Politiikan outo maisema

Kaikki on politiikkaa. Halusi tai ei.

Tässä maassamme rakkaassa, on monia eri tahoja, jotka päättävät mikä on politiikkaa ja mikä ei.

Siitäkin huolimatta, että kaikki on politiikkaa.

Nykyään varsinkin porvarit päättävät, että heidän politiikka ei ole politiikkaa, ja vasemmiston sitävastoin on politiikkaa, ja sitähän pitää sensuroida. Porvarien politiikkaa ei sensuroida, kun sehän ei ole politiikkaa.

Niin se menee.

Persut tekee jopa outoa politiikkaa,  ja takki kääntyy aina tuulen mukaan tai sitten ei vain ymmärretä tai muisteta…mitään.

Hendrikssonin persujen ajama episodi: epäluottamuslause.

Täysin epälooginen. Siltikin, että persut ajoivat täysulkonaliikkumiskieltoa vuosi sitten, mutta takki kääntyi nyt.

Persut tekevät omaa politiikkaa, josta johdonmukaisuus puuttuu.

Se on persujen tarkoituskin.

Kokoomus huuli, alahuuli väpättää. Toinen oikeistolainen porvaripuolue, on Persujen vanaveteen joutunut.

Kokoomus on perinteisesti ollut suurpääomien eduspuolue.

Ongelmaksi kokoomukselle on muodostunut EU, joka ajaa kokoomuksen ohi joka lähdössä.

Mikä onkaan muodostunut kokoomuksen rooliksi, joko räksyttää mottipäisiä, tai alkaa peesata persuja?

Ennen SKDL oli Persujen nykyisen kannatuksen suuruinen. Ajoi kansan etuja, Suomen kansan etuja. Työväen etuja. Kannatus suurta.

SKDL lopetettiin (muistakaa hajottamisprosessi), ja syntyi poliittinen tyhjiö, jota vasemmistoliitto ei ole kyennyt paikkaamaan.

Koko vasemmiston kannatus on jäänyt 7-8% välille nykyään. Koko vasemmiston kannatus!

Demarit eivät ole vasemmistopuolue, vaan siltä väliltä. Siis oikeiston ja vasemmiston.

Keskusta, joka on porvaripuolue, mutta ei niin oikeistolainen kuin kokoomus, on viimevuosina jopa mennyt oikealta ohi kokoomuksen.

Demarit keikkuu välillä oikealla, välillä vähän vasemmalla.

SKDL oli se voima, joka veti demarit enemmän vasemmalle. Nykyään demareiden vasemmalla puolella ei ole mitään voimia. Vasemmistoliitto ei ole voima, kun eivät edes tiedä mihin suuntaan pitäisi mennä. Vasemmistoliitto ei ole kokoava voima, ei yhteistyöjärjestö, vaan puolue.

Kommunistit ovat kolmessa osassa, ja hyvin eriseuraisia keskenään ja kannatus promillen luokkaa.

Pelkkää hölmöyttä.

Vasemmiston ongelma on näköalattomuus, joka näkyy vasemmistolaisena näpertelynä, jota päällimmäisenä mieleen tulee feminismi ja sukupuolinen tasa-arvo taistelua, ”meetoo” kampanjat ym.

Mitään järkevää ei sitten tule eikä ole.

Työväki, se tärkeä vasemmistolle, ei äänestäkään vasemmistoa, vaan persuja.

Tai ei ketään. Muistakaa se, että viime kunnallisvaaleissa eivät 40% äänestäneet ollenkaan!

Kansan mukaiselle politiikalle on tilausta. Sitä ei nyt harjoita yksikään puolue. Ei yksikään.

Yksittäiset oivallukset eivät riitä ratkaisemaan poliittista tyhjiötä jonka SKDL jätti.

Voi olla, että tulevaisuudessa paikan ottavat poliittisesti sitoutumattomat voimat.

Kuka tietää?

26 vastausta artikkeliin “Politiikan outo maisema”

  1. Olisikohan pieniä eroja eri asioissa viime vuonna ja nyt?
    Entä olisikohan jotain siinä, mitä hallitus olisi voinut tai voisi tehdä ennen ehdotonta liikkumiskieltoa?
    Olisiko esim. tartuntatautilain muutoksella mahdollista kieltää kotijuhlat, kuten eräs asiantuntija juuri esitti, tai laittaa liikkumisrajoitukset illasta aamuun muissa maissa tehdyllä tavalla, mikä vaikeuttaisi noita kotikokoontumisia?

  2. Juhak. tiedätkö mitä on luova ajattelu? Miten toimia tilanteen mukaan?
    Olen laittanut kaavion, miten oikeistolaistet hallitukset ja miten vasemmistolaist hallitukset ovat toimillaan menestyneet euroopassa. Oikeistolaiset ovat olleet 100% ääliöitä. Näin on näppylät. Suomen hallitus on toiminut oikein, kuten sivistyneet on toiminut.

    1. Vasurien puuhastelut ovat yhtä lailla olleet ääliöiden tekosia ja tuloksena on pääosin ollut katastrofi.
      Kuten on yleisesti tunnetua jokainen kommunistien johtama valtio on käytännössä tehnyt taloudellisen konkurssin ja kansalaisten oikeudet mielipiteen vapauksineen on tuhottu järjestelmällisesti.

      1. Ilmeisesti mielestäsi esim. 60-70 -lukujen vasurien törkeä käytös ja syrjintä toisin ajattelevia kohtaan oli oikein ja hyväksyttävää.

  3. juhak. Näin ei ole ollut. Mistä ihmeestä nykäisit tuon?
    Yhteiskunta, kapitalistinen, pelaa ihan toisilla säännöillä.
    Se ei anna , se rajoittaa, se ei pelaa reiluin pelisäännöin.
    Miksi Juhak.?
    Siksi, että yksityinen talous pelaa kilpailun säännöin. Yksityisen kilpaiolun säännöin. Vahvin/rikkain voitta aina. AINA!
    Mitä se tarkoittaa?
    Se tarkoittaa sitä, että vahvin voittaa. Silloinkin vaikka se ei olisi varakkain.
    Silloinkin, kun vain keinottelu ohjaa.
    Silloinkin, kun keinottelu vie sivuun, konkurssiin, jota uusjako vie taas uusille urille, jota samainen omistaja ohjaa ja omistaa.
    Omistajat Suomen lain mukaan omistavat, mutta voivat varat tulouttaa muualle veroja maksamatta.
    Se ei ole reilua yrittämistä.
    Olen yrittäjä. Tiedän. Entä sinä Juhak?
    Entäpä jos puhun osingoista? Mitä tiedät Juhak niistä?
    Mitäpä jos sanon, että osinkoja voi ottaa/maksaa 90 000 euroon saakka verottomasti.?

    1. Jo avaus oli irti todellisuudesta, mutta tämä kommentti on sitten jo ihan jostain muusta maailmasta ja ihmettelen vieläkö jostain löytyy joku joka uskoo 90 000 euron verottoman osingon olemassaoloon ?

  4. Valitettavasti jokaisessa kommunistien hallitsemassa valtiossa yksilön oikeudet on poljettu paskaan ja kansalaisia on suljettu mielivaltaisesti keskitysleireille ja pakkotyöhön vain siksi, että ovat arvostelleen kommunistisia johtajia.
    Tässä yhteiskunnassa sentään saavat kommunistitkin aukoa päätään joutumatta leireille.

  5. Tämä kommentti on politiikkaa.

    Olen havainnut, että persut ovat haastaneet kokoomusta ja kepua yrittäjäpuolueena. Se on hyvä. Meillä Kokoomuksessa ollaan oltu aivan liian tyytyväisiä nykytilanteeseen. Silloin sokeutuu tilanteeseen. Oli korkea aika että joku viskoi saavillisen kylmää vettä niskaan.

    1. Kokoomus on täysin hukassa ajelehtivana uppotukkina merikortillisella luotettavalla väylällä. Persuilla taas ei ole merikorttia, mutta purjevene, joka menee minne tuuli kuljettaa, ei ole kapua luovimiseen vastatuulessa mihinkään satamaan.
      Hallitus ajaa politiikaa nykyisessä pimeydessä tutkalla ja näköhavainnon, missä mennään oikeasti.

    1. Niilo, esittämällesi väitteelle ei ole mitään perustetta, ei kerta kaikkaan yhtään mitään.

      Hallituksella on eduskunnassa enemmistö ja hallitus on aivan tietoisesti päättänyt jätää opposition sekä tiedonsaanniin, että valmistelun ulkopuolelle, joten kyllä hallitus on ihan itse vastuussa saamattomuudestaan ja aikaan saannoksistaan.

      1. Onko jotain tavatonta tapahtunut tai laitonta ?
        Vanhasen, Lipposen, Ahon halliutukset eivät päästäneet tietovuotoja hallituksesta käsin ennen kuin asia olivat valmiita reposteltaviksi.
        Oppositio saa kuolla vaikka tiedonjanoonsa.

        1. Laittomuudet ratkaisee oikeuskansleri aikanaan kantelut käsiteltyään.

          En usko opposition kuolevan tiedonjanoon, hallituksen puolella sen sijaan vaikuttaa olevan välillä tuskaa siitä, miten esim. esitettyjä laskelmia kyseenalaistetaan.

          No tämä on hallituksen valitsema linja ja sen jopa osin ymmärtää varsinkin jos taustamateriaali jonka pohjalta tehdään esityksiä ei tuekaan itse esitystä, niin materiaali on parempi pitää salassa, toki sinä samassa saatetaan rikkoa lakia.

  6. Jotta oppositio voisi eduskunnassa osallistua hallituksen eduskuntaan tuomien asioiden käsittelyyn, oli ne sitten lakiesityksiä, asetuksia tai vastaavia, niin kyllä opposition kuuluu saada asian käsittelemiseen tarvittavat taustatiedot haltuunsa.

    Jos tietoja ei jaeta, niin hallituksen esitykset lepäävät tyhjän päällä ja lähinnä hyvän uskon varassa.

    Ongelmahan tällä hallituksella on lähinnä se, että se nimenomaan tuo ”reposteltavaksi” täysin keskeneräisiä ja huonosti valmisteltuja esityksiä.

    Kun tälläisiä esityksiä ei sitten niiden heikon laadun vuoksi voida edes ottaa eduskunnan käsittelyyn, hallitus syyttää eduskuntaa siitä, että asiat eivät etene.

    Tätä harrastavat mm. niin pääministeri Marin kuin perhe- ja peruspalveluministeri Kiuru.

  7. Kamala ja kelvoton hallitus kerrassaan……persuille. Ja vielä Marinin pirulainenkin kiusaa. Miten me kaikki muut kestetään ? Voi, voi ja taas voi !

    1. Kamala ja kelvoton hallitus Suomelle, ei suinkaan persuille, eikä Suomessa ole edellenkään me vastaan persut kaksipuoluejärjestelmää.

      Marini on mikä on ja nähtävästi joillekin ikämiehille hän edustaa jumalasta seuraavaa ylöspäin, mutta paskalla joutuu hänkin käymään.

    2. ” ..kerrassaan……persuille.”

      Yhdellä se menee niin, että kun joku arvostelee hallitusta, alkaa persuilu.

      Joopa’joo – Olipa pääministeri Sipilä tai Marin, niin ne nousevat ylijumaliksi tälle yhdelle – kaikkien arvostelun yläpuolelle.

      1. Sipilä oli tavallaan erinomainen pääministeri panemalla änkyrät järjestykseen, vaikka muutamat huonot poliittiset päätökset jakoivat rajusti mielipiteitä.
        Siinä yhteistyössä kokoomus hankki liukurasvat pysyvään alamäkeensä Orpon johdolla.
        Sinisten porukka oli hyvä hallituskumppani. Onneksi fiksuimman siniset eivät kuuluneet enää rasistipersujen joukkoon.
        Ehkä parasta oli se, että Sipilä käytännössä sai persut hajotettua oikein näkyvästi ja vietyä monta aihioita kuten sote maaliviivoille maakuntineen ja torpaten yksityisten puolivapaan roolin mellastaa sote- kentällä.

  8. Väärä analyysí Marinista, mutta myös kaksipuoluejärjestelmästä. Käytännössä näin on. Hyvä esimerkki Tampereelta, jossa muut ovat huolehtineet kaiken päätöksillään. Persut ovat vastustaneet kaikkea, eivätkä saaneet yhtään merkittävää asiaa lävitse. Ei edes Ylöjärvellä saati Kangasalla, Pirkkalassa tai Lempäälässä. Muiden rintama pitää.
    Ei voi muuta kuin hiukan yksinkertaistaa se, että itsehän olette opposition itsellenne valinneet, että pääsette valittamaan ja vaikertaman, mitä vastuulliset tekevät. Eikä haluakaan vastuullisten joukkoon.
    Hallituksiin ei persuilla ole pääsyä, taloyhtiöihin kylläkin.
    Kuntiin voi joku uusi pesuänkyrä päästä valittamaan, mutta muut päättävät sielläkin.

    1. Kyllä analyysini Marinista on ihan oikea ja sitä tukevat sekä tilastot, että fysilogiset faktat.

      Fakta on myös se, että Suomessa ei ole kaksipuoluejärjestelmää, kuin myös se, että persut tekevät yhteistyötä kaikkien muiden kanssa ja kaikki muut persujen kanssa, tämän tietää ja ymmärtää jokainen, joka nyt yhteiskunnan toiminnasta jotain yleensä ymmärtää.

      Tampere on yksi kaupunki ja Pirkanmaa on yksi maakunta, enkä koe juuri mitään mielenkiintoa seurata paikallispolitiikkaa siltä osin Suomea, kun sillä ei nyt ole itselleni niin merkitystä.

      1. Yhteistyö on sitä, että persut yrittää saada omaa agendaansa lävitse, mutta äärimmäisen heikoin tuloksin ja, siksi yhteistyö ei pelaa. Pirkanmaa on riittävä suuri otos kertomaan persujen epäonnistumisista.

        1. ”Yhteistyö on sitä, että persut yrittää saada omaa agendaansa lävitse, mutta äärimmäisen heikoin tuloksin ja, siksi yhteistyö ei pelaa. Pirkanmaa on riittävä suuri otos kertomaan persujen epäonnistumisista.”

          Onhan se aivan ennen kuulumatonta, että puolue yrittää ajaa omaa ja äänestjiensä agendaa?

          Toisaalta tämä hämmästys sopii kyllä myös valtakunnan politiikkaan, olisihan se aivan hullua, että hallitus ajaisi ennen kaikkea Suomen etua, mitä siitä muut oikein ajattelisivat.

          Aikaisempi väitteesi siitä, että persut ovat vastustaneet kaikkea on aika mielenkiintoinen ja ehkä kiihkossasi et ota huomioon sitä yksinkertaista asiaa, että julkisista asiakirjoista on kovin helppo tarkistaa väitteesi paikkaansapitävyys.

  9. Yhteistyötä tehdään monella tasolla. Eduskunnassa valiokunnissa, kuntatasolla eri lautakunnissa.

    Varo vaan Heikki. Ruotsissakin vastustettiin viime vaalien jälkeen tiukasti kautta linjan yhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa.

    Alkaa sielläkin pikkuhiljaa suunta muuttumaan, kun ruotsidemokraattien kannatus jatkaa kasvuaan. Ruotsissa maltillinen kokoomus, kristillisdemokraatit ja liberaalit ovat valmiita tekemään yhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa. Vastineeksi ne saisivat ruotsidemokraattien tuen valtiopäivillä.

    https://yle.fi/uutiset/3-11860115

    1. Eiköhän Suomessakin demokratia ja sen sisältämä terve suhteellisuudentaju voita putkinäköisen kammon ajanoloon.

    2. Juha U, uskon, että katkeruus, eri mieltä olevien halveksunta ja milloin milläkin leimalla leimaaminen ja jossain määrin jopa suoranainen vihamielisyys yhdistettynä oman erinomaisuuden korostamiseen jatkuu…

      Lain ja eettisten ohjeiden puitteissa rajaan kommenttini tuohon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *