Pakkoyrittäjyys.

Aloitin yritystoimintani 80-luvun loppupuolella. Oli tarjolla rahaa, valuuttalainoja, yrittäjiksi aikoville miltei tyrkytettiin rahaa.

Toimintani aloitin 20 000:- limiitillä yritykseni pankkitilillä, toki lainaa jouduin muutaman kymppitonnin ottamaan kuorma-auton hankintaan yms. Osamaksua en edes harkinnut.

Sitten 90-luvun lama, valuuttalainat osoittautuivat loukuksi. Monet yritykset eivät huomioineet lamamahdollisuutta. Ostettiin hienoja autoja, ulkomaanmatkoja, hulppeita yritystiloja, … velaksi.

Yritykset joutuivat tarkastelemaan uudestaan toimintaansa, irtisanomaan väkeä, sekä suorastaan pakottivat irtisanomiaan ihmisiä yrittäjiksi ja lupautuivat ostamaan tuotteita/palveluita. Yritykset, suuretkin säästivät huomattavasti kun vain ostivat yrittäjiltä aina tarpeen mukaan. Työntekijöiden palkkaaminen koettiin kalliiksi. Vuokratyövoimayritykset alkoivat tuoda halpahintaista työvoimaa eri aloille; haluttiin halpatyövoimaa.

Pienyrityksiä (yhden asiakkaan omaavia) kaatui vain muutaman vuoden sisään. Oltiin liian optimistisia yritystoiminnan suhteen.

Sitten tulivat ”vippaskonstit”, mm yrityksen siirto Eestiin, sitä mainostettiin taikasanaksi. Siihen vipuun menin itsekkin; onneksi tajusin realiteetit, suhteutin raamit yrityksen suorituskyvyn mukaan, en yli-investoinut.

Vajaat kaksi vuotta riitti etelä naapurissa, muutin yritykseni takaisin Suomeen, tein pieniä tarkistuksia toimintaan ja laman yli päästiin vaurioitta.

Kun nyt katselee työelämää tänä päivänä; ilmassa on selkeästi sitä aistittavissa, että ns pakkoyrittäjyys nostaa taas päätään näin kolmenkymmenen vuoden jälkeen.

Yt-neuvotteluja uutisoidaan jatkuvasti, näin täällä meidänkin seudullamme. Eilen muuten tuosta pakkoyrittäjyydestä uutisoitiin valtakunnan uutisissa ihan 90-luvun malliin.

No, hyvähän minun on katsastella kun yrittäjätaipaleellani en ”kuuseen kurkoitellut”, maksoin maksuni, verot ml, en kikkaillut, ei tosin liikevaihtokaan aina niin kaksinen ollut, saatikka tulos mutta toimeen tultiin.

10 Replies to “Pakkoyrittäjyys.”

    1. Onhan näitä yhdelle toimeksiantajalle yrittäjänä työtä tekeviä henkilöitä vaikka kuinka ja paljon, siis jos Kalle sellaista tarkoitti.

    2. Se 90-luvun alun trendi oli sellainen, että henkilö irtisanottiin taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Samalla annettiin ymmärtää; perusta yritys, ostamme tuotteitasi.
      Näitä ns yrityksiä syntyi silloin monia satoja. Ihan omassakin perhepiirissä löytyi yksi, tosin jo vajaan vuoden päästä totesi asian mahdottomuuden, onneksi sai palkkatyötä.
      Verottajakin ahdisteli näitä yhden asiakkaan yrityksiä ihan kiitettävästi.

  1. Vähän eri kantilta:

    Moni suomalainen on ”tietämättään” tai jopa tarkoituksella ”pakkoyrittäjä” nimittäin asuntomarkkinoiden asiakas, omakotirakentaja tai muun asunnon ostaja.
    Mielessä nuorehkoilla ei ole suinkaan koko elämän asunto, vaan lasketaan tarkkaan, mitä siitä saa muutaman vuoden päästä. Ja, siinä on isot rahat kysymyksessä.
    Niin kuin tiedämme, riskit ovat tällä hetkellä kovat, jotka kulminoituvat paikkakuntaan ja siellä osoitteeseen.
    Kun selaa esimerkiksi Aamulehden asuntojen myyntisivuja, tulee hiki jo pintaan muiden puolesta, kun tiedän, että suurella osalla turpiin tulee.

