Demujen typeryys yhdistettynä virheiden hulluuteen johtaa hankaluuksiin

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007800828.html

”Polttoaineveroa ei koroteta, mutta silti hallituksen päätökset nostavat bensan ja dieselin hintaa – ”jossain kohtuullisessa määrässä”, sanoo ministeri Harakka

Hallitus ei aio nostaa polttoaineveroa, mutta uusiutuvan polttoaineen osuuden kasvattaminen nostaa polttoaineen hintaa. Samaan suuntaan vaikuttaa liikenteen päästökauppa, jota Harakan mukaan valmistellaan jo.”

Veroja ei siis nosteta,  mutta liikkumisen kustannuksia lisätään  kaikin keinoin Marinin sakin päättämien utopististen ”luonnonpelastasmissuunnitelmien” toteuttamiseksi.

Maksajaksi joutuvat vähävaraiset ja haja-asutusalueella asuvat, kun suurten kaupunkien fillaristeille ja sähköautoilijoille  järjestellään etuja.

16 vastausta artikkeliin “Demujen typeryys yhdistettynä virheiden hulluuteen johtaa hankaluuksiin”

  1. Suomessa olemme monessa asiassa ääripäässä, parhaita tai viimeisinä. Uskon että hallituksen toimilla saavutamme ykköstilan bensan hinnassa.

    Voisikohan tämä kauhea hinku bensan hinnan korottamiseen näkyä demarien ja muiden vassareiden vaalimenestykseen. Voihan olla että monella vähävaraisella autoilijalla katkaisee se kamelin seljän. Rikkaitahan hinnankorotukset eivät juuri hetkauta muuta kuin ehkä periaatteessa.

    1. Mersupersu voi saada päänsärkyä nähdessään mielettömyyksiä. Persukin voi olla herkkä.

  2. Niinkin voi käydä mutta se millä ajelee onkin eri juttu maaseudulla se on vaan pakko kun millään mulla tavalla siellä ei kulje yhtään mitään
    Ja palonko nousee sittenleivän hinta kun besa jadieselihinta nousee sitä ei kerrokkaan kukaan
    Ei se kakko tule kauppaan hevosilla eikä muuleilla vaan autolla se sinne tulee ei siinä vaihtoehtoja ole
    Mutta paljonko ne nousee kun bensa ja dieseli hinnaltaan kallistuu se onkin arvoitus terv tepivaari

  3. Sähköautojen lisääntyessä etelän maissa, joudutaan öljynjalostuksessa syntyvä bensaluokan tisle dumppaamaan muualle, kehitysmaihin ja toivottavasti myös tänne.

    Aikoinaan bensaa myytiin Yhdysvaltoihin ja ostettiin tilalle dieseliä.

  4. Perusuomalaiset on Suomen suurin työväenpuolue, paasatkoon media kuntavaalien alla mitä haluaa mersuista ja muusta.
    Ns. vanhojen puolueiden eteen vaalipropagandaa tekevä media pelkää, että Saarikon johtamasta keskustapuolueesta alkanut joukkopako suuntautuu ”väärään” puolueeseen.

    1. Tuosta olisikin hyvä saada tarkempi demokrafinen analyysi, mitä persut ammattiryhmittäin todellisesti ovat. Ei riitä sana työväki. Sitä olen minäkin vaikka persua saa hakea kaukaa.

  5. Sana ”työväenpuolue” kertoo oleellisen. Tietenkin jos ruvetaan puhumaan jagues derridaa, voidaan mikä tahansa relativisoida lähes miksi tahansa.

  6. Keskustelua siivottu. Henkilökohtaisuudet ja naljailut pois.

    Sori oma inaktiivisuus muuten. Oik. käsivarsi onnettomuudessa, vain 1 käsi toimii. Paranee kyl.

  7. Journal.fi sivustolla otsikolla ”Puolueiden kannatus eri väestöryhmissä ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen on kattava taulukko suurimpien puolueiden kannattajien mm. koulutuksesta, asemasta ja nettotuloista.
    Otin vain perusuomalaisia koskevat tiedot, koska dataa olisi muuten tullut liian paljon.
    Ylempi toimihenkilö 9,1%
    Alempi toimihenkilö 18,2%
    Työntekijä 66,5 %
    Yrittäjä 6,4%

    Nettotulot 1631,4 Euroa

    Vain vasemmistoliiton kannattajilla oli alempi nettotulo kuin perusuomalaisten kannattajilla 1404,5 Euroa.

    1. Tuon tietävät kakkki, mutta ammattiryhmäkohtainen, kolutus, asuinpaikka, ikä jne. =demokrafia on se, mitä kauvataan. Oikeusministeriössä se on tehty, mutta sitä hiton satasivuista pdf:ää ei jaksa kahlata.

  8. Jk. Tuossa edellisessä kommentissani olevat tiedot on julkaistu toukokuussa 2015, kyseessä on pitkänpuoleinen poliittinen analyysi otsikolla ”Puolueiden kannatus eri väestöryhmissä ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen”.

  9. IL-kysely: Yli 6 000 euroa ansaitsevat kannattavat vahvasti perussuomalaisia – Li Anderssonin puhe Mersu-persuista saa katetta
    Tänään klo 9:23
    Vihreiden, vasemmistoliiton ja perussuomalaisten kannatuksessa muhii yllätys, jos äänestysprosentti nousee kuntavaaleissa korkeaksi.
    Suurituloisista yli viidennes kertoo IL-kyselyssä äänestävänsä perussuomalaisia.
    Pienituloisten suosikkipuolueita ovat SDP ja vihreät.
    Eläkeikäiset aikovat äänestää kuntavaaleissa olipa koronaa tai ei. Yli 65-vuotiaista vain neljä prosenttia kertoo äänestyshalukkuutensa laskeneen.
    Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kampanjoi kevään 2019 eduskuntavaalien aatonaattona Puuvalonaukiolla Keravan keskustassa.Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kampanjoi kevään 2019 eduskuntavaalien aatonaattona Puuvalonaukiolla Keravan keskustassa.
    Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kampanjoi kevään 2019 eduskuntavaalien aatonaattona Puuvalonaukiolla Keravan keskustassa. JOEL MAISALMI
    Ovatko perussuomalaisten äänestäjät varakkaita ja ajavat Mercedes-Benzeillä?

    Tätä on pohtinut moni viimeistään sen jälkeen, kun vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson toi politiikan puheeseen käsitteen Mersu-persu.

    – Suomessa on oikeastaan vain yksi oppositio, joka on arvokonservatiivinen ja talousoikeistolainen. Audi-miesten asemaa ajavat kokoomuslaiset ovat saaneet rinnalleen mersupersut. Hyvinvointipanostusten ja oikeudenmukaisten verouudistusten sijaan halutaan leikkauksia julkisiin menoihin. Yhdenvertaisuuden sijaan halutaan kyseenalaistaa jopa syrjinnän kiellot laissa ja siirtää opetusta kirkkoihin, Andersson sanaili marraskuussa 2019 vasemmistoliiton puoluekokouksessa Kuopiossa.

    Mercedes-Benz ja Audi ovat saksalaisia niin sanottuja premium-automerkkejä, joihin melko harvalla suomalaisella on uutena varaa.

    Iltalehden teettämä tuore kyselytutkimus vahvistaa, että monet suurituloiset kannattavat kuntavaalien lähestyessä perussuomalaisia.

    Yli 5 800 euroa kuukaudessa ansaitsevista suomalaisista yli viidennes (21 %) kertoo äänestävänsä perussuomalaisia.

    Kokoomus saa suurituloisilta 24 prosentin kannatuksen.

    Taloustutkimuksen tekemän kyselyn perusteella lähes puolet suurituloisista suomalaisista aikoo äänestää kuntavaaleissa joko kokoomusta tai perussuomalaisia. Nämä kaksi puoluetta ovat myös kaikkien suomalaismiesten suosikkipuolueet.
    ————————————————
    Viitaten edellisiin kahteen kommenttiini: Jos ps-kannattajat eivät ole huomattavasti vaurastuneet viidessä vuodessa, niin oudolta kuulostaa puheet ”mersupersuista”.

  10. *
    ”Polttoaineveroa ei koroteta, mutta silti hallituksen päätökset nostavat bensan ja dieselin hintaa – ”jossain kohtuullisessa määrässä”, sanoo ministeri Harakka

    **************************************************************************************************
    Väite perussuomalaisten kannattajien keskimääräisestä varakkuudesta perustunee Li Anderssonin puheisiin.
    .
    IL: ”Yli 6 000 euroa ansaitsevat kannattavat vahvasti perussuomalaisia”
    .
    Pikkasen logiikkaa kehiin. Kuka uskoo, että valtaosa yli 6000 euroa (kuussa) ansaitsevista kannattaa Perussuomalaisia? – tuskin kukaan

    IL: otsikko kyllä antaa tällaisen mielikuvan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *