Intialaiset marjanpoimijat matkustivat halki Suomen ja altistivat suomalaisia koronanalle

Kolariin 14.8.2020 junalla saapuneet intialaiset kausityöntekijät on asetettu karanteeniin. Yhdellä henkilöllä marjanpoimijoista todettiin koronavirustartunta lauantaina 22.8.2020, ja hänet on eristetty. Hänelle tehtiin testi perjantaina, joka osoittautui positiiviseksi.
Sairastuneen marjanpoimijan testi otettiin Sodankylässä Hyvinvointikeskus Sopukassa. – –
Lapin sairaanhoitopiirin infektiolääkäri Markku Broas kertoo sunnuntaina, että kolmella ryhmään kuuluvalla ei ole tartuntaa. Altistuneita on alle kymmenen, ja heidät on tavoitettu ja määrätty karanteeniin.
– Ryhmä on kulkenut autolla Lapista Kainuun puolelle ja Pohjois-Pohjanmaalle, mistä he ovat palanneet takaisin Lappiin.

Marjanpoimijat saapuiva lentäen Portugalista Hollannin kautta Suomeen. Marjanpoimijat viettivät Helsinki-Vantaa lentokentällä koko päivän perjantaina 14 elokuuta. Helsingistä he matkustivat samana päivänä iltajunalla (klo 21.03) Tampereelle, josta he jatkoivat matkaa pikajunalla 269 Kolariin. Junissa matkanneita altistuneita ei kyetä tavoittamaan, mutta heitä pyydetään tarkkailemaan vointiaan.
———————————-
Blogini lähteenä olen käyttänyt Lapin Kansan artikkelia 24.8.2020 otsikolla ”Marjanpoimijan altistamat henkilöt tavoitettu” sekä Yle uutiset sivustoa 23.8.2020 otsikolla ”Ryhmä intialaisia marjanpoimijoita matkusti halki Suomen ja altisti muita koronalle – yrittäjä väittää, ettei tiennyt ryhmän saapumisesta etukäteen”.

25 vastausta artikkeliin “Intialaiset marjanpoimijat matkustivat halki Suomen ja altistivat suomalaisia koronanalle”

  1. On tää käsittämätöntä, että maassa on satoja tuhansia työttömiä, niin huoltovarmuutemme luhistuu, jos ulkomaiset kausityöntekijät eivät suomeen pääse.
    Jotain on kyllä pahasti vialla oli korona tai ei.

  2. Eiköhän näitä tullut Ukrainastakin ilman oikeaa karantenia. Koska raha …

  3. ”Miten on mahdollista, että Intiasta, joka on tällä
    hetkellä koronapandemian keskuksia, pääsee marjanpoimijat vapaasti matkustamaan julkisilla kulkuneuvoilla, ilman minkäänlaisia tarkistuksia Suomen halki Kolariin saakka. Suomen hallituksen nykyinen koronapolitiikka näyttää olevan pelkkä huono vitsi.”
    – Tekstiviesti tämän päivän Lapin Kansan mielidesivulla, ilman nimeä tai nimimerkkiä.

    Jk. Jostain syystä Lapin Kansan eilispäivän artikkelissa ei kerrottu, että kyseisten marjanpoimijoiden lähtömaa oli Portugali, ei myöskään sitä, että marjanpoimijat saapuivat lentäen Suomeen. Ilman netistä hakemaani tietoa, olisin saanut artikkelista käsityksen, että marjanpoimijat olivat tipahtanet taivaasta Helsinki-Vantaa lentokentälle…

  4. Valkovenäjältäkin tuli koneellinen porukkaa Seutulaan, eikä kenellekään tehty mitään testejä, ei edes kuumemittausta. Kaikki hajaantuivat vapaasti kuka minnekin.

    Hyvin toimii Koronan leviämisen estäminen – kiitos punikkihallitus. 🙁

  5. Yle uutiset sivuston artikkelista ”Ryhmä intialaisia marjanpoimijoita matkusti halki Suomen ja altisti muita koronanalle – yrittäjä väittää, ettei tiennyt ryhmän saapumista etukäteen” ilmenee mm.seuraavaa:
    Yle tavoitti 23.8.2020 yrittäjän, jonka tilalle marjanpoimijat matkustivat. Hän kertoo oman näkemyksensä tapahtumista nimettömänä.

    Yrittäjän mukan ryhmän altistuneet jäsenet ovat majoituksessa hänen metsämökissään. Heillä on auto, ja he ovat voineet itse käydä hoitamassa asioitaan kaupassa varovaisuutta noudattaen.

    Yrittäjän mukaan hän ei tiedä, kuka poimijat välitti hänen tilalleen. Hän ei myöskään myönnä tehneensä kirjallista sopimusta välittäjän tai poimijoidenkaan kanssa.

    Yrittäjän mukaan hän on suullisesti sopinut poimijoiden kanssa, että nämä maksavat 50 euroa vuokraa henkilöä kohden viikossa siitä, että saavat asua hänen mökissään. He saavat vapaasti poimia luonnonmarjoja hänen metsästään ja myydä niitä joko yrittäjälle itselleen tai kenelle muulle tahansa haluavat.
    ———————————————————————————————————–
    Kovasti ihmeellinen tämä tapaus on. Kuka nämä intialaiset tilasi Suomeen vai tulivatko he noin vain summamutikassa? Kuka heille hankki auton, vai ostivatko he kenties sen itse tosta vaan? Miten on mahdollista, että koronan suhteen riskimaasta, joko Intiasta tai Portugalista tulleet ihmiset voivat ilman mitään tarkistuksia palloilla päivän Helsinki-Vantaa lentokentällä, matkustaa junalla halki Suomen ja autoilla Lapista Kainuuseen ja takaisin, asioida kauppakeskuksissa ja missä asioivatkin, mahdollisesti altistaen suomalaisia covid-19 vIrukselle?
    Kuka tästä ottaa vastuun? Marinin hallitusko?
    Lopuksi: Kovasti hiljaa media on ollut näistä intialaisista kausityöntekijöistä ennen kuin oli koronan vuoksi pikku pakko julkistaa asia.

  6. Kääntäisin toisinpäin…olisiko kannattavaa hommat lennot yms Suomesta Intiaan ja mennä tekemään vaikka siivoomista 6€/h ja lennellä sieltä takaisin tänne….???

    Kaiken tälläisen halpatyövoima touhun takana on jonkun isompi bisnes…

  7. Kovasti haukutaan hallitusta -jonka kylläkin kuuluisi saada tulijoiden virta kontrolliin – mutta kun haukkujina on EK:n Häkämies niin voisi vilkaista peiliinkin ja kysyä itseltään miksi yritykset haluavat tuoda näitä intialaisia ym. halpatyövoimaa koronasta piittaamatta. Myös sieltä Balkanilta Skopjesta osa tulijoista on ollut jotain rakennusmiehiä tms. Haluaisiko Häkämies kenties estää vai lisätä tulemista? On helppo kerätä myös irtopisteitä haukkumalla hallitusta siitä ettei testaamista ole tarpeeksi kun sairaanhoitohenkilökunta on ensin leikattu minimiin säästämällä ja sitten saapuva halpatyövoima vielä kuormittaa sitä lisää.

    Ja Lintilä joka haukkuu Kiurua liian ankaraksi: onko motiivina se, ettei maatalous saa näitä halpiksia nyt tarpeeksi?

    1. Vaikkapa etäkuumemittarilla kuumeen mittaamiseen tulijan otsasta ei tarvita lääketieteellisen koulutuksen saanutta henkilöä, voisi olla vaikka pampulla aseistettu vartija.

  8. Ettei vaan siinä ole asian ydin. On saatava halpiksia mistä maailman kolkasta vaan? Mutta olen kuullut myös, että kaikille pitää maksaa sopimusten mukainen palkka.

    1. ”Sopimuksen mukainen…” niin juuri näin, jokunen ege tunnilta. Paikallinen sopiminen. Tiedän näitä tapauksia.

  9. Eipä täällä tule mieleen eräästä blogistista kuin lastenohjelman hahmo sarjasta ” Käytös kukka” jossa oli Hinku ja Vinku sekä Suursyömäri… jatkuva vinkuminen taitaa kertoa tylsästä elämästä…

  10. ”Thaimaa vaatii marjanpoimjoille takuuansiot ja koronatestejä Suomessa, päätöstä poimijoiden tulosta odotetellaan yhä.”
    Tälläinen otsikko Helsingin Sanomissa 9.7.2020, ja seuraavassa lihavoitu alkukirjoitus HS:n artikkelista ”Yritämme saada 3000 poimijaa Suomeen, jos Thaimaan viranomaiset näyttävät vihreää valoa”, sanoo ulkoministeriön kansllapäällikkö.”

    Tähän on tultu. Suomen hallitus ja valtamedia vetävät yhtä köyttä, että marjatiloille ja luonnonmarjojen poimiseen saataisiin ulkomailta halpatyövoimaa. Ja sitten kun ”kehitysmaan” (Thaimaa) viranomaiset eivät enää suostu maansa asukkaiden käyttämiseen sanalla sanoen orjatyövoimana, ”oikeusvaltion” (Suomi) hallitus on hiljaa ja miettii ilmeisesti uusia keinoja halpatyövoiman hankkimiseksi, ja valtamedia aloittaa tutun virren siitä kuinka suomalaisia ei kiinnosta mansikoiden ja/tai luonnonmarjojen poiminta ja kuinka marjateollisuus (lue ahneet välikädet) menee tätä menoa konkursiin ja ensi talvena ei nähdä jogurttipurkeissa mustikoita, ja niin edelleen.

    1. Jossain uutislähetyksessä näkyi kun nämä poimi mustikoita niin että lähti varpuineen ja jossain uutiskuvassa raahattiin muovikasseissa hillaa… helevetin laadukasta työtä….

      Systeemissä jokin mättää jos suomalaiselle ei makseta käypää palkkaa jotta heitä voisi oikeasti rekrytoida hommiin vaan tälläistä sakkia lennätellään toiselta puolelta planeettaa ja homma on muka kannattavaa,,,,

  11. Mitenkähän olenkaan käsittänyt niin, että sekä puutarha, että villimarjojen poiminta olisi urakkapalkkaan perustuvaa; mitä enemmän poimit, sitä enemmän saat palkkaa.
    Luin uutisista jutun kun toimittaja lähti mansikkapellolle; aivan aloittelijana pääsi yli 10€ hankkeille/tunti. Samalla pellolla poimivat kaksi ukrainalaisnaista keräsivät yli kaksinkertaisen määrän päivässä ja palkka sen mukaan. Toimittajan kuukausipalkaksi olisi muodostunut n 1500€/kk, ukrainalaiset olisivat päässeet yli 3000€ ansioihin ja se on paljon verrattuna heidän kotimaansa palkkatasoon.

  12. Siitä lähtien kuin halpatyövoimaa on saatu Suomeen marjatiloille ja luonnonmarjojen poimintaan Thaimaasta ja muualtakin, valtamedia on kertonut marjabisneksestä totuutta kiertäviä juttuja bisnesmiesten etua ajatellen ja suomalaisia vähätellen ja monasti suorastaan mollaten.

    Nyt kun meillä on työväen hallitus, olen aatellut että se pistää jarruja marjabisneksen halpatyövoiman käytölle ja näin ollen valtaa pitävien hännystelijä, valtamediankin, olisi kirjoitettettava näistä asioista totuuskylki edellä.
    Myönnän olleeni väärässä. Tämä työnväen hallitus päinvastoin avittaa veijareita hankkimaan halpatyövoimaa! – ainakin thaipoimijoiden osalta teki parhaansa, ettei veijareiden tulotaso olisi romahtanut, mutta Thaimaa pani jarrut päälle.

    Ja ainahan ”virallista totuutta” opportunoivat voivat vedota suomalaisten kateuteen ja laiskuuten, jos homma ei muuten toimi.

  13. hallitus antoi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille työluvat ja siitä ei ole enään pitkä matka kansalaisuuden myöntämiseen.

  14. Suomen viranomaiset mahdollistavat ihmiskauppaa muistuttavan halpatyövoiman käytön, köyhistä oloista tulevat poimijat tekevät kaiken työn velkataakkaa vastaan.

    Junya ”Lek” YImprasent on tunnettu Thaimaan kuningashuoneen kritisoija ja marjanpoimijoiden puolustaja. Hän elää maanpaossa Suomessa.
    Vuodesta 2006 lähtien hänellä ei ole ollut asiaa Thaimaahan. Nyt hänellä on työpaikka Suomessa. Hän asuu omakotitalossa Varsinais-Suomessa ja elää omavaraistaloudessa kasvattamalla kaikkea itse.

    Vaikka Lek poimii mielellään itse luonnonmarjoja, hän ei suosittele maanmiehilleen tulemista Suomeen marjanpoimintaan.
    – Ruotsissa poimijat solmivat marjafirmojen kanssa työsuhteen, kun Suomessa poimijat nähdään turistiviisumilla työskentelevinä yrittäjinä. Lekin mukaan Suomen ammattiliitot eivät toimi tarpeeksi voimakkaasti työoikeuksien puolesta marjayritysten sanaa vastaan.

    – Marjanpoimijoiden Suomeen tulossa on monia kyseenalaisia piirteitä, joista Lek ei kaihda puhua. Suomen viranomaisten mahdollistamana ihmiskauppaa muistuttavana halpatyövoiman käyttönä, köyhistä oloista tulevat poimijat tekevät kaiken työn velkataakkaa vastaan. – –

    – En ymmärrä, kuinka Suomi hyväksyy selityksen yrittäjyyden. Yrittäjyys on jotain aivan muuta, kuin mitä poimijoiden tilanne käytännössä on.

    Suomalaiset marjafirmat ryhtyivät tuomaan thaipoimijoita mahan vuonna 2005. – –
    Thaimaalaiset ovat poikksetta köyhiä ja epätoivoisia maansa tilanteesta, eikä heidän ongelmiaan pitäisi Lekin mielestä jättää huomiotta.

    Thaimaa käyttää marjabisneksessä koordinaattoria, joka järjestää poimijat Suomeen. Käytännössä koordinaattorin työ on hämäräperäistä salakauppaa, josta käytetään pehmeämpää ilmaisua ”koordinaattorit”. Aivan kuin poimijoistakin käytetään termiä ”yrittäjä” ennemmin kuin puhuttaisiin siirtolaistyöläisistä tai velkaan sidotusta työvoimasta.

    – Termien käyttäjät tietävät, kuinka oikeaa mielikuvaa luomalla taataan toiminnan jatkaminen ja voittojen kerryttäminen. Marjafirmat varmasti tietävät työlainsäädännön etiikan, mutta eivät noudata sitä. se tekee tästä kaikesta niin Julmaa, Junya ”Lek” Yimprasent toteaa.
    ——————————————————-
    Edellä olevan lähteenä olen käyttänyt Kansanuutiset.fi artikkelia 12.8.2017 otsikolla ”Marjabisnes määrätittää Suomessa säännöt, joita muut noudattavat”.

  15. Pääministeri Marin on ollut paljon esillä (myönteisessä merkityksessä) Ylen uutisoinnissa. Ehkä joku Ylen reippaista toimittajista kysyy aivan lähiaikoina.”Arvoisa pääministeri, hallituksenne on avittanut Suomen marjayrittäjiä hankkimaan halpatyövoimaa Thaimaasta, joka on periaatteessa kuningaskunta, käytännössä sotilasjuntan hallitsema maa. Miten tämä korreloi ihmisoikeuksien ja intersektionaalisen feminismin tasa-arvokäsitteiden kanssa? Ja koska ilmeisesti koronapandemia esti halpatyövoiman saannin tänä kersänä Thaimaasta, onko hallituksenne valmis hankkimaan marjafirmoille halpatyövoimaa vaikkapa Intiasta?”

Vastaa käyttäjälle Lasse Kallo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *