Säkkijärvi se meiltä on pois, mutta jäipähän sentään polkka.

Itkuvirren pienen päätin, vielä tähän sorvata, tämän jälkeen itseltäni, vaalirauhan julistan.

Marininkin perheen ruuat, loppuun kaluttu on luu, Hursti kyllä kadehtijain, vatsat täyttää eikös juu.

Sote soppaa kansalle nyt, eduskunta tarjoilee, sattumat ne puuttuu nytkin, himmeli kun määräilee.

Jonot kyllä sairaaloihin, nopeasti lyhenee, haudan kaivajat ne yksin, työnsä alle nääntynee.

Hyvinvointi alueiksi, jotkut näitä ylistää, pahoin vointiin kansalle vain, perä- puikko työnnetään.

Kaupungeissa kyllä riittää, tohtoreita kaikille, Peltoniemen Hintriikalla, suru murtaa sydämmen.

Mutta kyllä kunnat voivat, paremmin kuin aikoihin, hallitus kun velkaraa, vaaliin antoi miljardin.

Vanhanenkin sitten luopui, pestinsä hän paketoi, rahakirstun vartijana, velat vaivoiksemme toi.

Kyllä suomen työttömien, hyvä on vain huilata, osaajat kun Afrikasta, tekee heidän duuninsa.

Turvapaikan hakijoille, työtä löytyy vaivatta, kunhan taataan että riittää, Kelassa myös massia.

On se hyvä että pian, eduskunta lomailee, raskaat työt ja raskaat huvit, kansa kyllä maksanee.

Kuntavaalit ovat saaneet, politikot sekaisin, kansalaiset ihmeissänsä, kuka näihin luottaisi.

Eipä huolta, nyt jo käydään, uutta vaali kampanjaa, eduskunta vaalit meitä, nurkan takana odottaa.

Kokoomuskin vaatii meitä, arvojamme muuttamaan, mutta taitaa Orpo poikaa, seinä ruusu odottaa.

Viherhumppaa persut eivät, lähde kyllä tanssimaan, ainoastaan säkki järveen suomi poika kumartaa.

Kepulaiset myöskin kyllä, oveamme kolkuttaa, kyselee et saiskos luvan, säkki järvee vahvistaa..

Vihervasemmisto jääköön, kuplaansa vain puunaamaan, siellä saavat omaa humppaa, hiki päässä harrastaa.

Mutta käydään ensin nämä, kuntavaalit kuitenkin, jospa näissä suomi saatais, vähitellen takaisin.

————————————————————————————————Ja minä itse, miksi näitä mietin, se merkki varhaisen on vanhuuden, miks seuraa käskyä en veren vietin, vaan kansain kohtaloa huokailen……

 

 

 

 

Sosialistisen ideologian nimissä ollaan valmiita sallimaan turhia kuolemia, kun sydänsairaalan päivystys halutaan lopettaa

https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art-2000008014273.html

”Kylmää kyytiä Sydänsairaalalle: päivystys ja lähetteet siirrettävä hyvinvointialueille – toimitusjohtaja: melkein puolet toiminnasta päivystyksellistä, hätätoimenpiteeseen pääsee vaikka keskellä yötä

Hallitukselta tylyä tekstiä vastineessa. Pirkanmaalla ei ole riittävästi omaa osaamista ja palvelutuotantoa.”

Eli sosialistipellejen mielestä hyvin ja tehokkaasti toimineella sairaalalla ei ole osaamista.

Lisäämällä yksi tarpeeton byrokratiaporras ja tehoton organisaatio väliin saadaan siis sitä osaamista?

Tosiasiassa lisäporras hidastaa hoiton pääsyä eikä sosialistisella puolella ole edes alkeellisesti sydänsairaalan osaamisen tasoista osaamista.

Miten se sydänsairaalan palvelutuotanto ei riitä?

Kyse onkin tosiasiassa siitä, että sosialistisella puolella ei ole sydänsairaalan palvelukapasiteettia, mikä on korvannut sen puutteen, utta hallitukse sossut haluavat sen poliittisen kyttäyksen piiriin hinnalla millä hyvänsä ja se maksaa ihmishenkiä.

Montako turhaa kuolemaa siedetään sosialistisen ideolgian ajamisen takia?

Voiko päätöksen tehneet poliitikot haastaa oikeuteen kuolematuottamuksesta, kun niin käy?

Miten käynee Kanadan

Jos Saksa tai Latvia voittaa varsinaisella, niin K 4.
Jos Saksa saa yhden pinnan, niin jatkoon L ja S, K 6.
Jos L saa yhden pinnan, niin jatkoon S ja Kz, K 6.

Jos kolme päätyy 10 pisteeseen ja voitot menevät ristiin, niin keskinäisten pelien maalit kai ratkaisevat.
Koska kolmikolla S, Kz, K on yhtä paljon keskinäisiä maaleja, niin Saksa on paras, Kz kakkonen, koska kaikkien maalien tase on Saksalla +5, Kazakstanilla +4 ja Kanadalla +1.
Kun kolmikolla L, Kz, K on keskinäisiä maaleja 4, 5, 4, niin Latvian päätyessä yhteen pisteeseen jatkoon menevät S ja Kz. Jos L:n ja K:n keskinäinen paremmuus ratkaistaan tässä tapauksessa näiden kahden keskinäisen ottelun perusteella, jonka Latvia voitti, niin Kanada on 6.

Olen saattanut erehtyäkin.
Joka tapauksessa mielenkiintoisia pelihetkiä. Sopupelissä Latvia voittaisi jatkoajalla.

Iltapäivälehtien lööppijournalismilta on pudonnut pohja pois

Irtonumeromyynnin perusajatus on se, että kootaan lööppeihin ja kanteen kissan korkuisilla kirjaimilla muutamat ns. ”täkyt”, joilla houkutellaan lehdelle ostajia. Itse juttu sisäsivuilla voi olla ingressi ja pari kappaletta ja kuva. Taitoa levikkivastaavilta vaatii se, kuinka paljon lehteä painetaan, koska vain myydyistä kustantaja saa rahat ja myymättömät palautetaan, joten niiden liika painattaminen maksaa.

Tilausvaltaisilla aikakauslehdillä , joiden irtonumeromyynti on suhteellisesti pieni, tämä ei ole niin suuri ongelma. Irtonumerovaltasilla on.

Vielä pahempi juttu on se, jos pääkirjoitustoimittaja tai päätoimittaja käyttää ns. ”riippumatonta” lehteään poliittisena lyömäaseena.

… ja pahin on, jos jutun todenperäisyyttä alusta loppuun saakka ei ole tarkistettu, tarkistettu ja vielä kerran tarkistettu useista lähteistä oikeaksi. Jos näin ei ole tehty, niin juttu on rikkonut journalismin yhtä perussääntöä räikeästi.

Nyt tapauksessa ”pääministeristä” on kiirehditty tekemään täky lööppeihin, jossa todenperäisyytenä näytetään sitä, että pääministeri on henkilökohtaisesti toiminut väärin vastoin ohjeita jopa moraalisestikin, joka ei ole ollut tarkistetusti, tarkistetusti ja tarkistetusti totta. Eli tämä on ollut lehtien suurin virhe, jota jopa hallituspolitiikkaa vastustava(t) itse moraalikattoa harrastava (t)puolue(et) ilkkuu(vat) ja käyttää(vät) hyväkseen.

Lisäksi some innostui näiden johdosta liittämään vielä häiden kustannukset samaan soppaan. Eli IP- lehtien aloittama soppa oli valmis.

Yle on selvittänyt sen, ettei pääministerillä henkilökohtaisesti ole ollut mitään tekemistä sen kanssa, että olisi rikkonut laadittuja jo pitkään voimassa olleita säännöksiä. Pääministerinä Lipposella ei ollut voimassa nykyisiä säännöksiä. Ja, Lipposen eri säännöin toiminut malli sekoitettiin sekin lööppisopalla asiaan.

Väärin:

https://www.is.fi/paakirjoitus/

Oikein:

https://yle.fi/uutiset/3-11957044

Poistan jo moneen kertaan esitetyt kaikki vanhat puoluesidonnaiset, henkilöön menevät solvaukset kommenteista. Jos tutkitusti tukee todennettu uusi näkökulma, se on ok.

Kuningatar on ”kuollut”, kauan eläköön kuningatar.

Ei Marin ole varmasti itse perheensä ruokia käynyt kaupasta ostamassa, sen on tehnyt ”palvelusväki” ja ostokset on tehty Marinin ja hänen perheensä ”suun mukaisesti”.

Tähän asti kaikki oikein.

Mutta sitten kysytäänkin, kuka lystin maksaa ja jos maksajana on suomen valtio, niin sitten kysytäänkin, onko tällainen ohjeistus annettu ja jos on, niin ei nokan koputtamista.

No, entäpäs jos on toimittu ohjeen vastaisesti, niin kenen toimesta ja kenen käskystä ja kehoituksesta.  Jos ohjeistuksen on antanut virkamies, niin hän on tehnyt virkavirheen, hänen on erottava.

Mutta jos ja kun virkamies on vain noudattanut ohjeistusta, jonka on Marinilta saanut, niin Marinin on erottava.

Ei tämä ole tämän vaikeampi yhtälö ja ei sitä virhettä korjata sillä, että lupautuu jälkeenpäin ruokansa maksamaan, kun on kermakipolta yllätetty housut kintuissa.

Vaikka teon rahallinen arvo onkin toissijainen kysymys, niin ei se 14000 euroa silti ole pikkuraha muille kuin niille, jotka jo kuukaudessa tienaavat vastaavan summan kuten Marinkin.

Kun eilen tästä samasta aiheesta kirjoitin, niin siitä kirposi yhtä monta tulkintaa kuin oli tulkitsijaakin, niin nyt en jätä tulkinnoille sijaa ja sanon että..

Marinin on erottava, jos ja kun jäljet johtavat ”sylttytehtaalle”.

 

Mirrin aamutouhuja.

 

SYCW0012 (2)

Videolla näkyy Mirri odottelemassa postipolulle lähtöä. Huomaa kellonaika.

Klikkaa tiedostoa, oikeaan yläkulmaan avautuu palkki; lataukset ja latauksen jälkeen; avaa tiedosto.

Kuten videolta näkyy, Mirri on joskus aiemminkin kiivennyt tuohon leikkurin ”pukille”.

koe

Testaan saako tehtyä alustuksen Opera Minillä. Kommentti ei onnistu kirjautuneena eikä kirjautumatta. Ei löydy vastauspainiketta.