Vihreää terroria

Vihreät ovat hallituksessa ja muissakin julistuksissan vaatineet suomalaisen elinkeinotoiminnan hävittämistä. Turvetta ei saa käyttää, vaikka se saastuttaa vähemmän kuin EU:ssa laajasti käytetty kivihiili ja ruskohiili. – –

Metsätalous pitää vihreiden mielestä lopettaa ja Suomen metsistä tehdä luononsuojelualueita. Metsäteollisuus työllistää Suomessa ”vain” 100 000 ihmistä eli sillä ei ole väliä. Todellisuudessa metsäteollisuus työllistää alihankkijoineen 140 000 ihmistä. – –

Vihreiden politrukeilta puuttuu alkeellinenkin ymmärrys taloudesta. Metsäteollisuuden merkitys tulee myös siitä, että se käyttää pääasiassa kotimaista raaka-ainetta. Vientitulot ovat Suomen vaihtotaseen näkökulmasta puhdasta tuloa. Edelleen metsäteollisuus työllistää ihmisiä eri puolilla maata. Sen lopettamalla voidaan kaikki pakottaa kaupunkeihin asumaan vuokra-asunnoissa yhteiskunnan asumistuella.

Viimeisin oivallus on vihreän vaikuttajan ja Helsingin kaupunginvaltuuston puhenjohtajan Otso Kivekkään kehotus olla syömättä suomalaista lihaa, koska kuulemma Suomen maatalous on suuri Itämeren saastuttaja. – –

Koko vihreiden toiminta on järjetöntä koheltamista. Samaan aikaan yrittävät esiintyä sivistyneenä ja älykkäänä etujoukkona kuin taistolaiskommunistit aikoinaan. Tulojen loppuminen voidaan oppinsa mukaan korvata lainanotolla. Valtiohan ei heidän oppinsa mukaan joudu koskaan vastaamaan lainoistaan.

Minä tässä voisin tehdä yhden ehdotuksen vihreitä koskien. Suurimmasta osasta suomalaisia luonnonsuojelujärjestöjä on tullut vihreiden politrukkien suojatyöpaikkoja ja polittisia toimijoita. Ehdotankin, että lopetetaan kaikki yhteiskunnan tuki luonnonsuojelujärjestöille. Ne voivat varmaan toimia vihreitä kanattavien tuen varassa. Tai sitten saavat erinomaisen kurssin talouden perusteista.
————————————–
Blogini lähteenä olen käyttänyt Olli Pusan kirjoitusta Oikeassa Mediassa 27.8.2020, jonka otsikko on sama kuin tässä.
Olli Pusa on Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, Vakuutusmatemaatikko (SVH), Eläkkeiden ja sosiaaliturva rahoituksen asiantuntija.

37 vastausta artikkeliin “Vihreää terroria”

  1. Fatim Dierra (s.1986) on vihreiden varapuheenjohtaja sekä naisasialiitto Unionin puheenjohtaja. Vuonna 2017 Dierra kirjoitti Facebook-sivullaan: ”Jos haluaa asua metsässä niin ole hyvä, mutta ihan turha odottaa samaa palvelutasoa ja metsässä on anketa, ja ainoa syy muuttaa sinne on insesti ja se että kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua.”
    Fatim Dierra on sittemmin pyytänyt anteeksi sanomistaan. Mutta sanottu mikä sanottu eikä Dierra ole nähnyt siinä mitään ongelmaa, että poliittinen vaikuttaja vihapuhuu Suomen maaseudulla asuvia ihmisiä kohtaan (ja onko se edes oikeaa vihapuhetta, kun feministi ja vihreä ei sano ”jos vaimo huutaa apua” vaan ”kun vaimo huutaa apua”.

    Fatim Dierra sai tämän vuoden elokuussa Helkamalta lahjaksi kahden tonnin sähköpyörän. Siinäkään Dierra ei näe mitään ongelmaa.

    Entä jos Suomen suurin polkupyrörän valmistaja olisi tarjonnut vaikkapa possumunkkikahvit perusuomalaisten varapuheenjohtajalle Riikka Purralle? Luulempa vain, että rupeaisi media laulamaan ja Yle järjestäisi asiasta heti tiukan ajankohtaisohjelman otsikolla ”Onko poliitikkojen lahjonta maan tapa”.

    Wikipedian mukaan Diarra on opiskellut Jyväskylän yliopistossa yhteiskuntapolitiikkaa ja Helsingin yliopistossa sosiaalietiikaa, mutta ei ole suorittanut loppututkintoja.

  2. Talkootyöt sopivat hyvin luonnonsuojelujärjestöille. Valtion ei tarvitse ottaa lainaa maistereiden palkkoihin, eikä maisterien tarvitse laittaa rahaa luonnon tärväämiseen.

  3. Ei ne mitään terrorisoi, liian haettua propagandaa. Kaupunkivihreät ovat vaan aivan hukassa. Suomeen pakollinen maatalous ym. metsätaloustyö yhteiskuntapalveluna. Niin ollaan asiassa.

  4. Viherpiipertäjien olisi aika miettiä, keiden töiden ansiota on, että Suomen myymälöissä on koriin pistettävää tavaraa. Viherpiipertäjien olisi aika miettiä millä suomalaiset maksavat Suomeen satamien kautta vuosittain saapuvat tuhannet tonnit tavaraa. Viherpiipertäjien tulisi myös tajuta, että myymälöihin tulleet maito-, liha ja viljatuotteet eivät ole itsestään syntyneitä. Viherpipertäjien tulisi myös ymmärtää, etteivät pelkät pistorasiat riitä sähköntuotantoon.

    ****************************************************************************************
    Kerrontaa Itämerestä:

    Yle.fi
    Itämeren suurin saastuttaja on Puola ja kakkosena tulee Venäjä, vaikka viimeksi mainittu onkin tehnyt kiitettävää työtä omalla rahalla ja merkittävällä naapuriavulla Pietarin jätevesien puhdistamiseksi.

    ****************************************************************************************
    https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006612454.html

    ITÄMEREN voinnin kannalta ensiarvoisen tärkeää olisi kuitenkin saada maatalouden päästöt kuriin. Miksi se ei näytä onnistuvan?
    .
    Asiantuntijoiden haastatteluista hahmottuu muutama pääsyyllinen: eläintilojen kasautuminen Lounais-Suomeen, valumien kannalta surkea savipitoinen maa-aines sekä eläinten tuottama lanta, joka kipataan yhä väärille pelloille, koska muutakaan paikkaa ei ole.
    .
    Näiden huonojen lähtökohtien kasautumista ongelmiksi vauhdittaa ilmastonmuutos. Kun sade huuhtoo maa-ainesta veteen pahimmillaan läpi vuoden ilman taukoa, ravinnekuorma Itämeressä kasvaa.

    MAA-AINEKSELLE emme voi juuri mitään. Saimme eroosioherkän maan, kun taas esimerkiksi ruotsalaisille kävi paremmin. Ruotsissa maa ei huuhtoudu veteen läheskään samaa vauhtia kuin Lounais-Suomessa.

  5. Jossain luin uutisen Helkaman kommentista jälkeenpäin, ”se polkupyörän lahjoitus oli harhaanjohdettuna vahinko”.

  6. Missä vihreiden kannattajia on lukumääräisesti eniten? Useilla alueilla vireät lisäsivät kannatustaan – etenkin Lapissa. Suomen väestöstä on kuitenkin suurin osa etelässä. Kunnallisvaaleissa 2017 vihreitä äänesti 24,1 prosenttia helsinkiläisistä – voitaneen kutsua cityvihreiksi.

    **********************************************************************************
    https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006071144.html
    14.4.2019 [ Eduskuntavaalit ]

    Näin Helsinki äänesti: Halla-aho vahvoilla yllättäen myös kaupungin suurimmaksi kivunneiden vihreiden ydinalueella Kalliossa

    ***********************************************************************************
    https://www.vaalikone.fi/kunta2017/tulos/01/091

    Kuntavaalit 2017

    Kokoomus, vihreät ja Sdp pysyvät Helsingin suurimpina ryhminä
    Kokoomus, vihreät ja Sdp ovat edelleen Helsingin suurimmat valtuustoryhmät. Kokoomus sai äänistä 28,4 (muutos +1,5) prosenttia, vihreät 24,1 (+1,8) prosenttia ja Sdp 13,8 (-3,0) prosenttia.

  7. Se on vaan hyvä, että vihreät menestyvät ja pitävät meteliä vaikka vain siksi, että se on parempi aate kuin kaikkea vastustavat, yhdenasialiike, äärikansallismieliset, rasistiset persut.

    1. Jälleen Krjalainen syyllistyi yhden ihmisryhmän julkiseen mollaamiseen, mutta, kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia…

    2. No persutkin ovat kuitenkin huomattavasti merkittävämpi vaikuttaja kuin yhdenasian Karjalainen.

  8. ”Vihreiden varapuheenjohtaja pyysi ja sai Helkamalta kalliin sähköpyörän – Kohu nousi, ilmoittaa nyt maksavansa pyörän itse”

    Vihreiden varapuheenjohtaja Fatim Dierra katsoo kaupallisen yhteistyönsä herättäneen kysymyksen rajanvedosta sosiaalisen median vaikuttamisen ja poliittisen toiminnan välisistä eroista. – Uusi Suomi 21.8.2020.

    1. L Kallo; ”Vihreiden varapuheenjohtaja pyysi ja sai Helkamalta kalliin sähköpyörän – Kohu nousi, ilmoittaa nyt maksavansa pyörän itse”

      Jos kyseessä tosiaankin oli Helkama-merkkinen, ei se nyt kovin kallis voi olla. 3000€ sähköpyöränä ja varsinkin kun kyseessä on ”ei Suomessa valmistettu”, Helkamahan ainoastaan kokoaa pyörät, Hangossa, pl Jopo.

  9. ”Valtio opettaa maahanmuuttajille polkupyöräilyä – tietysti julkisella rahalla”

    Suomi käyttää maahanmuuttajien polkupyöräopetukseen suuria summia. Pyöräliitolla on käynnissä Maahanmuuttajat pyörille-hanke, jonka kursseilla opetetaan polkupyöräilyn alkeita ja perushuoltoa.

    Pyörälitto on saanut hankkeellen valtionsapuviranomainen STEA:lta yhteensä 377 000 euroa avustuksia, joten kustannus on yhtä kurssitettavaa kohden 600 euroa. – Suomen Uutiset 28.8.2020.

  10. Täällä Varkaudessa kevyen liikenteen väylällä pyöräili muutama päivä sitten edessäni kaksi mamutyttöä (ehkä Syyriasta) rinnakkain siten, että heistä ei olisi päässyt turvallisesti ohitse mitenkään.

    Eivät olleet tainneet saada sitä 600 euron koulutusta – tai eivät ainakaan omaksuneet sitä. Positiivisena asiana mainitsen, etteivät olleet rättipäitä puhumattakaan burkasta.

  11. Yhdenaatteen pesukarjalaisen kyvyt riittävät vain persuiluun aiheesta kuin aiheesta.

  12. Valitettavasti vihreillä on vaa’ankieli asemassa hallituksessa myös valtaa – vaikkapa ryssiä Suomen talous.

    *************************************************************************************
    Lasse Kallo’n kirjoitus , 29.8.2020 13:43, kuvaa varsin hyvin millainen vihreä kunnanvaltuutettu vihreillä voi olla – tässä tapauksessa todella on. Hän halveksii tuottavaa työtä tekeviä suomalaisia. Jos kaikki Suomessa asuvat olisivat Fatim Winshett El Habib Diarra’n kaltaisia, niin jäisimme varmasti paitsi monesta asiasta – m.m. ruuasta.
    .
    [ Fatim Winshett El Habib Diarra on suomalainen poliitikko. Hän on vihreiden varapuheenjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu sekä Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja. Wikipedia]

  13. Vihreet eivät määräile mistään sen kummemmin ja niille voi vaikka nauraa. Toisaalta ei ne kaikki tolloja ole.

  14. Heikki Karjalainen:”Se on hyvä, että vihreät menestyvät ja pitävät meteliä vaikka vain siksi, että se on parempi aate kuin kaikkea vastustavat, yhdenasianliike, äärikansallismieliset, rasistiset persut.”

    Perusuomalaisten eivät ole ilmoittaneet olevansa puolueena äärikansallismielisiä eikä puolue ilmoita harjoittavansa rotusyrjintää.
    Mitä tulee puolueen kansanedustajiin tai muihin poliittisiin vaikuttajiin, jokaisesta puolueesta löytyy henkilöitä, joiden puheita/kirjoituksia voidaan tulkita rasistisiksi, olletinkin kun rasismi-sana on laajennettu koskemaan lähes mitä asiaa hyvänsä,
    Joka tapauksessa sanalla ”rasismi” on kielteinen merkitys ja ilman perusteita sitä ei ole hyvä viljellä asiallisessa keskustelussa.
    Eli en aio sallia blogissani suomi24-meininkiä. Öitä.

  15. Jos tänne alettaisiin kirjoitella vastaavassa hengessä ns. persujen harrastamasta ”terrorista” ja syrjinnästä eri ihmistyhmiä kohtaan kuten maahanmuuttajat, uskontoryhmät, rodut, ruotsinkielisyys, muut puolueet jne. saataisiin pitkä lista ja hirveä väittely siitä, että mm. Halla-ahon aikanaan saamat tuomiot olivat vääriä ja kaikki muutkin oikeusjutut puolueellisia ja vääriä koskien persuja.

    Eli tämän kaltaiset avaukset itsessään ovat jo vastaavalla nimellä tulkittuna ”persuterroria”.

    1. Persukammo ja ahdas putkinäkö luovat samanlaista ”ainoan oiken totuuden terroria”, mitä sinä edustat Karjalainen.

  16. Ymmärrän toki, että me ihmiset peilaamme helposti itseämme toisten ihmisten kautta. Varsinkin jos on ideologian aiheuttama putkinäkö ja luonteeltaan kaunainen, otaksuu helposti että kaikki muutkin ihmiset ajattelevat ja tuntevat samoin.
    Tällainen henkilö sulattaa huonosti eriäviä mielipiteitä ja kannattaa monasti ja lämpimästi sensuuria, jos ”oma porukka” on niskan päällä. Diktatuureille mieluista väkeä.

  17. Onkohan lääkintöneuvos Mikko Pauniokin (sd.) ”persuterrorin” harjoittaja, koskapa on lukuisten artikkeleiden lisäksi kirjoittanut kolme vihreää aatetta kritisoivaa kirjaa ”Vihreä valhe”, julkaisuvuosi 1991, ”Vihreä valhe – Valheen sysimustat juuret, sen salakavalat lonkerot ja murheelliset seuraukset”, julkaisuvuosi 2015, ”Hourulan väen ilmastovallankumous”, julkaisuvuosi 2019.

  18. Pesukarjalaisella mättää taas. Miten puolue Perussuomalaiset ja sen kannattajat voisivat syrjiä maahanmuuttajia, uskontoryhmiä, rotuja, ruotsinkielisyyttä? – Eihän puolueella, persukarjalaisen mukaan, ole mitään valtaa Suomessa.

    Varmasti suuri joukko suomalaisia ( yli kolmannes ?) vastustaa vuoden 2015 kaltaista hallitsematonta mahanmuuttoa, jolloin maahamme tunkeutui yl 30 tuhatta mitään osaamaton (osin kirjoitustaidotonta) elintasopakolaista.

    Ruotsinkielisyyttä (hah mikä väite) – Suuri joukko suomalaisia vastustaa pakoruotsia.

    On turhaa ja kallista keinotekoisesti pitää yllä kaksikielistä palvelua kaikkialla Suomessa.

    Ruotsinkielisyyttä ei mielestäni Suomessa vastusteta, ei ainakaan merkittävästi.

    *****************************************************************************************
    30.8.2020 08:20
    ”Jos tänne alettaisiin kirjoitella vastaavassa hengessä ns. persujen harrastamasta ”terrorista” ja syrjinnästä eri ihmistyhmiä kohtaan kuten maahanmuuttajat, uskontoryhmät, rodut, ruotsinkielisyys, muut puolueet jne. saataisiin pitkä lista ja hirveä väittely siitä, että mm. Halla-ahon aikanaan saamat tuomiot olivat vääriä ja kaikki muutkin oikeusjutut puolueellisia ja vääriä koskien persuja.”

    1. Tässähän juuri tuli todisteet siitä, mitä se aiheuttaa, jos sattuu mainitsemaan jotain persujen terrorista, mikä ei ole minun keksintöni, vaan sitähän ovat viestimet olleet täynnä jo vuodet.

  19. perukarjalainen –Luotko lainkaan?

    *****************************************************************************************
    Pesukarjalaisella mättää taas. Miten puolue Perussuomalaiset ja sen kannattajat voisivat syrjiä maahanmuuttajia, uskontoryhmiä, rotuja, ruotsinkielisyyttä? – Eihän puolueella, persukarjalaisen mukaan, ole mitään valtaa Suomessa.

    Varmasti suuri joukko suomalaisia ( yli kolmannes ?) vastustaa vuoden 2015 kaltaista hallitsematonta mahanmuuttoa, jolloin maahamme tunkeutui yl 30 tuhatta mitään osaamaton (osin kirjoitustaidotonta) elintasopakolaista.

    Ruotsinkielisyyttä (hah mikä väite) – Suuri joukko suomalaisia vastustaa pakoruotsia.

    On turhaa ja kallista keinotekoisesti pitää yllä kaksikielistä palvelua kaikkialla Suomessa.

    Ruotsinkielisyyttä ei mielestäni Suomessa vastusteta, ei ainakaan merkittävästi.

  20. ”Minulla on pikalukukyky.”

    Mitä hyötyä on pikalukukyvystä, jos ymmärryskyky on hidasta?

      1. Pakkoruotsia vastustaa suomalaisten enemmistö.
        Ruotsinkielen opetusta sekään ei pääosin vastusta sinäsä.
        Karjalaisen kaltaiset freudenthalistit kumartavat pakkoruotsia jumalan lailla ja kuvittelevat olevansa muiden yläpuolella.

      2. Jos persukarjalainen keskittyisi kommentoimaan blogien sisältöä ja vähentäisi toisten bloggaajien kommenttien ’luokittelua’, niin jutut eivät menisi räksyttämiseksi.

  21. Pauli Vahtera sanoo blogissaan ”Miljoonien eurojen polkupyörät”, että vihreitten varapuhenjohtajan kerjäämä ja ilmaiseksi saama 3200 euron polkupyörä muuttui mediassa häveliäästi noin kahden tonnin pyöräksi.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *