IL: Puheet vuohipaimenista ja loisivista elintasosurfareista kannattaisi lopettaa

Iltalehden päätoimittajan mielestä tosiasioihin perustuvat puheet ovat tuomittavia, mikäli ne eivät ole Iltalehden päätoimittajalle mieleisiä.

*

Tosiasia on, että Suomeen tulleilla pakolaisilla oli lähtömaissaan toimeentulon tarvittavia taistoja. He osasivat jonkin alueelleen sopivan ammatin ja osasivat ainakin puhua alueella käytössä olevaa kieltä.

Jonkin Euroopassa puhutun kielen (lähinnä englanti) välttäväkin osaaminen ja oman kielen kirjoitustaito olisivat tarpeellisia taitoja, kun tavoitteena pidetäisiin alle viiden vuoden integroitumisaikaa.

Toki Suomeen tulleista pakolaisista harva on ollut lähtömaassaan vuohipaimen, mutta yhtäkaikki, heitä useimmiten puuttuu länsimaiseen yhteiskuntaan soveltuva ammattitaito.

*

Kun pakolainen saapuu ensin Kreikkaan tai Italiaan, mutta päätyykin vapaata liikkuvuutta hyödyntäen Saksaan, Ruotsiin tai Suomeen, niin mitä tämä kertoo? Varmasti hän ensisikaisessa tulomaassa voisi kovalla työllä tulla toimeen. Saksassa, Ruotsissa ja Suomessa tuet ovat parhaimmat.

surffaaminen: www-sivulta toiselle liikkuminen; lievästi negatiivinen sävy, viittaa päämäärättömään ajanvietteeseen.  [ Lähde: fi.wiktionary.org/wiki ]

*

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/4c489106-7c05-4454-bc12-5ed0d5121ee9

15.8.2021

Pääkirjoitus: PS:llä olisi latu auki porvarihallitukseen, mutta puheet vuohipaimenista ja loisivista elintasosurfareista kannattaisi lopettaa


Juha Ristamäki

juha.ristamaki@iltalehti.fi

 

9 vastausta artikkeliin “IL: Puheet vuohipaimenista ja loisivista elintasosurfareista kannattaisi lopettaa”

  1. Kyllä niille kaikille ”insinööreille”, jotka unohtivat todistuksensa lipaston päälle. pitää järjestää hyväpalkkainen toimi, missä ei tarvitse sen kummemmin suomen kuin englannin kieltäkään.

  2. Jaa onhan noilla monellakin aihetta ollut lähtee, kun on vaikkapa Talebaani tulossa kimppuun. Tai ISIS.

  3. Niin ja Afrikassa väestön kasvu yli maiden kestokyvyn. Puute synnyttää rauhattomuutta. Siispä lähtekäämme EU-alueelle, jossa on tilaa ja täyden ylläpidon tarjoavia maita.

    *
    Monissa maissa (usein on islamistisissa) sotatila on maiden normaali.

  4. Tuossa Iltalehden kirjoituksessahan kiteytyy mainiosti populististipuolueiden ongelma. Joidenkin mopo keulii pahasti kuten tuolla Peltokankaalla. Se on vain syöttö vastapuolen lapaan. Oppositiossa voi olla niin että huonokin julkisuus on julkisuutta mutta hallituksessa se ei enää käy.

  5. Nii’i meidän pitää olla niin kilttejä, että IL & kump. meidät hyväksyisivät.

    Ajatellaanpa, että jos joku poliitikko käyttäisi kovaa kieltä työtä vieroksuvista suomalaisaita. Luulenpa, ettei tuloksena olisi rikossyytettä.

    *****************************************************************************
    https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/4c489106-7c05-4454-bc12-5ed0d5121ee9

    Purra sanoi, ettei voi ymmärtää, miksi Peltokangas on saanut syytteen.

    Peltokangas oli Facebook-päivityksissään kirjoittanut mm. Mogadishun murteesta, vuohipaimenista ja loisivista elintasosurfareista, joiden pitäisi ”painua helvettiin tästä maasta”.

    Pitääkö tuon kaltaisista teksteistä saada rikossyyte, se on laajemman oikeudellisen keskustelun kohde.

  6. En nyt puhu rikossyytteistä. Huonon käytöksen ei tarvitse olla rikos. Mutta jos nimittelee naisia persrei’iksi ja muualta tulleita vuohipaimeniksi niin kaivaa verta nenästään. Fiksummissa puoluetovereissa ja äänestäjissä luultavasti aiheuttaa myötähäpeää. Paitsi tietysti jos koko puolue tukee tuon kaltaista puhetta. Hallituksessa sitten kuitenkin törmää siihen, ettei muissa hallituspuolueissa tykätä siitä että hallituskumppani herjaa ihmisiä. Se leimaa paitsi k.o. puoluetta niin myös hallitusta.

    Ajatellaanpa että tuollainen ”totuuden puhuminen” sitten olisi hyväksyttyä. Ehkä eduskunnassakin sitten puhuttaisiin tyyliin ”Vi*un lehmä, älä puhu pa*kaa!” Siihenkö meidän pitäisi pyrkiä? Että emme olisi ”kilttejä”?

    Ehkä Halla-aho lopettti kun kypsyi paimentamaan kaikkia möläyttelijöitä. Möläyttelijät saavat itselleen mainetta mutta isossa kuvassa tekevät vain hallaa puolueensa asialle.

  7. ”Vi*un lehmä, älä puhu pa*kaa!” – tuo kuulostaa todellisen kansanpuolueen edustajan puheenvuorolta.

    Vakavasti ottaen – kyllä puolueen kärki-ihmisten pitää harkita puhetapaansa.

    *
    Mennäkseni blogin alkulähteelle

    Näen että Iltalehden päätoimittajan Juha Ristamäen kirjoitus heijastelee ajatuta rajattomasta humanitäärisestä maahanmuutosta (=elintasopakolaisuus.) .
    Asian arvostelu on vielä monien piirien mielestä sopimatonta, ettei peräti rasistista.

    *
    Tanskassa, sosiaalisdemokraattien johdolla, ollaan menty humanitäärisessä maahanmuutossa lähes nollatoleranssiin – riippumatta mitä kansainväliset sopimukset sanovat.

Vastaa käyttäjälle Albanus Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *