Upeaa talvea – päiväkirja 17.1

 

Tammikuu etenee mukavassa talvisessa säässä, on riittänyt lumitöitä ja pakkasia. Lumi narskuu tossujen alla ja liikuntaa saa lumikolaa työnnellessä. Kohta alkaa aurinko paistaa hohtaville hangille ja kevättä kohti mennään vauhdilla.

Aamu alkoi taas kerran koheltamisella. Normaalit toimet suoritettuani tein voileivät ja aloin kaataa kahvia mukiin. Mitä hittoa? Kahvipannu oli tyhjänä. Olin siis kaikkea muuta touhunnut, mutta kahvi oli jäänyt tyystin laittamatta. Tietysti se vanha klassikko tapahtui myös, että toinen leipäpaloista tippui lattialle voi puoli mattoa vasten.

Alkuvuodesta on sattunut ja tapahtunut, varsinkin politiikan saralla. Istuvalla USA:n presidentillä alkaa olla päivät luetut. Uuden vallan myötä Valkoisesta talosta tulee kuulemma Punainen talo, jos uskomme erästä europarlamentaarikkoamme.

Minuun verrattuna USA:n demokraatit näyttävät olevan edelläkävijöitä. Jo ainakin 20 vuotta vahtitupani on ollut tarkoitus maalata valkoisesta punaiseksi. Aate on pysynyt punaisena, mutta torppa valkoisena. Jos pyytäisi Trumppia asumaan luokseni vuokralaiseksi, niin ei tuntisi Valkoisesta talosta lähtöä kovin kurjaksi.

Naapurikunnassa vasta tapahtuukin. Virtolaisten tykkäämä kaupunginjohtaja Juha Viitasaari otti ja laittoi eurot jonoon, irtisanoutumalla. Tapasin hänet muutamia kertoja vieraillessaan Virtatuvalla. Miellyttävä henkilö, kuten myös paljon ymmärrystä kolmannen sektorin työstä ja näin ennaltaehkäisevän toiminnan hyödyllisyydestä sekä tärkeydestä.

Virtain Kokoomuksen valtuustoryhmä hajosi, osan perustaessa Virtain Valtti nimisen valtuustoryhmän. Kun tähän vielä lisätään, että myös kokoomuksen jättäneestä henkilöstä tehtiin Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja, niin vilinää ja vipinää riittää rakkaassa naapurissa.

Itsellä taas kangertaa lujasti kuntavaaleihin valmistautuminen. Näyttää siltä, että lähden ryhmäni ainoana ehdokkaana vaaleihin. On siitä se hyöty, että vaaliohjelmaa tehtäessä saa tapella itsensä kanssa. Onneksi on hirsiseinät, ettei naapureihin asti möykkä kuulu.

Koronasta:

-muuntoviruksen odotetaan iskevän vielä rajusti. Pidetään huoli, että muuntuu vaan meidän rajojen ulkopuolella. Kyllä meille riittää yksi virus ja saisi sekin painua jo hemmettiin.

-edellä kirjoitin Virroista, ei jättänyt korona rauhaan sitäkään. Täytyy sanoa, sen minkä olen siellä pyörinyt, niin hyvin tosissaan ovat virtolaiset rajoitukset ja suositukset ottaneet.

-alueellamme on rokotteita annettu hoitohenkilökunnille, hyvä niin. Saa nähdä milloin kutsu käy itselle. Luotan ja uskon kaikkien tahojen tekevän sen minkä voivat, että rokotukset nopeutuisivat ja pikkuhiljaa päästäisiin normaaliin elämään.

Maahanmuutosta ei ole puhuttu pitkään aikaan, ajattelin tässä yhtenä päivänä. Sitten hoksasin miksi osa vastustaa sitä. Ajatelkaa nyt, on sietämätöntä, jos naapuriinne muuttaa vieraskielisiä ja he alkavat riidellä ja te naapuriparat ette ymmärrä mistä he riitelevät.

Kevennys:

Kaverini kenkkuili kun tavattiin taannoin. Aloitti meinaan sanomalla: Olet sitten ihan Euro-Master kunnossa. Miten niin, minä ihmettelemään? Sinulla on mustat renkaat silmien alla ja Michelin – renkaat vyötäröllä.

 

 

6 vastausta artikkeliin “Upeaa talvea – päiväkirja 17.1”

  1. Joo aika kova oli pakkanen perjantina miinusta 24.8 astetta nyt on miinusta Tampereella 4.5 astetta ja on kiva keli
    Mutta kun auton virta puoli on kunnossa lähtee käymään virta puolen asioissa ei kannata nuuailla
    Jos nuukailee ajaa vähemmän siinä ei pala turhaan bensaa terv tepivaari

  2. Lahdessa nyt -7 ja teki mieli lähteä pilkille, mutten saanut ketään autoilevaa lähtemään kun olen riippuvainen muiden kyydeistä.

  3. Vaarilla isällä oli tuvat ja tilukset Virtain Kurjenkylässä ja itsekin olen sieltä katsellut loppusijoituspaikkaa
    En kuitenkaan tullut lähteneeksi

    Joskus tulee pälyiltyä vaarin kauppakirjoja Virroilta, Peräseinäjoelta ja Kihniöstä. Ja aatellut, että jospa minäkin.

    Pitäisi ehkä ostaa Ilomantsista kämppä, koska se on joka talvi Suomen lumisimpia paikkoja.

  4. Nyt kävi niin, että täällä huomattavasti Tamperetta etelämmässä oli eilenkin paukkuva pakkanen, taisi olla pian – 15 astetta ja iltamyöhällä lähemmäs – 20. Nyt aamulla noin – 9 astetta.

    1. Kauniina lauantaina taaperrettiin metsissä ja jäällä n.8 km. Eilen oli harmasta, mutta muuten mukavaa, ei oltu jäällä mutta n 6 km. Tänään – 9 C, utuista. Mutta piikkipohjat, ”tapaturmavakuutukset”, tuossa odottavat jalkoja täytteiksi.

  5. Espoossa on lunta puoli metriä. Voi olla, etteivät järvet jäädy kunnolla koko talvena. Äkkiä arvellen pitäisi tuolla olla puolen metrin jäät, ettei vesi änkeisi jään päälle.

    Omille kaduille kaipaisin lunta lisää, jotta raaskisi ottaa alleen sileämmät sukset. Rospuuttosukseni ovat täynnä naarmuja, mutta niillä onkin tullut hiihdettyä yli 20 vuodessa jo viisi megametriä.

Vastaa käyttäjälle teuvomast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *