Kummastelua – päiväkirja 29.1

Ei ole kauaa aikaa kun hämmästeltiin nuorten huonoa kuntoa. Eivät kuulemma harrasta liikuntaa, kunto ei riitä armeijassa. Vanhempi väki kauhisteli mihin olemme menossa, nuorten sairastuessa meidän vanhojen vaivoihin.

Nyt sitten pääkaupunkiseudulla ollaan koronan takia huolissaan nuorista kun heiltä on rajoitettu liikunnan mahdollisuuksia. Onko nyt kaikki yhtäkkiä kääntynytkin päälaelleen? Vähän aikaa sitten vanhemmat olivat hätää kärsimässä kun lapsia ja nuoria ei millään meinannut saada ulos tietokoneiden äärestä. Nyt sitten täytyy seisoa ulko-oven edessä vahtimassa, etteivät nuoret karkaisi ulos kuntoilemaan ja liikkumaan?

Ilta-Sanomat kertoo taas vaihteeksi europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraisen lemmenelämästä. On löytänyt uuden morsion Hondurasista, siis sen entisen tilalle. Niin sitä pitää Teuvo. Toivotaan onnen saavuttaneen Hakkaraisen. Sitä vaan kummastelen, kun Teuvo sanoi osallistuvansa kuntavaaleihin Viitasaarella. Meinaan sanoi rehellisesti suoraan, ettei aio osallistua millään tavoin Viitasaaren kunnallispolitiikkaan, kunhan kerää vain ääniä omalle puolueelle perussuomalaisille. Tätäkö on nykyinen poliittinen moraali??

Mihin on kadonnut perinteisten töiden ammattitaito Suomessa? Kun virolaiset eivät pääse maahamme, haetaan erikoismuurareita Britanniasta kertoo samainen iltapäivälehti, josta jo aiemmin mainitsin? Ennen vanhaan muurarit olivat arvostettuja ja hyväpalkkaisia ammattilaisia rakennustyömailla ja kovasti kysyttyjä omakotirakentajien keskuudessa. Mihin tämä ammattikunta on hävinnyt, kun vierailta mailta heitä haalitaan?

Veikkaukseni on, että virolaiset ja muista maista tulevat, ovat polkeneet hintoja niin alas, ettei se enää lyö leiville. Ennen sanottiin, että työmies on palkkansa ansainnut. Nykyään pääomapiirit myhäilevät, että suomalainen työmies on palkkojen polkemisen ansainnut, että silleen.

Korona osio:

– mitä se eduskunta vain lomailee vaikka uutta virusta pukkaa joka puolelta. Ei muuta kuin viikonloppuna töihin ja lakipakettia valmiiksi jolla rajat laitetaan kiinni.

– en ymmärrä miksi pitää koko ajan yrittää sekoittaa ihmisten päät. Taas puhutaan maskeista, etteivät ne kelpaakaan, vaan pitää hankkia erilaisia, jotka varmasti suojaavat uusilta ja vanhoilta viruksilta. Mihin hittoon laitetaan laatikot vanhoja maskeja, jos nyt täytyy ostella uusia voimakkaimpia?

– saneleeko markkinatalous ketkä saavat rokotteita ohi jonojen? Mihin häviää rokotteet jotka EU on tilannut? Onko jotkut maat maksaneet tuplasti enemmän ja näin vaivihkaa ovat saaneet rokotteet ns. ”mustan pörssin kautta”?

Lumitöitä on riittänyt ja kunto kohentunut. Lääkärit käskevät harrastaa liikuntaa, koska se on terveyden kannalta kaiken a ja o. Kuinka ollakaan, vetävät sitten maton alta pelottelulla, että liikunta tappaa, eli lumitöitä ei sinun pidä tekemän, koska saat ihan justiin sydänkohtauksen. Muistakaa lukea tämä ja painakaa mieleenne jos kirjoituksiani ei enää ilmesty. Olen tuupertunut kolani kanssa lumipenkkaan.

Huumoria: Tein aikanaan eräälle tutulle lääkärille hitsaustyön. Hyvin tehty, sanoi lääkäri ja maksoi sata euroa, todeten, viekää vaimo illalla ulos syömään. Illalla sitten soitin lääkärin ovikelloa ja kysyin: Joko vaimonne on valmiina?

 

6 vastausta artikkeliin “Kummastelua – päiväkirja 29.1”

  1. Perinteisestä ammattitaidosta; meillä Tammelassa oli ”muurauskone, Kankuri poikineen”. Uskomattoman päteviä muurareita.
    Kun rakennutin Tammelaan ensimmäisen (ja viimeisen) omakotitalon; tietenkin otin takan tekijäksi Kankurin Jukan. Aamusella tuli työmaalle, alkoi työt ja kun vaimo iltaspäivällä poikkesi työmaalle, Jukka sitten jo haikaili, niinköhän tuo takka vetää? Vaimoa olin onneksi evästellyt ja hän paineli Forssaan ja viinakauppaan kossupullon hakuun. Ennen iltaa oli työmaalla ja Jukka totesi; kyllä se uuni sittenkin vetää.
    Semmoista se oli, ei niinkään kauan sitten.
    Meille kun sitten tänne osuuskauppaan (entiseen) tehtiin tuo Saara vuolukivihella, varasimme muurarille tietenkin ”savuviinapullon” ja saimme runsaasti vesilasia ja muita tarvikkeita ”reserviksi”.

  2. Muistan itsekkin 70 luvun alussa kun velipojan rakennuksella olin lattiamiehen apulaisena ja sekun ei suostunut aloittamaan minään aamuna töitänsä, ennenkuin oli kossupullo hommattuna hänen paljunsa viereen.
    Mutta ammattimies oli ja työn jälki oli ensiluokkaista, vaikka sen kossupullon siinä töidensä ohessa päivän aikana naukkailikin.

  3. Kyllä tuo savupullo täällä Tammelassa oli perimätiedon mukaan se, että pullon saatuaan muurari rikkoi hormiin laittamansa lasilevyn; tiedä sitten häntä.

  4. Näin se on kuultu muuallakin, että lasilevy muurattiin piippuun ja muurari rikkoisen vasta pullon jälkeen.

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *