Hallituksemmekin elää vailla huolta huomisesta.

On suuri joukko kansalaisia, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella ja jotka ovat ilman omaa syytään köyhyysloukkuun joutuneet, työttömyyden, sairauden ja joidenkin itsestä riippumattomien syiden vuoksi.

Mutta väitän, että vielä suurempi joukko on joutunut/päässyt tähän köyhyyteen aivan omien valintojensa puitteissa, kun on juotu ja syöty enemmän kuin on tienattu ja otettu vekseleitä ja pikavippejä oman elintason ylläpitämiseksi, ajattelematta, että ne tulee vielä voudin muodossa vastaan kotiovellasi.

Ei kukaan niin suuria tienaakkaan, etteikö niistä eroon pääsisi ja säästäminen ja varautuminen pahan päivän varalle on tuntematon käsite näiden kulissiensa pystyssäpitävien filosofiassa.

Jotenkin pelonsekaisin tuntein seuraan nytkin kotitalouksien holtitonta velanottoa, jossa lomamatkat, autot, huviveneet, huvilat jne. rahoitetaan velkarahalla ja asuntolainojakin otetaan monikertaisesti tarpeeseen nähden.  Pankkien toimintaakin suuresti ihmettelen, kun näille ”elintasosurffareille” myönnetään vapaavuosiakin lainojensa lyhentämiseen.

Tiedän, että on riskaapelia lähteä moraalinvartijaksi tässä asiassa ja yhteiskunnan apua tarvitsevat kaikki, mutta ensisijaisesti ne, joita on elämä potkinut kaltoin ilman omaa syytään.

Mutta olen sitä ikäluokkaa, että jos velkaa joutui ottamaan esim. asuntolainaan, niin se pyrittiin maksamaan pois niin nopeasti kuin suinkin ja jos tulot syystä tai toisesta alenivat, niin silloin sitten vähennettiin rasvaakin vastaavasti leivän päältä, jos tällainen kielikuva sallitaan.

Laitettiin asiat tärkeysjärjestykseen, eli ensin työ ja lepää pöytään ja sitten huvit jos varaa on.  Nykyään taitaa useat asettaa etusijalle huvit ja hurvittelut ja jos vielä jotain jää, niin sitten leipää.

 

 

14 vastausta artikkeliin “Hallituksemmekin elää vailla huolta huomisesta.”

  1. Kotitaloutemme ovat omaksuneet tämän hur-lum-hei tavan elää kuten hallituksemmekin ( eivät kaikki ) joka jakaa ja syö kakkua ennenkuin sitä on leivottukaan.

  2. Tuo hullu mies Huittisista on matkalla vääristynyt muoto oikeasti se on hullu mies Huittisissa syö enemmän kun tienaa laittaa loput pankkiin ja elää koroilla
    Tuo johtuu siitä että Huittinen on ollut ruoka pitäjä aina ja siellä maanviljelyn puoli on hoidettu hyvin huonoinakin aikoina
    Elikkä ruokaa on ollut aina tarjolla mistä sitten syödä jopa yli oman tarpeen
    Nykyisinhän tuo hullumies nimike on arvostettu tuolla Huittisissa terv tepivaari

    1. Unikekoisuuskin on varsin kunnioitettavaa. Olikos se Naantalissa, missä arvostetuin unikeko heitetään sänkyineen mereen/järveen/lampeen /kaivoon/lähteeseen/jokeen tahi koskeen.

  3. Mutta itse asiaan kyllä sen velan oton alkoi Herra Katainen joka teki vajaassa neljässä vuodessa n neljäkymmentä miljardia velkaa jotkut ei muista sitä aikaa niin vaan kävi terv tepivaari

    1. Joo, sekametelihallitus oli karmee Stubbeineenkin. Tämä nykyinenkin on ristiriitainen sulle- mulle -tapaus.

      1. Kataisen hallitus oli itse keskeinen jatkui Stubin aikana samaa linjaa ei maata johdeta pelkällä irvistelyllä joka Stubilla oli aina naamallaan terv tepivaari

  4. Tampereen ”hulluin mies Huittisita” oli vuosisadan alussa vaikuttanut pankinjohtaja Nils Idman, joka loi valtavan omaisuuden. Rakensi Hatanpään kartanoalueen ja rahoitti puolet Tampereelle syntyneestä elinvoimasta. Mutta kähvelsi rahat pankeilta ja lahjoitteli Robin Hoodina eteenpäin monille hankkeilla ja ihmisille, ei itselleen. Ja istui siitä syystä 10 vuotta vankilassa.
    Nykyiset Robin”nalle”Hoodit pitävät kaikki itsellään.

    1. Saukki heitti huoletta valtion omaisuutta Waltsulle ja norjalaisille velanperijöille (Arsenal). Pakkoeurotti valtakunnan, josta aiheutunut yli sadan miljardin suhteellinen taantuma Ruotsiin nähden. Johti harhaan kansaa unioniliitynnän seurauksista ennen ”neuvoa antavaa kansanäänestystä”.
      Tämä kaikki ilman päteviä katumusharjoituksia, joita hönttiyttään edellyttäisi esimerkiksi Halka-aholta.

      Halla-ahon ajatukset tuskin tuottavat mitään vahinkoa kansantaloudelle, vaan pikemminkin päin vastoin.
      Siksiköhän Saukki edellyttäisi Jussilta katumusharjoituksia?

      1. Tällainen mies sitten palkittiin tekosistaan vielä presidinttiydellä, jonka tekojen seurauksena nyt saamme kärsiä jatkuvista sisäisen devalvaatioiden kurimuksista.

  5. Olipa mikä oli markkinatalous pyörii velalla ja kun ei velkaa oteta loppuu myös markkinatalous. Ylivelkaantuminen ei tietysti ole hyväksi vaan tarkoitan tavallista lainaamista. Pankit voivat lopettaa toimintansa jos ei kukaan lainaa.

  6. Eemeli asia on juuri noin kaikki ottaa velkaa varsinkin nyt kun korot ovat tuolla tasolla mitä ovat
    Ja kun miettii millä pankit elää ja voivat muuten tuo summajnka yksi pankki tuottaa on hyvin n 5 miljarin vuosi tuotollaan lue voitollaan kulujen jälkeen
    Muut tuottaa hiukan vähemmän mutta on niilläkin voitot useita miljardeja terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *