Joko hermo alkaa pettää – päiväkirja 8.2

 

Olemme Pohjolassa tottuneet kutakuinkin vakaisiin oloihin jo vuosikymmeniä. Maailman mittakaavassa emme ole kokeneet mullistavia tapahtumia. Toki on ollut talouslamoja, Estonia ja taifuuni Thaimaassa jotka koskettivat myös meitä pohjoisen asukkaita.

Hallitukset ovat tulleet ja menneet. Niistä ja Euroopan unioniin liittymisestä huolimatta maassamme elää köyhyysrajan alapuolella miljoona ihmistä. Keskiluokkaa on maltillisesti rokoteltu ja pidetty se näin kilttinä. Hyväosaisten rikkaiden asemaa yksikään hallitus, eikä EU ole horjuttanut.

Suuret uhkakuvat on koettu kaukaisiksi, kuten ilmastonmuutos, sotien uhat, luonnonkatastrofit ym. Olemme eläneet toivossa paremmasta huomisesta ja ikävät asiat siirretty takaraivoon. ”Kunhan tässä nyt selvitään päivästä toiseen, kun poliitikoihin ei voida vaikuttaa ja ”herrat” tekevät mitä lystäävät”.

Nyt kuitenkin koronavirus iski ns. päin näköä. Yhtäkkiä huominen olikin vähän niin ja näin. Se totuttu ja turvallinen arkikin muuttui huoleksi, mitä tuleman pitää? Koko yhteiskunta mullistui. Mitä nyt kun arki ja tutut toiminnot menivät uusiksi? Suunnitelmille eteenpäin täytyi vetää henkselit ja tyytyä uusiin kuvioihin, joita emme olleet voineet kuvitellakaan.

Vuoden olemme kärvistelleet erilaisten rajoitusten ja suositusten sekamelskassa ja ulospääsy antaa odottaa itseään. On tullut muuntovirusta, rokotukset takkuavat ja viranomaiset, eikä tuskin kukaan tiedä varmasti milloin voidaan heittää hyvästit virukselle.

Meneekö jo toinen kevät ”peukaloita pyöritellen”, miten käy juhannuksen vieton ja muiden kesän rientojen? Hermot alkavat olla kireällä, yrittäjillä, eri alojen taiteilijoilla, meillä tavallisilla tallaajilla.

Meidät kansakuntana yllätettiin ns. housut kintuissa. Olisiko nyt hyvä aikaa alkaa pohtia elämän tarkoitusta? Miettiä miksi ja miten pörräämme läpi elämämme? Haluammeko olla yhä itsekkäitä, omaan napaan tuijottajia, vai onko aika yhteisvastuuseen?

Isoissa kasvukeskuksissa haikaillaan mökeille, laskettelukeskuksiin ja maaseudun rauhaan hermoja lepuuttamaan. Ennen koronaa kuitenkin kehäkolmosen sisäpuolella kirottiin maaseutukuntia, joita he muka elättävät. Ajatustakaan ei ole ollut kuinka olemme kasvattaneet uusia asukkaita kaupunkien lähiöihin rakentamaan ja luomaan kasvun mahdollisuuksia.

Ymmärretäänkö vieläkään täysin omavaraisuuden tärkeyttä? Ruokahuollon toimivuutta pidetään tärkeänä, kunhan siitä ei tarvitse maksaa, on ajatuksena. Puhdasta kotimaista ruokaa arvostetaan ja sitä halutaan, mutta hei, oletteko valmiita sitä myös tukemaan? Haluammeko pitää koko Suomen asuttuna?

Koronan jälkeisenä aikana kun aletaan taas jauhaa valtion holtitonta velanottoa, on hyvä muistaa, että ne jotka eniten siitä jauhavat, ovat niitä kotitalouksia joiden tileillä makaa yli 100 miljardia euroa. Miksi he eivät halua kuluttaa ja näin tukea julkista taloutta sekä kasvattaa työllisyyttä?

PS.

Olemme erinomainen kansakunta, kyllä me selviämme. Otan erinomaisuudestamme vertauskuvan: Jeesus muutti veden viiniksi, mutta meidän Tippavaaran isäntä pisti paremmaksi ja teki vedestä pontikkaa.

6 vastausta artikkeliin “Joko hermo alkaa pettää – päiväkirja 8.2”

    1. Kiitos Kalle. Joko muuten kohta saadaan aikuisesta pikkumirristä kuvaa:))

  1. Eivät meidän vanhempamme ja isovanhempammekaan odottaneet että v. 1939 alkaisi joku sota, vaikka maailman merkitkin olivat hurjat. Se ole heidän elämänsä pysähdys ja monien loppu. Silloin ei kyselty suosituksia tai jotain lain kiemuraa, vaan pakko ajoi asiat siihen malliin mihin he joutuivat.

    Nyt on toisenlainen ”risti” harminamme ja pysyy muodossa tai toisessa huomisesta hamaan tulevaisuuteen, joka on toisenlainen kuin mennyt hur-lum-hei. Ja, kun se voidaan täällä pohjolan perukoilla voittaa, se alkaa ja jatkuu muualla maailmassa.

    Kuriton ja löysä porukka sekä suunsoittajat ja kriisihevosella ratsastajat ovat pahimmat vihollisemme tässä ja nyt, että jotenkin normaaliin rytmiin, edes lähimain päästäisiin.

  2. Tintin ehdottama kerskakulutus veisi tuhoon.

    Yoitubesta on poistunut dokumentti, jossa Tippavaaran vanha isäntä vei vallesmannin terveysterpentiinitehtaalleen, jossa tuote paljastui ilmeisesti tislatuksi vedeksi, vaikka tislausjäännöksessä olisi olleet ne elimistölle tärkeät kivennäisaineet.

Kommentoi