Joe Bidenin valtakausi

 

Uusi Yhdysvaltain presidentti Joe Biden aikoo yhdistää kansankunnan. Miten sitten kansakunta yhdistetään? Keksimällä yhteinen vihollinen joka uhkaa kansakuntaa. ”Meidän poikamme” lähtevät turvaamaan läntisen maailman demokratiaa ja vapautta.

Näinkö taas kerran aiotaan USA: n lippuja omaisten liehuttaessa lähettää sotilaita esim. Iranin vastaiseen taisteluun? Sotateollisuutta elvyttämällä saadaan myös talous nousuun. Sisäiset ristiriidat lakaistaan maton alle yhteisen uhan edessä.

Kerrottaan kuitenkin suuren osan USA: n kansasta olevan lopen kyllästyneitä ainaiseen sotimiseen pitkin maailman turuja. Ymmärrettävästi sotien uhrien omaiset, haavoittuneet ja kotituneet veteraanit ovat käärmeissään. Juuri he maksavat kallista hintaa USA: n sotapolitiikasta.

Onko Joe Bidenista rauhan rakentajaksi vai kärjistyykö maailmanpolitiikka sapelien kalisteluun? Jos Biden aloittaa neulanpistopolitiikan Kiinaa ja Venäjää vastaan, ei hyvältä näytä. Viisainta olisi istua yhteisen pöydän ääreen aseidenriisunnan sekä ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta.

Korona koettelee kovalla kädellä Yhdysvaltoja. Kuolonuhrit, köyhyys, kurjuus, konkurssit ovat arkipäivää. Voiko siis edes ulkoisella uhalla pelottelu saada kapitalisten mahtimaan jaloilleen, vai alkaako nyt kapitalistisen järjestelmän kenraaliharjoitus ennen loppunäytöstä?

Miten maailma makaa tulevaisuudessa, se jää nähtäväksi. Jotta maapalloa ei annettaisi eri valtioiden taistelutantereeksi maailman herruudesta, olisi ihmiskunnan yhdistettävä voimat maailmanrauhan ja maapallon säilyttämisen puolesta. Kukaan muu ei sitä tee, ellemme me.

28 vastausta artikkeliin “Joe Bidenin valtakausi”

  1. On sitten hyvä avaus Hannulta. USA:n ihailu ilman pienintäkään kritiikkiä on mielestäni järjetöntä.
    Presidentin vaihtuessa; sotilaat kaduille poliisien lisäksi … demokraattinen läntinen valta??
    Venäjän hallintoa voin vilpittömästi kritisoida, se tekee mitä haluaa asevoimien ja poliisin tukemana; muka demokratia enemmän kuin USA, samoinhan toimii myös USA.

  2. USA:n suurin vihollinen piilee omien rajojen sisällä: Trumpin rähjäsakki, asejärjestö NRJ, ku klux klan, ääriuskonnolliset teekutsuliikkeet, ääririkkaat, FOX- tv valeuutiskanavan katsojat”, maa on litteä”, ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet, missä Ranska sijaitse saati Suomi, ym. kahjot.

    Ei tarvitse lähteä ulkomailta etsimään.

    Suomenkin tulee varoa tällaisia sakkeja, jota meilläkin pesii – tälläkin palstalla.

    1. A. Stubb: ”Monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta.”

      EU-liittovaltio se vasta sekametelisoppa olisi. Sanoohan sen jo hevosenkin järki. Hullut on asia erikseen.

      1. Siis sanoo eräs vihaamisen malliesimerkki näin: ”Suomenkin tulee varoa tällaisia sakkeja, jota meilläkin pesii – tälläkin palstalla.”

  3. Mikäs ihme jos sotilaat kaduille, kun oli tuo hyökkäys Capitoliin. Ei siinä passaa jättää turvallisuutta varmistamatta. Sama tehtäisiin missä maassa tahansa.

  4. Olipa antoisa keskustelu eilen illalla televisioruudussa Amerikan nykytilasta ja uuden presidentin asemasta.

    En minä niinkään muuten, mutta mukana oli aina sympaattinen Amerikan tutkija Maria Annala. Hän kummasti kampittaa montakin vastaavaa miespuolista osaajaa.

  5. Hän valitsi oikean ntiedejohtajan. Eric Lander is real scientist (not bullshit like some…)

    https://www.nytimes.com/2021/01/16/us/politics/biden-harris-science-team.html

    Biden and Harris introduced members of their White House science team.

    Jan. 16, 2021, 10:28 a.m. ETJan. 16, 2021

    Science Is About ‘Hope,’ Biden Says

    President-elect Joseph R. Biden Jr. and Vice President-elect Kamala Harris introduced key members of their White House science team on Saturday. Amr Alfiky/The New York Times

    President-elect Joseph R. Biden Jr. said on Saturday that he was “always going to lead with science and truth” as he announced top science and technology officials on his White House staff, reaffirming trust in the kind of expert research that the Trump administration often ignored or disdained.

    Extolling what he called “some of the most brilliant minds in the world,” Mr. Biden said his new team’s mission would be to ask: “How can we make the impossible possible?” He vowed to elevate scientific research and thinking on topics like the coronavirus, cancer research, climate change, clean-energy jobs, artificial intelligence, 3-D printing and other fast-advancing technologies.

    The appointees included Eric S. Lander, whom Mr. Biden will nominate to be director of the White House Office of Science and Technology Policy, a position that will for the first time hold cabinet rank.

    President Trump left the position of science adviser unfilled for 18 months and his administration routinely ignored the guidance of government scientists on issues ranging from the coronavirus pandemic to climate change.

    Without specifically mentioning Mr. Trump, Mr. Biden and Vice President-elect Kamala Harris drew an implicit contrast with his administration’s dismissive attitude toward expert opinion.

    “The science behind climate change is not a hoax,” Ms. Harris said during the introductions, held at the Queen Theater in Wilmington, Del. “The science behind the virus is not a lie.”

    Dr. Lander, who will also serve as presidential science adviser, was a leader of the Human Genome Project. As Dr. Lander’s deputy in the science and technology office, Alondra Nelson, whom was also named by Mr. Biden, is a professor at the Institute for Advanced Study, who has studied the intersection of science with social inequality and race.

    Mr. Biden also named two co-chairs of the President’s Council of Advisers on Science and Technology: Frances H. Arnold, the first American woman to win the Nobel Prize in Chemistry, and Maria Zuber, a geophysics and planetary science expert and the first woman to lead a NASA spacecraft mission.

    Mr. Biden also said that Dr. Francis S. Collins would remain as the director of the National Institutes of Health.

    1. USA:n pitäisi siis antaa Venäjän, Kiinan, Iranin, Turkin, Pohjois-Korean jne. huseerata vapaasti niin maailmassa säilyisi rauha. Jos Hannun pihasta viedään tavaraa tai jos kuulet kun naapurisi hakkaa vaimoaan niin kannattaa olla vaan hiljaa omassa kodissa jotta sopu säilyy. Ja mikäpä sitä on sekaantymaan koska ei ole täydellinen itsekään.

  6. USA on siitä jännä että ihmisillä loppujen lopuksi on siitä aika mustavalkoinen mielikuva jonka enemmän tai vähemmän selvästi tuovat julki, tykätään tai ei tykätä. Oma näkemykseni on että USAssa on hyvää, huonoa ja mitäänsanomatonta.
    Sellainenkin tulee mieleen että olisiko maailma parempi vai huonompi paikka jos USAaa ei ollenkaan olisi olemassa. Ääriajatuksia että olisivatko tällä hetkellä vallassa Hitlerin vai Stalinin uskonveljet. Huonoimpia asioita jotka USAn kohdalla yhtäkkiä tulevat mieleen ovat materialismi, hömppäviihde, suhtautuminen eri rotuihin. Plussaksi haluaisin lukea että on vastavoima ja peljätys Kiinan ja muun kommunismin maailmanvalloitukselle.

  7. Se oikea USA seviää, kun reissaa siellä ihan itse. Ihmiset ovat lähes kauttaaltaan ystävällisiä, kohtelijaita ja puhuvia. Monikulttuurisuus näkyy joka metri.

    1. Näinhän sanotaan tavallisia venäläisiäkin mukaviksi ihmisiksi vaikka on ollut Stalin ja nyt tämä Putin.

      1. Stalin, Putin, Polpot, varsin monet mm USA;n presidentit; varsin monien ihmisten elämän romuttivat, jopa tuhosivat.
        Maailma nyt vaan on tämmöinen.
        Tavallisia venäläisiä tunnen lukuisia jopa lähipiirissäni; mukavia ihmisiä kuten suomalaisetkin.

        1. Niin, USA:n presidentithän ovat tunnettuja siitä että ovat tappaneet miljoonia omia kansalaisiaan, diktatuuri ja demokratia ovat sama asia, samnoin oikeus ja vääryys, hyvä ja paha, ei mitään eroa. Pol Pot ja Jimmy Carter, Stalin ja Barack Obama, samanlaisia varmaan. Ajatukset ovat yhät sekavia kuin suomettumisen aikana jolloin USA:sta kaivettiin negatiivista ja Neuvostoliitosta postiiivista.

    2. Monikulttuurisimmat tapaukset on suljettu Telluksen suurimpiin vankiloihin.

  8. Bidenin edeltäjät ja puoluetoverit ovat kieltämättä kovia sodankäynnin harrastajia. Mutta, Bidenin itsensä osalta jätän tuomioiden teon siihen asti kun on vähän nähty. Kuten sanoin Sanna Marinin osalta, sanon myös Joe Bidenin osalta: palaan kehujen tai kritiikin kanssa 3-6 kk päästä.

  9. Saattaa olla hieman ennenaikaista arvioida Bidnin valtakautta, itse asiassa valtakauden pituudenkin arviointi voi olla hankalaa.

  10. IS palstanpitäjä=On Bidenilla ainakin yksi suhteellisen helppo tehtävä. Nimittäin olla maan- ja maailmanlaajuisesti hyväksytympi kuin Trump.

    Rima on matalalla. Hänen ei tarvitse kuin olla valehtelematta törkeästi, solvaamatta ketään, levittämättä salaliittoteorioita, rikastumatta virallaan, lietsomatta väkivaltaa, antamatta rasistisia lausuntoja ja puuttumatta oikeusprosesseihin ja hallinnon toimien valvontaan.

  11. USA kansan yhdistäminen lähtee köyhien nostamisesta, mutta rikkaat eivät siihen taalojaan tuhlaa. Sodat he käyvät ylläpitääkseen asetehtaidensa tuotantoa.
    Biden on ison työn edessä pelkästään ilmastokysymyksessä ellei keksi sen työllistävyyttä.

  12. Jos läntinen demokratia on niin huono niin eikö kannattaisi muuttaa vaikka Venäjälle tai Kiinaan? Kuuluu kaikuja suomettumisen aikakaudelta jolloin vastustettiin vain Naton aseita. ”Euro-ohjukset” olivat pahoja vaikka ne olivat Naton vastaus Neuvostoliiton keskimatkan ohjuksille. ”Ydinaseetonta Pohjolaa” ajettiin vaikka ydinaseita täällä on vain Neuvostoliitolla. Sillä yritettiin kampittaa Natoa jotta se ei voisi vastata Neuvostoliiton uhkaan,

    Trumpille suurin huolenaihe maailmassa oli maahanmuutto Meksikosta. USA:n sotilallinen läsnäolo oli hänelle lähinnä kallis kustannuserä ja siksi hän jätti kurdit Turkin diktaattorin armoille.

  13. On jännä kun arvostelee USA:ta tai länttä, kehotetaan muuttamaan Venäjälle. Jos taas arvostelee Venäjää, kukaan ei ehdota muuttamaan USA: n. Minä isänmaallisena haluan muuttaa kotimaatani, pitää sitä rauhan tyyssijana, puolueettomana sekä liittoutumattomana maana, jossa jokaisella suomalaisella olisi hyvä elää ja olla.

  14. Tuota samaa laulua olen saanut kuulla muutamalta blogistilta; tosin ei se minua juurikaan hetkauta mutta ihmetyttää.
    Onpa joitain blogisteja joilta en ole lukenut ensimmäistäkään myönteistä kirjoitusta, avausta tai kommenttia.

    1. Tuon voin allekirjoittaa myös.
      Ja se melu kuuluu aina samalta suunnalta, jopa niin, että on pakko teroittaa kynää ja raapaista takaisin, ja sekakuoron monotooninen kaiku rosokalliosta
      kaikaa heti.

  15. Sanoisin, en ihaile yhdenkään suurvallan hallintoa, kun en niitä johtajia tunne, kuten ilmeisesti muutamat blogistit tuntuva tuntevan, jopa heidän tarkoitusperänsä.
    Minulle riittää aivan mainiosti Tammelan ongelmat jos parhaatkin puolet.
    Uutisoinnista seurailen kyllä asioita oman hallituksemmekin osalta, kritisoida en osaa kun en asioita siitä perspektiivistä tunne; EU, Venäjän hallinto, USA:n vastaava jne, joskus kiinnostavaakin uutisointia.
    Näin ikämiehenä lähinnä on oma pärjäämisemme.
    Eilen löysin OP:n verkkopankista mielenkiintoisen osion, tulot/menot/kk, vuosi. Varsin tarpeellinen mielestäni. Nämä ovat niitä arkipäivän asioita.

  16. Se nyt vaan on niin että Suomi on läntinen demokratia kuten USA:kin kun taas Venäjä nykyisin edustaa jonkinlaista fasismia. USA:n syyllistäminen sodista ja Venäjän aggressioiden unohtaminen antaa ymmärtää että fasistinen valtio on se suosikki ja demokraattisen valtion toivotaan jättävän näyttämön. Tosiasia on kuitenkin että jos emme halua antaa vallanhaluisten diktaattoreiden tekevän maailmassa mitä ne haluavat tarvitsemme vahvaa USA:ta. Jos haluaa jättää maailman diktaattoreille niin eikö olisi reilua muuttaa myös itse sellaiseen eikä vaatia vain muita alistumaan?

    1. Mikähän lienee siinä, että venäjän imperialistinen toiminta ja valloitussodat ikäänkuin ohitetaan ja hyväksytään, mutta USA:ta samoista mollataan?
      En hyväksy mitään tuollaista toimintaa sinänsä, mutta putkinäköinen yksisilmäisyys jotenkin vain näkyy joidenkin kommenteissa.

  17. USA:n toiminta myös nähdään aina imperialismina. Yleensä on väitetty USA:n olevan öljyn perässä ja samaa näkee vieläkin vaikka USA:lla on liuskeöljyn takia mahdollisuus olla omavarainen. Kun USA osoittaa tukea Suomelle tai jollekin pienelle Venäjän naapurimaalle sen väitetään aikovan hyökätä Venäjälle.

    Kun Viro vielä kuului Neuvostoliittoon oli olemassa vitsi siitä mitä Viro olisi tehnyt jos se olisi saanut olla päivän itsenäinen. Viro olisi silloin julistanut sodan USA:lle ja antautunut heti.

Vastaa käyttäjälle Kalle Pohjola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *