Apua ilmastoahdistukseen?

Mikäli koet, että olet jo osasi tehnyt, kun olet vaihtanut lihan härkikseen, ym. vastaavaa. Kuitenkin viha kanssaeläjiäsi kohtaan kihisee päässäsi, koska muut eivät tee mitään, ehdotan sinulle ja muillekin, että voisitte vähällä vaivalla, ajattelemalla, tehdä isojakin asioita, joista olisi oikeasti hyötyäkin tälle maailmalle ja erityisesti ilmastolle.

Jalkakäytävillä säntäillessänne jalan, tai polkupyörällä, voisitte ottaa huomioon, että monikaan ei liikenteessä ole huvikseen, vaan hoitamassa elämälle tärkeitä tehtäviä.

Autot ja varsinkin autoilevat ovat suurimpia syntisiä saastuttajista, saati sitten lehmät, jotka röyhtäilevät ja piereskelevät!

Voisimme kuitenkin ehkä antaa synninpäästön niin autoilijoille, kuin maanviljelijöillekin, jotka sitä härkistä tuottavat ja karjaa hoitavat. Ilman omaa maataloutta joutuisimme tuottamaan kaiken syötävämme saastuttavasti kaukomailta.

Ilman autoja ja niitä ajavia kuljettajia marketteihin ei kulje rehua, eikä härkistä, koska sähköjunille ei ole raiteita niihin.

Suurin osa ihmisistä ovat pakotettuja käyttämään autoja elääkseen tässä armaassa Suur-Suomessamme.

Voisitteko kaikenväriset (mm. punaiset ja vihreät, yms.) ihmiset hyväksyä meidät tavallisenväriset kanssaeläjätkin yhteiskuntakelpoisiksi?

Jospa yrittäisimme ihan sovussa tulla toimeen keskenämme ja yrittäisimme luoda yhteiset säännöt, ettemme ärsyttäisi toisiamme ja toimillamme päästäisi ilmoja pihalle tästä yhteisestä pallostamme, jolla yhdessä pelaamme!

Jalankulkijan ei ole ihan pakko rynnätä suojatielle pysäyttämään autojonoa, vaan sen jonon voi antaa ihan rauhassa mennä ensin, koska, Huom! aina, kun auto pysäytetään ja jälleen kiihdytetään vauhtiin, siitä tulee valtava määrä enemmän saasteita, kuin, jos se kulkee tasaista nopeutta! Rekat ja linja-autot päästävät suuret saasteet juuri liikkeelle lähtiessään. Siispä, ei pysäytetä liikennettä vain sen tähden, koska ”minulla on oikeus!”

Mikäli jalankulkijana voisit seurata autoliikennettä aina, varsinkin ennen tien ylitystä ja huomaisit, että autojono on tulossa, et pysäyttäisikään sitä, vaan odottaisit ja menisit vasta sen jälkeen tien yli, voisit osaltasi auttaa ilmastotalkoissa paljon enemmän, kuin pavun syönnillä!

Esim. kahdenkymmenen sekunnin odotus viisitoista kertaa päivässä, tai viikossa, kuluttaa aikaasi viisi minuuttia! Mitähän tärkeämpää sinä aikana voisi tehdä? Pelastaa pallon?

Ihmisiä kulkee joka päivä valtavia määriä jalkaisin. He voisivat saada aikaan valtavat päästövähennykset aikaan ihan vain omalla käytöksellään! Maailman laajuisesti vaikutus olisi ehkä jopa ratkaiseva!?

Myös kouluissa voitaisiin lopettaa lasten pelottelu ilmaston muutoksella ja alkaa antaa opetusta liikennekäyttäytymiseen. Voisivat kulkea tiiviissä ryhmässä tien yli, eikä pitkissä jonoissa pyöräillen. He voisivat myös osata vähän odottaa kavereitaan, eikä yksitellen pysäytellä autoja.

Autoilevat voisivat myös osallistua näihin ”talkoisiin” samalla tavalla, siis ajattelemalla.

Voisi miettiä onko ihan pakko lähteä ruuhkauttamaan liikennettä juuri nyt, vai olisiko jonain muuna aikana vähemmän liikennettä.

Ajaessa voisi ajatella myös omaa ajamista ja mitä se vaikuttaa muiden kulkemiseen, olenko tien tukkona, ajanko liian lähellä toista, ärsyttääkö ajamiseni muita, aiheuttaako se turhia ohituksia? Nopeusmittarin luotettavuus kannattaa tarkistaa esim. ilmaisella sovelluksella, tai nopeusnäytöistä. Suurimmassa osasta autoja mittari näyttää enemmän, kuin todellinen nopeus on.
Auto kulkee pienemmällä kulutuksella, siis vähemmän saastuttaen tasaisella nopeudella, pintakaasulla. Kannattaa seurata edessä kulkevaa liikennettä mahdollisimman pitkälle, en tarkoita, että Vaasaan asti, vaan, että näet, mitä edessä tapahtuu ja voit omaa ajoasi rauhallisesti ja joustavasti ennakoiden ja moottorilla jarrutellen, turvavälit pitäen.

Moottorijarrutuksen aikana polttoaineen syöttö pysähtyy ja saasteet jäävät tulematta, kulutus vähenee ja tankkausväli harvenee. Maailman laajuisesti säästöt olisivat mittavat.

Tosin työllisyyttä nämä ohjeet eivät kohenna, koska autojen huollontarve vähenee.

Kirjoittelen tätä ihan vaan tyhjästä päästä, kansakoulupohjalta, kuten moni varmasti arvasikin, siis ilman, että päätäni olisi aivopesty.

Ihmettelen, kuinka puhdasaivoiset, täysipäiset kansanedustajat yms. viisaat saavat kulumaan satoja miljoonia euroja jahkailuun mm. hoitajamitoituksesta. Maailmahan on täynnä ihan sopivanmittaisia hoitajia, niinkuin oli aikoinaan, kun kaikki oli paremmin. Aiemmin oli itsestään selvää, että oma perhe hoiti vanhukset niin kauan, kuin mahdollista. Ne kymmenet ja sadat miljoonat voisi käyttää paremmin vaikkapa omaishoitajille ja valitsemamme eduskunnassa istuva joutilaisto voisi alkaa oikeisiin töihin.

Vastaavasti myös Tampereella varmaankin useita kouluja ja yliopistoja läpikäyneet tyhjäpäät ovat päättäneet päättää, että kaupungin rumin ja vihatuin rötiskö siirretään ja säilytetään, siirron ja säilyttämisen maksaa asukkaat, rannat on ihan pakko rakentaa täyteen ja puistot tuhota. Ratikka oli pakko rakentaa, vaikka sitä suurin osa kaupunkilaisista tuskin tulee käyttämään se kankeuden vuoksi. Monenkaan kotitalon läheltä se ei koskaan kulje. Kuitenkin kaikki siitä joutuvat maksamaan.

Siteeraan Saarnaajaa raamatusta: Kaikki on turhuutta ja iäti yhtäläistä.Myöskin pyrkimys viisauteen on tuulen tavoittelua.

Mitä järkeä on opiskella, jos oppineisuus vain tuhoaa?

Kysyn Sleeppareiden tapaan: Onko järkee, vai ei?

Nyt minua varmasti syytetään idealismista, mutta mielestäni kaikenlainen ahneus on järjetöntä, koska jokainen täältä lähtee ajallaan, eikä kukaan saa mitään mukaansa!

5 vastausta artikkeliin “Apua ilmastoahdistukseen?”

  1. Nyt minua varmasti syytetään idealismista, mutta mielestäni kaikenlainen ahneus on järjetöntä, koska jokainen täältä lähtee ajallaan, eikä kukaan saa mitään mukaansa! Veikko vallaton.
    Tuo viimeinen virke mielestäni oli täyttä asiaa..
    Näin minäkin elämäni olen asemoinut.

  2. Nyt pitää antaa avaukselle standing ovation eli ”pystykläpsytykset” ja tehdä yhden miehen Meksikon aalto vielä päälle.

    Kiitos tästä.

  3. Ymmärtäisiköhä kukaan näistä hallintoelimistä ymmärtää ajaa asiaa, että palattaisiin vanhaan ”hyvään aikaan”, kun ei ollut suojateitä?
    Autot voisivat kulkea turhia pysähtelemättä, minne sitten ovatkaan menossa, vähimmillä mahdollisilla saasteilla.
    Ehkäpä itsesuojeluvaisto suojelisi näitä vihreitä ilmaston pilaajia?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *