Miten voi kaikki muuttua kun vanhemmista aika jättää? Lapsuus ja nuoruus on vietetty sopusoinnussa leikkeineen ja yhteisten kokemusten kanssa. Perheiden perustamisten jälkeen ollaan tapailtu sukujuhlien ja lomailujen merkeissä.
Yhtäkkiä kaikki tuo yhteiselo pyyhkäistään pois. Ja usein on se yksi ”musta lammas” ja hänen perheensä, jotka ovat valmiit rikkomaan perhesuhteet. Vanhempia on muka rakastettu ja käyty tapailemassa, mutta heistä ajan jättäessä, vanhempien toiveet ja heille tehdyt lupaukset unohdetaan saman tien.
Vanhemmat eivät ole useasti tehneet testamenttia. Ajatellen lapsien kyllä sovussa hoitavan kaiken tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Vaan kuinka käykään? Jostain kumman syystä, ihmismielen ajatuksista saadaan kumpuamaan sovittamattomat riidat aikaan.
Vanhan kotitalon annetaan rappeutua, viis välittämättä vanhempien uhrauksista ja rakkaudella rakentamasta kotipaikasta, lapsia ajatellen. Kaikki siksi, että jollain perikunnasta sikiää ajatus vanhempien omaisuuden hyödyntämisestä. Tai joku alkaa kyräillä ja epäillä toisia asettuneen häntä vastaan. Siis tahallaan riitauttaa perhevälit, koska ahneus ja kateus ovat vallanneet mielen.
Arvoa ei haluta antaa, eikä ymmärrystä, vaikka yhdelle sisarukselle on saatettu antaa vanhempien raskas hoito, heidän viimeisiksi elinvuosiksi. Nämä tarinat eivät ole päästäni keksittyjä. Niin monta kertaa olen kuunnellut, nähnyt ja kokenut kuinka ihmiset muuttuvat ”susiksi lammasten vaatteissa”.
Kuinka sitten menetellä, jos perikunta ei löydä sopua, eikä testamenttia ole? Paljon on käynyt niin, että riidat ovat syöneet lähes koko omaisuuden, kun on menty oikeuteen tai yritetty etsiä ratkaisua asianajajien kautta.
Olemmeko ihmisinä liian hyväuskosia, haluten luottaa perheenjäseniimme, että souvussa ja yhteisymmärryksessä asiat hoituvat. Miten voisimme välttää tällaiset tilanteet? Eihän lopulta ole kenekään etu, paitsi laki ihmisten jos ajaudutaan sovittamattomiin riitoihin? Mihin jää vanhempien kunnioitus ja arvostus, heidän tekemistään töistä lastensa yhteiseksi hyväksi?
Hannu Tiainen
Kihniö
Eräs entinen naapuri Tampereelta kertoi eläkkeelle jäätyään, että hän on kouluttanut lapsensa ja auttanut heitä lähtemään elämän tielle. Oma asunto on maksettu ja kutakuinkin tervettä elämään on ollut.
Sanoi, että alkaa asumaan Kanarialla talvet ja kesät Suomessa kaupungissa. Mökkielämä ei ole hänen juttunsa.
Hän myi ensin hyvin huolletun autonsa. Sitten kaikki kultaomaisuutensa ja arvokkaat muut irtaimistostansa. Sitten asuntonsa hyvältä paikalta, rannasta Hatanpäänkadulta. Muutti Järvensivulle vuokralle ja aloitti elämän uudestaan ennen kuin on myöhäistä.
Sanoi, että lapset ovat saaneet, mitä pitääkin saada. Saavat selvitä itse olmillaan ja hän ei jätä perinnöksi kuin hautajaisrahat ja nekin halvimpaan kirstuun.
Sanoi, ettei usko edes jälkeläistensä sopuun mahdollisesta perinnöstä.
Noin se pitäisikin mennä, kuten Heikki kerroit. MIksi jättää perikunnalle riideltäväksi, jos jaettavaa jäisi.
Suomessa myös perintöverotus kannustaa osaltaan tekemään kuten Heikin naapuri.
Usein kuulee puhuttavan näistä nimenomaan riitaisista perinnönjaoista unohtaen että varmaan suurimmassa osassa jako menee aivan sovussa.
No itsekin tässä naapurustossa olen seurannut hankalaa tapausta, kaikki mahdollinen riitautetaan, asianajajat myhäilevät tyytyväisinä. En mahda mitään vahingonilolleni kun näen että on jäämässä luu riiitapukarien käteen.
Noniin ja minulle jäi aikanaan vanhempien pieni mökki maaseudulta eikäse nyt kelpaa omille lapsille, kun pitäisi maksaa pieni ylläpitokulu ja kiinteistövero tiemaksy ym. – Kyllä maaseutu autioituu, niin eikä se mökin arvo ole merkittävä…
Meillä on puolison kanssa keskinäinen testamentti sekä edunvalvonta testamentti; jäljelle jäänyt puoliso hallitsee koko omaisuutta kuolemaansa asti.
… niin meilläkin.
Yritin selvittää ns. ”arvoirtaimiston” rahallista arvoa- mahdoton juttu eli
kirjaston aarteet, savilevyt, ”Rembrantit” Halosineen, Thynellit, Toikat, jne…
Tällaisissa ongelma on, jos jälkeenjääneet eivät niistä mitään ymmärrä, niin se on sitten heidän murheensa.
Vakuutusarvo voi antaa jonkun käsityksen.
Eräs tamperelainen rautakauppias, joka juuri jäi eläkkeelle sanoi, ettei ole elämässään mitään hävittänyt- kaikki on tallessa, varsastoissa, tallissa, navetan vintillä. Kauhea kohtalo jälkeläisillä.
Raha saa aikaan vaikka mitä vihaa. On syynsä miksi ahneus lasketaan perisynniksi.