10 vastausta artikkeliin “Nuotiomakkaraa”

  1. Hieno paikka. Edelleen Kotiniemi ja Savontien varrella olevat jyrkät kalliot Alasenjärveen ovat vertaansa vailla olevia nähtävyyksiä. Ja ihan Lahden kupeessa.

  2. Tulilla on aina kiva istua, tehdä nokikahvit, syödä makkaraa 👍

  3. Pienessä metsälössäni kun polttopuusavotalla olen niin on tapani viritellä pienet kynsitulet ja makkaraa tikun nokassa käristää. Useimmiten palvattua ryynimakkaraa jonka selkään levitän emännän keittämää äreää sinappia. Juomana alkoholiton tai keskiolut.

    1. Meikällä on tapana ostaa ihan iso lihaköntti, maustaa se pippurilla, suolalla, marinoida ja antaa hautua pussissa yön yli, sitten kun pistää sen vartaaseen tai kepin nokkaan jekkulangalla ja antaa kypsyä rauhassa tulessa välillä vetäen siivuja siitä. Varsinkin auringonlaskun aikaan tulilla, parasta.

    2. Minustakin nuotiolla paistettu palviryynimakkara on todella herkullista.

      1. Minä en noista verimakkaroista enkä yleensäkkään veriruuista, anteeksi vaan arvon tamperelaiset, … en mustasta makkarastakaan perusta.
        Eestiläiset tuttavani, ainakin syksyllä ja alkutalvella sitä veriwörstiä suorastaan tyrkyttävät.
        Ryynimakkarasta kyllä pidän mutta vain omatekemästäni, sikaa, nautaa, ohrasuurimoita ja mausteita; kypsennys savustamalla. Nuo halvat teolliset makkarat; niitähän ei savusteta vaan kypsennetään ja päälle ruiskutetaan savunestettä.
        Kun teen itse, tiedän mitä makkara sisältää. Ei sisälly makkaraan teurasjätteitä, eikä sisäelimiä, naudan utareita yms.
        Mitä tuohon tulisteluun tulee; pihakodassani on tuommoinen kotakeittiö, käännettävine ritilöineen, halstarissa hyvä lämmittää, jopa kypsentää, ilman karrelle palamista, ei tarvitse lähteä minnekkään ”korpeen”.
        Nuotiomakkaran lämmittäminen ei ole hätäisen miehen puuhaa, pätee sama kuin savustamisessakin; hiljalleen hyvää tulee, ajan kanssa. Se itsetehty sinappi kruunaa kaiken. Olet varmaan Matti tullut maistaneeksi Jögevamaan kange senappia.

        1. Jögevamaan kange sinappi on maistamatta, pitää testata kun taas Viroon pääsee.

          Mutta Viru Valge malli kange 80% vodkaa olen ostanut, en toki sitä juopumustarkoituksessa juodakseni vaan valmistaakseni mikstuuraa, nokkosen juurista ja siankärsämön kukista.

  4. Sahalahdella Verkkojärven rsnnalla on kiva laavu. Ei ole vielä kärähtänyt, vaikka nuotiopaikka on lähellä laavua ja vajassa on räiskyviä kuusiklapeja poltettavaksi. Järvi taas on muutama kymmenen metriä liian kaukana.

    Järvellä on ollut syksyisin kuikkien kokoontumisajoja. Mahtavaa musiikkia iltasella.

    En ole havainnut paikalla hirvikärpäsiä.

    Korppeja oli ennen enemmän. Tuntuivat kärkkyvän sattumia nuotiolla kävijöiden jälkeen.

    Pimeällä hiippailee ympärillä eläin, luultavasti kettu, ehkä odottaen kutsua iltapalalle.

  5. Kesällä tuo nuotiomakkaranteko ei nyt paljoa vaadi, kun on makkara, puukko ja tulitikut mukana ja vettä lähellä.
    Talvella sentään suoraan luonnosta pitää löytää se tervainen kanto tms. että saa veistettyä lastuja, tikkuja ja sitten kuivia oksan kalikoita ja ilman paperia. Muu menee tulusvälineineen jo hifistelyksi.

  6. Joskus nuorena tuli tuolla lähisaaressa oltua ihan yökunnissa teltan kanssa.. Välillä oltiin montakin yötä ja ne syötävät laitettiin nuotiolla. Oli silloin silläkin elämällä oma viehätyksensä, enää en kyllä lähtisi mokomaan intiaanielämään ilman mitään mukavuuksia.

Vastaa käyttäjälle Markku Savikivi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *