Mistä on pienet kunnat tehty

 

pienissä kunnissa ihmiset tervehtivät toisiaan

kauppareissuilla jäädään tuttujen kanssa jutuille

 

pienissä kunnissa naapureita autetaan

pienistä ja suurista asioista iloitaan, surraan yhdessä

 

pienissä kunnissa on pieniä kyliä, niissä

kissoja, koiria, synnyinsijoille jääneitä asukkaita, paluumuuttajia

 

pienissä kunnissa on pieni – ja keskituloisia

hieman vauraampia, ökyrikkaat puuttuvat

 

pienissä kunnissa on pieniä, ihania kauppoja

monien alojen uutteria pienyrittäjiä

 

pienissä kunnissa ei ole ruuhkia

pienten lasten koulutiet ovat turvallisia

 

pieniä kuntia ympäröi elävä maaseutu metsineen, peltoineen

luonnonrikkauksineen

 

pienissä kunnissa, pienten ihmisten on hyvä olla

asua erossa suuresta maailmasta

 

näistä on pienet kunnat tehty

 

Hannu Tiainen

Tais mennä päivät sekasin

Tuo Tamperelainen tuli tänään ja päivä lehdessä on 27pv-28pv 11kk 2021 mutta citymarketin mainoksessa voimassa olot

22pv24pv11kk tais taas mennä jokin päivissä jälleen kerran sekaisin nythän on jo 27pv 11kk

Ja ei ollut eka kerta kun noin on mikä sitten lienee vialla painajan tai kauppiaan vika

Mutta eipä tuossa kukaan tiedä kuka mokas seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Eipä kiinnosta joulutorit tänäkään vuonna

Eipä tule mentyä joulutoreile tänäkään jouluna syynä ei ole torit sinänsä vaan tyhmät ihmiset joille ei rokote mene sisään

On selvä asia että menemällä altistaa itsensä ties mille taudille kukapa sellasta haluaisi ei varmaan kukaan

Olis varmaan parempi kun ne oliskin poissa tänäkin jouluna onko niin ettei keltään riitä uskallus niiden kieltoon

Voihan se olla niinkin mutta enpä siitä osaa mikä sitten tilalle kun tuo sosiaalinenkin puoli on otettava huomioon

Ei niinkään mitkään perustuslailliset asiat ne on tuossa tori asiassa sivu asioita kokonaan

Mutta varmaan siihenkin toiset vetoaa ettei sulkua saa tehdä mutta kuuluuko joka asiaan perustuslakiin vetoaminen tuskinpa on niinkään

Mutta noinkin asiaa voi katsella joulutorit ei ole tänäkään vuonna aivan pakollisia ja tori sinänsä missä isotkin kansan ryhmät köhii

Olipa tauti sitten vain normi kausi flunssa ei sitäkään tarvitse levittää vaikka siitä ei olekkaan kuolema seurauksena kun harvoin

Itse en mene joulu toreille parempi pysyä kotona ja pakkanen pitää ison osan sieltä poissa seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Metsää, puuta, hiiltä ja taksonomiaa

Taksonomia, joka Suomen osalta kaadettiin niin suuressa valiokunnassa kuin Eduskunnassakin kuin enemmistöllä hallituksessakin. Ja myös on Ruotsin kanta.

Taksonomia= Vaatii tietyt yhteisesti EU:ssa sovitut raamit saada ”green label” uusille ympäristöpohjaisille rahoitusta vaativille ja saaville tuoteinvestoinneille, jotka estävät luonnon monimuotoisuuden häivämistä.  Se ei estä mm. Suomea hoitamasta metsiään parhaalla katsomalla tavalla, jos tavoite saavutetaan.

… mutta näkemykseni kommenttina tähän hiilensidontaan ja taksonomiaan:  US/ Metsien taksonomia – jotain tolkkua | Uusi Suomi Puheenvuoro

”Osana taksonomiaa, metsien avohakkuiden vähentämistä ja monimuotisuuden säilyttämiseksi vastustetaan sillä, että teollisuuden avohakkuiden jälkeen metsien hiilinielu on suurempi kuin hellempi poimintahakkuiden pinta-alan kasvattaminen ja laadukkaampi puu ja myös ”green labelin” ansaitseminen.
Eikö hiilensidonnan syy ole syntyvän hiilen määrä = ON.
Kun lentotoiminta ajettiin koronan vuoksi alas, ilma puhdistui.
Kun rahtiliikenne merillä vähenisi, hiilidioksidi romahtaisi.
Kun saastuttava teollisuus puhdistuisi, hiilen määrä putoaisi.
Eivätkö nämä olisi nopeampia teitä saada hiili alas kuin kasvattaa avohakkuiden alaa hiiltä sitomaan ?
Vaihtoehto olisi tehdä nopeita toimia per heti hiilien vähentämiseksi vrt. 100 vuotta avohakattuja metsiä kasvattamalla hiiltä sitomaan? ”

Nils Torvalds on ajanut voimakkaasti Suoemn ja Ruotsin kantaa:

https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000007273787.html

PS. Poistan välittömästi kommentit, jotka kommentoivat henkilöä ja ”väärää mielipidettä” poliittisesti tms. perustelematta itse asiaa.

Manna Sarin ja Boomerit…osui Marinille omaan nilkkaan…

Pääministerimme näytti vasta kuinka nyt biletetään ja Boomerit (sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat) ei vaan ymmärrä ja pysy perässä. Pilkka osui omaan nilkkaan…

Pääkirjoitus: Sanna Marinin hallitus saa nyt koronaopetusta raskaalla kädellä – irtopisteitä keräävällä politikoinnilla ei pandemiaa hoideta https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000008434988.html

Katoavaa on laineen päällä keikkuminen…rantavallit tulee vastaan, ennemmin tai myöhemmin.

 

Liittovaltiota pukkaa – Suomen hallitus tulee kehumaan, kuinka Suomi tässä tienaa

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008434043.html

”Saksan seuraava hallitus haluaa avata EU:n perussopimukset ja muuttaa EU:n liittovaltioksi.”

Tämän ovat demut, vasurit, viheet ja kepulit kiistäneen suureen ääneen.

Jatkossa pääsemme siis entistä enemmän maksamaan holtittomien maiden elatusta ja kiristämään vyötämme omassa elämässämme.

Ei ole paljoa uskoa siihen, että Suomen hallitus uskaltaisi tai edes haluaisi koittaa estää tämän kehityksen.

Päinvastoin se alkaa kehittää kaikenlaisia selityksiä siitä, miksi se ei vaikuta Suomeen mitään ja kuinka Suomi taas tienaa tässäkin asiassa – maksamalla muutaman miljardin ja saamalla pari sataa miljoonaa niistä takaisin.

Nyt on uusi virusmuunnos, mikä vaatii pikaisia toimia

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008433895.html

”Aivelon mukaan tässä vaiheessa ei vielä tiedetä juuri mitään muunnoksen kyvystä väistää rokotteen antamaa suojaa. Myöskään sitä ei tiedetä, miten vakavaa tautia muunnos aiheuttaa.

Muunnoksen leviämistä tulee hänen mukaansa estää jo nyt, ennen kuin tiedetään, kuinka vaarallinen se on.”

Nyt on tehtävä nopeita toimia pikaisesti.

Lähteeköhän hallitus pikaisesti joululomalle…

Virheiden utopia ajaa Saksan katastrofiin – energiewende on jo nyt epäonnistunut

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000008405711.html

”Saksan uusi hallitus aikoo jatkaa maan irtautumista ydinvoimasta, mutta samaan aikaan Ranskassa ja Yhdysvalloissa kaavaillaan ydinvoiman lisärakentamista.”

Terve järki voittaa muualla, mutta Saksassa mennään virheiden ajamaan katastrofiin.

Myllyt ja paneelit eivät kykene Saksaa sähköistämään ja Saksa joutuu tuottamaan sähkönsä kaasulla tai ostamaan sen ydinsähkönä jostain muusta maasta.

Ongelmaa lisää sekin, että etelä- ja pohjois-Saksojen välinen siirtoverkko ei kykene siirtämään pohjoisen myllysähköä etelään ja siirtolinjan rakentaminen  siihen riittäväksi on kymmenien – ellei satojen – miljardien ja kymmenien vuosien mittainen urakka.

Psykiatria tarvitaan?

Lapsuudessani ei puhuttu psykiatriasta emme varmaan olisi tienneet mitä moinen sana tarkoittaa.
Kyllä lapsuudessakin oli tiukkoja paikkoja eikä ollut edes kunnon vaatteita.
Pakkasten noustessa yli -22 astetta meidän ei tarvinnut mennä kouluun.
– Ilmari teki kantelun Tays nuorisopsykiatrian kriisiytymisestä Aville.
Vakinaista henkilöä ei voitu palkata kesken vuoden joten henkilöstövajaus
pitää paikan tyhjänä? Olisko syynä palkkatasokin?
– Mihin tämä maailma menee jättääkö vanhemmat lapsensa tuuliajolle
psykiatrian varaan.
Paras psykiatri olisi omat vanhemmat jos he käyttäisivät osan ajastaan lastensa hyväksi.
Ennen oli piiska ovenkarmilla eikä kiukuttelu auttanut jos halusi säästyä.
Nyt nuoret nukkuu päivät ja yöllä kiertelevät kylillä pahanteossa?
(Tämä ei ole yleistys vaan koskee pientä osaa jotka ovat otsikoissa).

Pikkujoulu

Nyt pitäisi olla kaikkien aikojen pikkujoulukausi kun viime vuonna ei moista voitu viettää….toisin taitaa käydä kun virus jyllää ja sen eri mutaatiot tulee tappamaan jopa rokotettuja. Lähtisitkö pikkujouluihin jos kutsu tulisi….

Minä en.