Huippu-urheilu on kaiken pahan alku ja juuri ja juuri niiden organisaatiot

Tämän asian kaikki tietävät, vaan kukaan ei toimi, koska taustalla ovat valtavat taloudelliset edut, lahjonta ja korruptio.  Yksi näytelmä nähtiin jo jääkiekon ja Valko-Venäjän välisissä suhteissa.

Tunnen itse hyvinkin nämä asiat jääkiekon taustaorganisaatioiden näkökulmasta, jossa sponsoreina ovat olleet suurten aikakauslehden lukija-tilaajat ja lehden kustantajat suurilla summilla. Ratkaisu liittyi lehden saamaan poikkeuksellisen hyvään mainonnan näkyvyyteen poikkeuksellisella ratkaisulla. No, siinä tietenkin lehden johdon edustatkin pääsivät nauttimaan sponsorin ominaisuudessa eduista ja trahteerauksesta. Urheiluorganisaatio oli hyvin valvottu ja johdettu, eikä siinä ollut moitteen sijaa.

Toinen asia erikseen ovat urheilijoiksi kasvatettavat nuoret epäterveen rahan voimalla:

… mutta se asia juuri nyt, jota ongelmaa ei ollut aikanaan:

Lainaan suoraan Jussi Vaaralan tekstin / US:

”Tekeekö urheilu bisnestä kansanterveydestä piittaamattomuudella – ja poliitikot ja viranomaiset eivät puutu asiaan

Tuliko koronapandemiasta urheilun häikäilemätön epäeettinen keino vahvistaa taloudellista asemaansa muihin nähden terveyttä uhraten.

Pitääkö urheilun ja baarien kansanterveydestä piittaamattomuudella hankittuun taloudelliseen hyötyyn puuttua takavarikointitoimin.

EM jalkapallostakin näyttäisi tulevan Italialle katastrofaaliset taloudelliset seuraukset puhumattakaan sairauskärsimyksistä ja koronakuolemista – ja tietty muiden hoitojen saamisen venymisistä koronasairastumisten takia.

Urheilun laaja epäeettisyys on tullut tiensä päähän.”

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/eerojuhani-vaarala/tekeeko-urheilu-bisnesta-kansanterveydesta-piittaamattomuudella-ja-poliitikot-ja-viranomaiset-eivat-puutu-asiaan/

6 vastausta artikkeliin “Huippu-urheilu on kaiken pahan alku ja juuri ja juuri niiden organisaatiot”

  1. Kyllä tuo Jussi Vaarala saa tutkia näkemyksiään ei urhelu ole syyllinen vaan ne taustavoimat jotka määrälee rahan voimalla
    Mutta kenenkään ei pidä itse urhelua syytellä niiden teoista joka liikkuu typeryyden alapuolella terv tepivaari

  2. Itse seuraan eniten sellaisia lajeja joissa dopingista ei ole vastaavaa hyötyä. Dopinginkäyttö on aina testaajia edellä Ja lihasvoimaa ja kestävyyttä vaativissa lajeissa huipulla kaikki käyttävät. Siinä pitää vain laskea oikein. 2001 lahden hiihdon mm-kisoissa suomalaisten hiihtojoukkueelle sattui laskuvirhe ja niin Juha Mietokin kommentoi.

  3. Kaikkein suurimpana tekijänä ovat nämät timanttiliigat kun rahasummat nousee tarpeeksi korkeiksi nousee myös dobingit mutta ei sekään ole itse urheilun syy taikka vika
    Lahti aikanaan tais olla laskuvirhe Suomelta jossa raha oli se yksi tekijä terv tepivaari

  4. Urheilu monipuolisesti on kaikin puolin suositeltavaa. Ja, jos lahjakkuus riittää sekä rahaa kalliisiin välineisiin sekä aikaa ja kaikkeen muuhun sen ympärillä, ok. Mutta myös vakuutukset loukkaantumisiin jne.
    Opiskelu jää yhden kortin varaan. Pärjääminen ja ansiot hyvin epävarmat.

    Sitten tullaan sinne ylärakenteisiin, joka on sairas korruptoitunut ja, vain setelin kuvat silmissä. Huippu-urheilija on vain rahanteon väline, ei enää ihminen sponsoroijille, vaan ihmiskone ja raha-automaatti.
    Huippu-urheilija ei tervettä päivää näe.

  5. Noinkin on mutta näkeekös tervettä päivää se joka ei sitten liiku mihinkään suuntaan parasta elämässä onkin liikkuminen
    Muodossa jos toisessa terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *