Itsenäisyytemme tarvitsee rauhan politiikkaa – ei asevarustelua

 

Olettaisi Paasikiven – Kekkosen rauhanomaisen puolueettomuuspolitiikan, hyvien ystävyyssuhteiden naapureihin, olevan yhä toisen maailmansodan jälkeisen ajan itsenäisyytemme kivijalka! Valitettavasti kovin hauraalta nykyinen ulkopolitiikkamme kivijalka näyttää.

Presidentti Urho Kekkonen oli vankkumaton aseidenriisunnan puolestapuhuja. Miten on tänään, kun vietämme 6.12 2021 itsenäisyyspäiväämme? Aseidenriisunnan sijaan olemme lähteneet asevarustelun tielle.

Maaperällämme sotaharjoituksia pitävät vieraiden maiden joukot. Presidentti Kekkosen aikaan tuollainen ei olisi tullut kuuloonkaan. Ei, vaikka Neuvostoliitto olisi halunnut yhteiset sotaharjoitukset järjestää.

Pienen maan etu ja olemassaolo perustuu hyviin, asiallisiin ja rauhantahtoisiin ystäyyssuhteisiin, eikä suinkaan ”nyrkin puimiseen”, uhitteluun, ”opettajamaiseen käytökseen” tai asevarustelulla pullisteluun.

Me näytimme maailmalle aikanaan kahden erilaisen valtion rauhanomaisen rinnakkainelon toimivuuden. Meitä ihasteltiin ja meitä arvostettiin. Nyt olemme ajautuneet hivuttamalla huolestuttavaan suuntaan. Ei naapurinkaan pinna loputtomiin kestä nälvimistä, irvistelyä, pilkkaamista tai sapelien kalisteluja rajan tällä puolen.

Suomen poliittinen johto sanoo maamme olevan muulle maailmalle edelläkävijä ja suunnannäyttäjä ilmastontorjunnassa. Hyvä niin. Miksi emme enää halua olla sitä aseidenriisunnan ja hyvien, rauhanomaisten naapurisuhteiden kanssa?

Sitä paitsi, mikä onkaan paremman ilmaston puolesta kamppailua kuin aseidenriisunta ja yhteinen rauhan maailma?

Hannu Tiainen

Kihniö

6.12. 2021

19 vastausta artikkeliin “Itsenäisyytemme tarvitsee rauhan politiikkaa – ei asevarustelua”

  1. Kekkonen oli, Kekkonen meni. Ei jäänyt ikävä tyyppiä joka järjesti Venäjän kautta noottikriisin jotta hänet valitaan taas Suomen johtoon.

    Semmottii.

  2. Olipa Markolla vähintäänkin asiaton kommentti; ei edes ensimmäinen.
    Kekkosen ajasta Sinulla tuskin on minkäänlaista kosketuspintaa iästäsikin johtuen.
    Kekkosta aikanaan tarvittiin, ei ehkä tänä päivänä, niin on maailma muuttunut.

  3. Olipa Kallelta jälleen asiaton kommentti, ei edes esimmäinen.

    🤔….😅😅😅

  4. Ai Suomiko nälvii, pilkkaa ja kalistelee sapeleita naapurin suuntaan?

    En kyllä ymmärrä millaisessa rinnakkaistodellisuudessa tällaista tapahtuu.

    Itänaapuria hallitsee täysin häikelemätön, ihmisarvoa kunnioittamaton, läpeensä korruptoitunut koalitio , jos tämä on vielä jollekin epäselvää niin ihmettelen suuresti.

    1. Olemme diktaattorin naapurissa. Ei sellaisten kanssa edes voi neuvotella.

  5. Neuvostoliitto meni, YYA meni. Uusi maailmankuva on tullut. Itsevaltaiset kansojensa sortajat, diktaattorit ja etupiiriensä aseidenkalistelijat ovat läheisyydessämme.
    Presidenttimme sanoi, että vain kovuutta nämä ymmärtävät.
    Ihanteellista rauhantahtoa ei näy olevan missään muualla kuin paperilla ja ajatuksissa.

  6. Riippuu kait siitä kuka asiallisuutta arvostelee.
    Kekkosen politiikka sodan jälkeen, olkoon hänen menneisyytensä miten vaan. Kansainvälisestikkin arvostettua.
    Kekkosen aikaan olen elänyt ihan hänen presidenttikaudestaan lähtien ja sinne Tamminiemen finaaliin, jolloin hänen turvallisuuspäällikkönsä, Hirvonen loppuvaiheessa häntä hoivaili.
    Onhan täällä Tammelassakin melkoisia juttuja Kekkoseenkin liittyen, aina Tabe Slioriinkin liittyen.
    Täällä edelleenkin kulkee sanonta; kun Erik lähti, Urho tuli ja kun Urho lähti Matti (lentokadetti) tuli.
    Sellaista paikallishistoriaa.

  7. Huolimatta Kekkosen näennäisestä ystävällisyydestä Neuvostoliiton ylimpää johtoa kohtaan, hän oli kiveäkin kovempi ja sitä naapuri arvosti. Siinä mielessä mikään ei ole muuttunut, mitä Niinistö ja lähiliittolaisemme nyt ajavat.

  8. Se tuo otsikkosi ”Itsenäisyytemme tarvitsee rauhan”, on kyllä totta jos mikä.
    Meillä ei tällä hetkellä tuon ”sotasiipemme” ennustuksia lukuun ottamatta ole elämämme kohden minkäänlaista uhkaa; kriisejä, mm nämä maahanmuuttajakriisit, onhan meillä niitä ollut jo vuosikymmenin. Aina olemme selviytyneet ”kuivin jaloin”.

  9. Mitähän varten tuo rauhaa rakastava, naapureidensa itsemääräämisoikeutta kunnioittava, miekat auroiksi takova itäinen naapurimme keskittää asevoimiaan naapureidensa vastaisille rajoille?

    Ukrainan rajalla kalistellaan aseita. Venäjä pitää jatkuvasti mittavia sotaharjoituksiaan EU:n itärajan lähi alueilla. Suomen rajalle on keskitetty voimakkata sotilasyksiköitä.

    Eihän tuollainen tietenkään mitään sapelin kalistelua ole, kunhan vaan varastorasvoja välillä putsailevat aseistaan.

    1. Mitä arvelet Juha, mitä itse tekisit jos rajoillasi ohjukset, tykit ja muut aseet sojoittaisi sinun maatasi kohti?? Onhan se kumma kun Nato on piirittänyt Venäjän joka puolelta, niin sen pitäisi vain kiltisti katsella sivusta. Ihmeen pitkämielinen Venäjä on vaikka Nato huseeraa siellä missä sen ei pitäisi olla.

      1. Jaa, niinhän nuo ”neukkulan” ohjukset, tykit ja muut aseet nytkin Suomen rajoilla Suomea osoittelevat, vaikka meidän aseistuksemme on likimain varastorasvassa emmekä kuulu Natoon.
        Jostain syystä ihmetystä herättää edelleen tuo selityksesi Naton piirityksestä, kun ainoa, mikä on aseita kalistellut ja niitä Euroopassa tai sen lähialueilla käyttänyt, on tuo putinan ”neukkula”.
        Se, että entiset neukkulan rosvoamat maat haluavat itselleen suojaa putinan ”neukkulalta”, on täysin ymmärrettävää.
        Joutuivathan niiden kansalaiset maksamaan siitä todella kalliin hinnan ja Krimin ei-venäläiset kansalaiset samoin.

        1. Myönnän kyllä, että en parhaalla tahdollakaan pysty ymmärtämään sekopäistä mielikuvitusta siitä, että Nato uhkaisi hyökätä ”neukkulaan” missään oloissa.
          Sen ymmärtäminen vaatii todella sokeaa poliittista ideologista uskoa.

      2. Niin Hannu. Kumpi oli ensin, muna vai kana?

        Kylmän sodan asetelmat olivat hetken aikaa tauolla, mutta sitten Venäjän täytyi alkaa näyttämään sotilaallista voimaansa kun sen taloudellinen mahti maailmalla hiipui.

        Venäjä, eivät toki sen paremmin Kiina kuin USA:kaan, halua olla kakkosena kun mitataan maiden vaikutusvaltaa maailmalla.

  10. Jostain syystä tuo putina näyttää toteuttavan noita tuon ”sotasiipemme” ennustuksia aihakin Ukrainassa ja muutenkin mm. Wagnerin palkkasotilaiden avulla.
    Viimeisin uho Natolle osoitti jotain putinan pyrkimyksistä muutenkin, mutta eihän tuo ”neukkulan” puuhastelu hetkauta niitä, joiden mielestä Suomen lopettaessa armeijansa koko maailma ryntää perässä tekemään saman.

  11. Venäjä kunnioittaa sitä jolla on voimaa. Heikot naapurit se syö suuhunsa, kuten Georgian, Moldovan, Ukrainan.. Elämme fasistisen Venäjän naapurina. Fasisteilla on usein tapana nostaa suosiotaan pikku sodilla heikompia vastaan,, kuten Mussolinilla joka haikaili ”uutta Roomaa” samoin kuin Putin ”uutta Neuvostoliittoa”.

    Kun on voimaa, niin saa myös kunnioitusta. Kekkonen joutui myötäilemään Kremliä, Niinistöllä taas ei ole tarvetta sellaiseen, silti tulee hyvin juttuun Putinin kanssa.

    Mitä nälvintään tulee sitä esiintyy ajoittain Venäjällä Suomea kohtaan. Venäläisten käsitys suomalaisista on silti säilynyt tutkimuksen mukaan varsin positiivisena.

    1. Kyllä, ja tankkeihin on hitsattu hetekat katolle Javelin ohjusten varalle. Sitä venäläisten ylivoimaista huipputekniikkaa.

Vastaa käyttäjälle Juha U Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *