssh !

  10. Käsitin että lait on tehty ja niillä ei ole koronan estossa paljonkaan tekemistä ne vaikeuttaa yli 7 kymppisten elämää ja paljon
    Ei mitään epidmiaa estetä millään lailla vaan senon tehtävä ihmisten itse jotenka iloileppa itse itse vaan minä silti kannan huolta kaikista kansalaisistamme
    Ja eipä noissa sun kirjoituksissa paljon älyä ole terv tepivaari

  11. Riskiryhmä on tilastollinen laskelma.

    Jos ikäsi on tietyn verran ja/tai sinulla on tietty sairaus, on todennäköisempi riski että sairastat koronaviruksen väkevämmässä muodossa.

    Ei kukaan poliitikko koita olla ilkeä. Virus se tässä ilkeä on. Poliitikko vain kertoo ihmisille tarkalleen miten ilkeä se virus on.

  12. Viime tiedon mukaan koronaan olisi maailmassa sairastunut n 201 000 minulla ei ole minkään asteen sairautta jos sellasena ei pidetä pikku hulluutta
    Maailmassa se ihmisluku on on n 8 miljardia
    Mutta siitä on ollut elämässä apua terv tepivaari

      1. Ei se juhak ole lainkaan niin mene luuloinesi vaikka saunaan koska ei tässä tilastoista puhuta terv tepivaari

  13. Riski ryhmää ei voi pelkän iän mukaan sanoa on vaan tosiasiaa että se 7 kymppinen on monasti paremmassa kunnossa kun 20 vee terv tepivaari

  14. No ku ei ole mitäänvaivaa eikä sairautta niin miksi sellasta kertoisin mitä ei ole ja kun suraan sanon tunnistan tuon vittuilun jota koitat kertoilla
    Ei asiat ole kaikilla 7 kymppisillä pelkkää sairautta toisilla on hyvä kunto toisille tulee sairauksia sekin on aivan tosi asiaa
    Noin vaan valitettavasti asiat ovat terv tepivaari

  15. Siis sinulla ei olekaan eiliseltä paremman kunnon tuntemuksia? Olen pettynyt. Mitäpä niistä sitten kertoilemaankaan.

    ———————————–

    Presidentti SN kuuluu riskiryhmään ainakin ikänsä perusteella. Mutta voi kuulua muutenkin. Keuhkot lienevät täynnä tervaa ja nokea puolivallattomien poikamiesvuosien ajoilta.

    Näistä syistä hänen pitäisi julkistaa raportti terveydentilastaan välittömästi.

    Jos SN vetäytyisi karanteeniin vaikka huomenna, niin hänen sijalleen presidentiksi nousisi käsittääkseni Sanna Marin. Pääministerin sijaiseksi on valtioneuvosto valinnut etukäteen keskustan VVM Katri Kulmunin.

    1. Joo ei mun tarvii juosta lääkärissä ja sehän kuvaa mikä kuntoni on todellisuudessa
      Js on tervaa toisilla voi olla limaa joka taas onkin täynnä bakteereja jotenka se Saulin terveydestä
      Pääministeri sille pallille menisi istumaan kuten se oikeasti kuuluukin
      Mutta eiköhän se ole Mageen oma asia pitää huolta vain omasta terveydestään muut ei Mageen valtapiiriin kuulu
      Mitä tulee minun kuntooni eilen se oli hyvällä tasolla kuten tänäänkin mutta eipä se Mageelle kyllä kuulu vaikka olisitkin pettynyt
      Mutta mihin sitä en tiedä terv tepivaari

      1. Kyllä minulla on lupa odottaa, että valtakunnan johto toimii asiallisesti. Tämä oli varmaan uutinen sinulle, joka ei hyväksy yleissivistystä.

        1. Kyllä yleissivisyksen hyväksyn ja ymmärrän sitä vaan ei toisilla ole missään kohtaa
          PS en sellasta edes odota mutta kun ei osaa kirjoittaa kun henkilö kohtaista panettelua ollaankin asian toisella reunalla terv tepivaari

  16. Onhan se jo opittu – kun blogin avaaja on keksinyt jonkin väittämän, niin ei siitä millään luovu. Kuvitteleeko hän tällä tavoin voivan julistautua kinan voittajaksi?

    *********************************************************************************
    blogin avaaja : ”Koska minulta on viety eräs perus asia nimittäin vapaa liikkuminen kohta se liikkuminen on omassakin maassa vaarassa voiko mennä edes toiseen kaupunkin osaan”
    **********************************************************************************
    Tässä väännettiin valmiuslista:
    bhttps://www.pirkanblogit.fi/2020/marko_suutari/valmiuslaki-kayttoon-nyt-se-saastaa-tulevaisuudessa-henkia/

    1. Albaanuskin vois pysyä asiassa eikä menisi henkilö tasolle ei tää avaus minusta ole vaan valmiuslaista joka vie vapautta kansalta
      Syynä korona joka eilen oli maapallolla n 201 000 tartuntaa ihmisiä n 8 miljardia mieti sitä kun vinoilet vapaasta liikkumisesta
      Siinä vaan pitää olla järki mukana eikä pidä lähteä ebidemia alueelle mutta ethän taida sellasta edes ymmärtää
      Ja nyt on tullut myös julki hiihtokeskus josta on todennäköisesti lähtenyt ebidemia Suomessa kasvuun
      Mitä sille on sitten tehty toden näköisesti ei mitään ja ne hiihtolomalaiset on saanu kulkea Helsinkissä ja levittää tautia
      Syyt laitetaan nyt 7 kymppisille tuskinpa he olivat siellä mäkeä laskemassa vaan ne oli koululaisia hiihtolomalla terv tepivaari

      1. Onhan se jo opittu – kun blogin avaaja on keksinyt jonkin väittämän, niin ei siitä millään luovu. Kuvitteleeko hän tällä tavoin voivan julistautua kinan voittajaksi?

        Tässäkin ..

        1. No on sulla juttuja suurin osa vaan hepposin perustein tehtyä ei mun tarvii mitään voittaa sanon omia mielipiteitäni ja ne ei ainaa ole samaa mieltä mitä ehkä valtaosalla on
          Mutta se on sitä sananvapautta jota käytän terv tepivaari

    2. Niin mitä on nyt se saastaa tulevaisuudessa henkia
      No Tampereella asiat tulee päättään Pormestari yksin saako mennä toiseen kaupunkin osaan
      Ei tarvitse Lylyn muilta kysellä niin se asia on Albaanus terv tepivaari

  17. Kyllä minä voin omasta terveydestäni kertoa se ei Herra Savikiven mollaamisiin silti kuulu
    Terveyteni on hyvällä tasolla kerron jos siinä tulee muutoksia terv tepivaari

  18. Ja todellisuudessa meillä on paljon asioita jotka ovat hyvin mm terveyden hoito sitä vaan ei aina huomata
    Kun joillekkin on sellanen asenne että hamaslääkäriin pitää päästä heti no tietysti asia on akuutissa hammassäryssä pahakin tilanne mutta eipä hammaslääkärikään heti kykene auttamaan vaikka olis halujakin siihen terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *