8 vastausta artikkeliin “Valehteliko Sipilä??”

  1. Ei toki valehdellut, kertoi vain muunneltua totuutta.
    Mutta niin tai näin, se on heikkouden merkki, jos turvautuu väkivaltaan, olipa se kuinka vähäistä hyvänsä, sille on nollatoleranssi muidenkin kuin kansaedustajien kohdalla.

    1. Toki olen samaa mieltä, vähäinenkin väkivalta on väkivaltaa.

  2. Voisinkin vaihtaa avaukseni otsikoksi, että; Liioitteliko Sipilä ??

  3. Sori, laitoin blogin samasta aiheesta. Kun aloin kirjoittaa sitä niin tätä sinun blogiasi ei vielä ollut ja julkaisin omani kun olin kirjoittanut sen.

      1. Sipilän toimet kikyineen ja Bernereineen olivat jo ärsyttäviä mutta en olisi uskonut hänen ryhtyvän tällaiseen epärehellisyyteen. Tämä ei ole enää huonoa politiikkaa vaan eettisesti arveluttavaa.

  4. Mielikuvitus tekee usein tepposet teon kohteelle kuin todistajillekin. On havaittu tapausten elävän omaa elämäänsä mielikuvituksessa myös aikaa myöten.

    Jos tekijä on ollut kovin kiihtynyt, niin hänenkin mielikuvansa voivat olla hämärät, vaikka hänellä muuten olisikin parhaat edellytykset havainnointiin.

Vastaa käyttäjälle Timo Lennart Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *