Mitä Hankamäki todella sanoi

Filosofi Jukka Hankamäen kirjan ”Totuus kiihottaa” julkaisu Suomen ajatuspajalta aiheutti kohun, johon älykkäätkin ihmiset reagoivat idioottimaisesti. Sosiaalisessa mediassa liikkuvien yksittäisten sitaaatttien perusteella osa oli valmis ristiinnaulitsemaan Hankamäen, toiset taas syyttivät Perusuomalaista puoluejohtoa vihervasemmiston talutushihnassa juoksemisesta sen irtisanouduttua kirjasta. Lopulta Suomen Perusta veti kirjan pois verkkolevityksestä uudelleenarviointia varten. Tämä oli ymmärrettävää syistä, joihin palaan tuonnempana, mutta ongelmaksi muodostuu se, etteivät halukkaat päässeet ottamaan selvää kirjan todellisesta sisällöstä. Tämän takia minä ja useat muutkin latasivat kirjan verkkoon vapaasti luettavaksi (linkki).

Tällaisenaan ”Totuus kiihottaaa” tarjosi opetus-ja kulttuuriministeriölle oivan tilaisuuden periä valtionavustuksia takaisin ideologisesti vieroksumaltaan ajatuspajalta. En toisaalta tiedä, onko se huono asia, sillä kansallismielisten ei ylipäätään kannattaisi luottaa vastustajiensa säätelemiin rahahanoihin.
Se, että julkaisujen pitäisi edistää ”tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta” on niin järjenvastainen ajatus, ettei julikaisupolitiikkaa ja rahoitusta pitäisi ainakaan sellaiseen sitoa.
——————————————————————-
Edellä oleva on Timo Hännikäisen kirjallisuusarvio (Verkkolehti Sarastus) filosofi Hankamäen kirjasta ”Totuus kiihottaa”. Ensimmäinen kappale on Hännikäisen kirjoituksen alusta, toinen kirjoituksen lopusta.
Tämän mukaan näyttää siltä, että kirjan hyvin jäsennellyn tietoteoreettisen alun jälkeen kirja muuttuu rähjääväksi pamfletiksi. Ei hyvä.
Olen lukenut sen verran Timo Hännikäisen kirjoituksia, että luotan hänen arvostelukykyynsä. Toki aion myös lukea kirjan jahka ehdin.

Kannatan itse tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Kun vielä tietäisi miten ne määritellään ja mitataan. Miten olisi Märtä Tikkasen määritelmä ”Samat oikeudet, samat velvollisuudet”, jolle määritelmälle feministit eivät lämmenneet.

6 vastausta artikkeliin “Mitä Hankamäki todella sanoi”

  1. Halla-Aho teki oikein kun sanoi suoraan että nyt meni vituiksi, moni muu poliitikko olisi valehdellut.

  2. Märta Tikkanen (s.1935) on suomenruotsalainen kirjailija, toimittaja ja opettaja. Tasa-arvofeministeihin kuuluva Tikkanen on kirjoittanut mm. kirjan ”Samat oikeudet, samat velvollisuudet”.

    Aivan kuten TImo Hännikäinen kirja-arvionsa lopussa ilmaisee ”tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta” on vaikea ympätä tietokirjaksi nimettyyn teokseen.
    Ensiksi ne pitäisi mitata ja määrittää, ja sehän ei onnistu kuin feministeiltä ja niiltäkin vain tätä stand-point-epistemologiaa noudattavavilta feministeiltä eli radikaalisellaisilta, ja jälki on sen mukaista (heh).

  3. Mitä ihmettä jengi kiihottuu/pelästy ?? Sehän on mielenkiintoinen raikas analyyttinen kirja, joka kannattaa lukea avoimin mielin. Jos on naisvihaa seassa (yksilön mielipiteitä) niin entä sitten ?? Kirja kuvaa valta(paska)median indoktrinaatiomenetelmiä eli riisuu sen alasti. Siitäkö kohu vai kiihotus ((:

  4. Olen mietiskellyt, että entäpä jos Hankamäeltä ei kirjan hyvän alun jälkeen lähtenytkään homma hyppysysistä, kun hän hypähti tietoteoreettisen alun jälkeen ”rähjäämään”. Jospa hän teki sen tarkan harkinnan jälkeen asetellen sanansa siten, että se menisi haukkujen kera läpi ajatuspajan lukijalta/lukijoilta? Miksi hän ei tehnyt teoksestaan kahta kirjaa? Toisen ”siistin” version ajatuspajalle, ja toisen ”rähjäversion” omana kirjanaan, joka ei olisi riippuvainen valtion rahoituksesta (joilla Hankamäkeä oman kertomansa mukaan ei ole juurikaan hemmoteltu johtuen hänen poikkitelaisuudestaan määkiä poliittisen korrektiuden nuotilla)? Ehkä juuri siksi.
    Hankamäen palkka vuoden työstä oli muistaakseni rapeat kaksikymmentätuhatta euroa (filosofi Pekka Himanen sai Kataisen aikana kirjasestaan noin 700 000 euroa). Summa ei ole suuri, mutta ratkaisevaa ei olekaan tässä tapauksessa summan suuruus vaan se, että kirja kuului valtionrahoituksen piiriin.
    Eikö Hankamäki tiennyt että asiasta nousee iso metakka? Luulenpa että hän tiesi ja toivoi: mitä suurempi meteli sitä enemmän julkisuutta.

    Hännikäinen viittaili kirja-arviossaan, että Nietzshen saappaat ovat Hankamäelle liian suuret.

    Entä Platonin saappat? Olihan Platonkin homoseksuaali ja kaljupää.

  5. Hankamäki antaa täyslaidallisen blogissaan ”Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan” 14.6. Lainaan siitä vain yhden kohdan, joka osoittaa miten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen tietokirjassa on lähestulkoon sula mahdottomuus (jos aikoo puhua totta eikä propagandaa) :
    ”Suomen perustaa epäillään ja moititaan siitä, ettei siellä mukamas piitata tasa-arvosta eikä yhdenvertaisuudesta, kun ajatuspaja on julkaissut kyseisen teoksen. Tosiasiassa teoksessa puretaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden käsitteet auki filosofisen ideologiakritiikin keinoin sekä osoitetaan, ettei näille käsitteille voida eikä tarvitse löytää sellaisia yksiselitteisiä määritelmiä, jotka olisivat kiistattomia tai jotka voitaisiin määritellä halinnollisesti (paitsi tietenkin vihervasemmistossa). Paraskin tasa-arvo on väistämättä aina vain likiarvo.”

  6. ”.3. Valtamedia huomaa, että Perusuomalaisten kannatusta ei ole saatu alenemaan ”rasismista” jauhamalla, joten naiseuteen vetoaminen voisi toimia, sillä heitä on paljon. – –
    4. Koska kirjaan sisältyy feminismin arvostelua, media lavastaa sen ”naisvihaksi” suututtaakseen perusuomalaiset naiset, jotka eivät tosin ole lukeneet koko kirjaa eivätkä siten tiedä, että teoksessa esitetty feminismin arvostelu on suunnattu kritisoimaan Helsingin Sanomien laittautumista puolustamaan ”Me too”- ja ”Suostumus2018″- hankkeita yksipuolisesti.”
    Lainaus tämän päivän Hankamäen blogista otsikolla ”Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan”.

Vastaa käyttäjälle Lasse Kallo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *