Olen saanut yhteiskunnalta syntymästäni tähän päivään laadukkaat terveyspalvelut. Sairauksista huolimatta olen yhä hengissä, hyvävoimaisena. Lapsena sairastin epilepsian, jota silloin kutsuttiin kaatumataudiksi. Upeasti se parannettiin, eikä aikuisiällä ole enää tarvinnut lääkitystä.
Raskas työelämä toi mukanaan erilaisia sairauksia, joita nyt hoidetaan lääketieteen viimeisten saavutusten keinoin.
Sain myös käydä koulun ja ammattiin valmistavan ammattikoulun. Kiitos koulujärjestelmämme aterioineen kaikkineen. Koulu oli osin tervanjuontia, eikä lapsena ja nuorena ymmärtänyt mikä rikkaus on saada oppia ja opiskella.
Työelämään tullessani sain palkan ja kaikki ne edut jotka ammattiyhdistysliike oli työtätekeville neuvotellut. Tietysti myös eduskunta oli omalta osaltaan työlainsäädännön myötä ollut osa työmarkkinajärjestelmän luomisessa, sen eri osa-alueiden.
On monia monituisia asioita joita emme tule miettineeksi, mitä yhteiskunta on meille vuosien saatossa tarjonnut. Totta kai on tullut keppiä eri aikakausina ja yhä tulee, kun ajatellaan yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kuinka kaltoin ihmisiä on kohdeltu ja yhä kohdellaan. Enempää en tässä kirjoituksessa puutu ”keppeihin” tai ”porkkanoihin”. En myöskään kenen tai keiden ansioita mitkäkin saavutukset ovat.
Olen muiden mukana maksanut veroja, tehnyt töitä, kuten miljoonat muut, jotta yhteiskuntaa on voitu kehittää ja ”pyörittää”. Olen tuntenut vetoa osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan, koska olen pitänyt sitä mielekkäänä. Mutta myös tavallaan velvollisuutena, siitä kaikesta mitä olen saanut yhteiskunnalta.
Poliittinen ja muu yhteiskunnallinen toiminta on aikuisiästä asti ollut itselleni jotenkin luontevaa, kiinnostavaa ja myös palkitsevaa. Olen maksanut myös ikään kuin saamistani yhteiskunnan tarjoamista palveluista takaisin saamaani ”velkaa”.
Köyhiin oloihin synnyin, työläisten parissa elänyt, heikoimmassa asemassa olevien keskuudessa eloni viettänyt. Se on ollut johtotähteni erilaisissa järjestötoiminnoissa mukana olemisessa – olla aina heikompien puolella.
Olen tässä kesän aikana ”vääntänyt kättä” itseni kanssa. Onko aika lyödä ”hanskat tiskiin”. Velvotteiden jatkuminen kunnallisena päättäjänä jäi yhden äänen päähän. Nyt olisi siis hyvä aika päästää irti ja alkaa katsella sivusta politiikkaa sekä muuta yhteiskunnallista menoa.
Kuten tanssin harrastajilla alkaa jalkaa vipattaan kuulessaan hyvää tanssimusiikkia, ihan samalla lailla itseäni kiihottaa, lukiessani yhteiskunnassa käytäviä keskusteluja jne. ja kun sosiaali – ja terveyspalvelut aioitaan ”rukata” uuteen uskoon.
Tammikuussa järjestetään ensimmäiset Hyvinvointialueen vaalit. Arvatkaa vain, onko alkanut ajatuksissa kutkuttaa, että pitäisikö sittenkin kerran vielä koittaa. Minut tuntevat, tietävät kuinka sydäntäni lähellä on sote palvelut, sen eri osa-alueet, kuten mielenterveystyö.
Kohtapuoliin on ratkaisut tehtävä, eli sängyssä aluslakana on rutussa kun pyörin eri vaihtoehtoja miettien. Taas kerran sanon kuin Päätalon Kallen romaaneissa Kummun-Kalle: Näkkyypähän.
Hannu Tiainen
Kihniö
Kehiin vaan Hannu, kaltaisiasi, monipuolisesti koulittuja ja kokeneita rehtiä miehiä kaivataan !
Elämä on muutosta – ja joskus on hyvä etsiä suuntaa.
Tai todeta että suunta oli hyvä ja painaa kaasua.
Itse olen vähän kallistumassa että politiikka jää pienemmälle. Kyllä minä järjestöä autan ja sihteerin hommia teen mutta enpä tiedä onko intoa olla esille.
Yrittanytta ei laiteta.
Preussilainen merimissananlasku tarkoittaa alun perin, ettei laidata eli heiteta yli laidan.