  2. No, juu, siitä asunnosta. Meillä on sellainen vanha kauppakiinteistö, joka miellytti meitä runsaat kaksikymmentä vuotta sitten, ostimme. Asunto on, asuinosa kahdessa kerroksessa n 160 neliötä ja siipirakennus, varasto n 120 neliötä. Meille edelleenkin aivan sopiva.
    Toisessa topikissa maalailtiin kauhukuvia syrjäseutujen asunnoista, eikä ensimmäistä kertaa; on näille tämäntapaisille asunnoille edelleenkin ostajia. Velkaa ei yleensä vanhusväestöllä liene he kun ovat oppineet yleensä elämään tulojensa mukaan.
    Mikäli uutisiin on luottamista, kyllä tämmöisillekkin asunnoille syrjäseudulla ostaja saattaa löytyä.
    Meni vähän kauas avauksesta mutta on siinä aasinsiltakin; nykyinen asuntomme mahdollisti yrittäjätoimintani ihanteellisesti ja syrjäinen sijainti vain plussaa ja edelleenkin.

  3. Eipä ole sattunut kohdalle niin, että hyvin muistaisin, ehkä silloin joutui syventymään omaan yritykseen ja sen menestykseen. Leppäsen rahoittamat ja starttirahalla elävät yhdenhengen yritykset kyllä muistan.

    Jos nyt puhutaan asunnosta, niin minä en täältä rannasta lähde mihinkään, en ainakaan toistaiseksi. Päinvastoin nyt on tarkoitus puhdistaa ja pestä, sekä maalata tiilikatto uudestaan. Se on kustannukseltaan useampia tuhansia, mutta on ihan pakko tehdä, niin paljon on jo sammaloitunut ja rapautunut. Tiilet ovat muuten kaikki ehjiä, että ei niissä niitä ongelmia.

    Niitä huoltotoimenpiteitä riittää jatkuvasti kolmisenkymmentä vuotta vanhassa talossa. Kesällä pitää rahoittaa valokuidun kaivaminen muutaman sata metriä, sitten on vuorossa ikkunoiden vaihto, lähivuosina. Se sitten onkin kallis homma, arvioisin noin parikymmentä tonnia.

    Tämä kauas meni avauksesta, mutta minä matkin avaajaa.

  4. Ei tuo asuntokysymyskään yrittämisestä kauas mene; jossainhan yrittäjänkin on asuttava.
    Vähän samanlainen kuvio; ikkunoiden ja ulko-oven vaihto, n 5500€, ränniremontti 1700€, nämä kaikki vielä yrittäjäurani varrella.
    Samoin minullakin; täältä en lähde kuin krematorioon.
    Laskuja jälkeeni ei jää kuten ei jää suurimmalla osalla ikääntyneistä. Me elämme omillamme. Turha siitä on panikoida.

  5. On muuten mielenkiintoinen asia, että kaupungeissa ja taajamissa asuvia aina ja vahvasti askarruttaa maalla-asuvat ikääntyneet, ikääntyneet yrittäjätkin. Ikään kuin ei omissa olosuhteissaan olisi tarpeeksi haastetta.
    Jos olisin yrittäjätaipaleeni aloittanut Helsingissä, tuskin olisi tullut mitään.
    Täällä Tammelassa taas pystyin hankkimaan tarvittavan kiinteistön varastotiloineen.

  6. On avartavaa nähdä asioita monesta kulmasta, kun on asunut kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissakin paikossa maalla ja kaupungeissa eri paikkakunnilla ja vähän kauempanakin; ollut harrastaja maanviljelijä-kalastaja, yrittäjä-kauppias, tuotekehittelijä, päälliköstä dirikkaan, konsultti ja seniori.

Kommentoi