Huomioni busseissa ja kaupoissa, luulin että vastuu koronan hillitsemisestä kuuluu kaikille

Lähes kaikki ovat käyttäneet busseissa kasvomaskeja esim. Korealaiset , venäläiset ja virolaiset naapurini, mutta eilenkin bussissa oli äänekäs muslimiporukka 2 miestä ja 2 naista joista kellään ei ollut maskia ja ei todellakaan ollut mikään poikkeuskerta, vaan huomioni jo pitemmältä ajalta. Sama juttu on ollut marketeissa.

11 vastausta artikkeliin “Huomioni busseissa ja kaupoissa, luulin että vastuu koronan hillitsemisestä kuuluu kaikille”

  1. Jos kuskit alkaa elämään näiden mukaan pysähtyy liikenne busseissa kokonaan. Tai busseihin pitää laittaa vartijat jotka poistaa kyseiset henkilöt ulos.

  2. Koska ne maskit ainakin Tampereella ovat julkisella puolella pakollisia ne voi kuski vaatia
    Jos ei löydy naamalle sitten kuski soittelee noutajat viemään putkaan terv tepivaari

  3. Niin myöhästyy entä sitten kun viettävät maksimi putkassa olon varmaan oppii että maski tulee naamalle
    Koska voi olla että juuri noilla onkin korona joka sittenaltistaa koko pussin matkustajat terv tepivaari

  4. Eräs tuttava tuntee reilumminkin näitä lähi-idästä muuttaneita. Niitäkin on pariin joukkoon.

    Osa koittaa parhaansa mukaan sopeutua, mukautua ja kotiutua. Mutta jokaista sellaista kohti on aina tusina heidän tuttavaa, jotka kokevat suurta ylpeyttä siitä että he rikkovat rajoituksia. He saavat uskonnollisilta hihhuleilta verkossa tiedon siitä mikä on totta ja mikä väärin. Ja maamme kotoutusjärjestelmä rohkaisee heitä kuulemaan näitä verkossa olevia hihhuleita, ajatellen että sitten heillä menisi paremmin.

    Joten kumpi on idiootti? Irakilaiset vai me suomalaiset?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *