Poliittiset pellet ovat seonneet koulutuksen suhteen täysin

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cad14214-037c-4b84-9b3f-d719bd901221

”Hallituksen Koulutuspoliittisen selonteon mukaan vähintään joka toinen nuori halutaan jatkossa korkeakouluun. ”

Jo on utopia voimissaan.

Nyt jo tiedetään, että n. kolmasosa lapsista ei opi lukemaan ja kirjoittamaan riittävän hyvin.

Suurimmassa osassa ammatteja ei korkeakoulututkintoa tarvita.

Ylikoulutettu on todennäköisesti tyytymätön työhönsä, koska ei saanut ”parempaa”.

Kyllä tuo ideologinen ”tasa-arvoinen” koulutussatu on todella karannut käsistä..

16 vastausta artikkeliin “Poliittiset pellet ovat seonneet koulutuksen suhteen täysin”

  1. Kohta K-kaupan kassaksi vaaditaan korkeakoulupapereita, jäteautoa ajelee professorit,,,🤪👍

  2. Ällistelinpä tuota samaa asiaa itsekin, kun siitä mainittiin tv-uutisissa.

    Vaikka tuo olisi ällin puolesta mahdollista, eikö korkeakoulutettuja ole työttömänä jo nykyään ihan riittävästi.
    Missään maassa (ei edes entisessä Neuvostoliitossa) puolet kansasta voi olla herroja sanan varsinaisessa merkityksessä.

  3. Ihmisille kaikkein välttämättömimmät hyödykkeet eivät synny Enteriä painamalla.

    ***************************************************************************************
    https://www.kaleva.fi/korona-aikakaudella-on-duunari-arvossaan-ilman-maa/1636651

    Korona-aikakauden ainoa hyvä asia on, että nyt kaikki voivat havaita tavallisten työntekijöiden merkityksen yhteiskunnan toimivuudelle.

    Ilman maanviljelijöitä ja elintarviketeollisuutta meiltä loppuisi ruoka. Ilman varastotyöntekijöitä, jakeluautojen kuljettajia ja kaupan myyjiä emme saisi elintarvikkeita ihmisille. Ilman siivoojia virukset leviäisivät hallitsemattomasti. Ilman hoitajia sairastuneet eivät saisi hoitoa.

    Kaikki nämä työntekijäryhmät ovat palkkahaitarimme alapäässä, nyt he pelastavat arkemme ja jopa henkemme.

    Korona-aika tulee muuttamaan pysyvästi ajattelutapaamme ja toimintaamme. Etätyö tulee lisääntymään, mutta samalla lisääntyy myös tieto, että kaikkia elintärkeitä työtehtäviä ei voi tehdä etänä.

    Toivottavasti myös nyt turvallisissa etätöissä työskentelevien huippuosaajien ja yhteiskunnallisten vaikuttajien arvomaailmassa duunareiden arvostus pysyvästi nousee.

  4. Hallituksen taukit eivät bonjaa, että Suomessa on kestävyysvaje.

    Kestävyysvajeesta seuraa, että väki pitäisi laittaa tuottavaan työhön, eikä sen pidä viihdyttää itseään opiskelemalla.

    Ehkä pitäisi laittaa yliopistovuoden lukukausimaksuksi aluksi vaikka vain kymppitonni.

  5. Kovinpa tuota opiskelua aliarvostetaan, huomaan. Kyllä ammattiopinnot tietenkin tarpeen ovat ja ammattitutkinto tarvitaan jos nykyisin töihin haluaa.
    Korkeakoulututkinnot taas jakautuvat alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon. Läheskään kaikkiin alempiin korkeakoulututkintoihin ei tarvita yliopisto-opintoja. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa poliisi; ammattikorkeakoulututkinto.

  6. Suomi voisi, poiketen muista, maista perustaa huippukädentyöntaidon ”korkeakoulun”, joista valmistuisi ”Fabergen”kaltaisia kultaseppiä , edelleen puutyön ”yliopistoja”, muuraustekniika ja kivityön huippouosajia, konekäsittelyn huippuosaajia, eri ammattialojen kädentyön tekiköitä samojen kattojen alta. Tutkinnoista laillistetut diplomit.
    Nyt kaikki on hajallaan kuin varpusparvi.
    Tosiasia on, että käsillään ja korvienvälin yhteistyöllä edelleen maailmaa rakenetaan.

  7. … mutta tuodaan Virosta perinteiset osaajat, kun täällä tehdään omin käsin sutta ja sekundaa. Ai, niin ja Ukrainasta ja muualta Baltiasta muut tekijät ja kaukoidästä palvelun osaajat.
    Kantasuomalaiset ryyppäävät ja nostavat Kelan luukulta työttömyysrahoista särpimet ja leipäjonoista muun tarvittavan.

    1. Mahtaa sinua Heikki hävettää kun olet kantasuomalaiseksi syntynyt,.

        1. Kova on tarve mollata suomalaisia. Ovat nuo ulkomaaliset tuottavaa porukkaa, kun muutaman kymmenen tuhannen voimin elättävät kaikki kantasuomalaiset.

          Toki on niin, että nuo ulkoa tuodut osaajat usein toimivatkin hyvin tuottavissa ammateissa, liikemiehinä. Myyntituotteena esim. valkoinen jauhe ja ”kukka” kuin myös spiidi, muttei saku.

          1. Juha U, jännäähän sekin on kun ulkomaalaiset ”ammattilaiset” tekevät kaiken, mutta esim. lisääntyvät rakennusvirheet ovat kuitenkin suomalaisten aikaansaamia.

        2. ”Ei persut omista sanaa ”kantasuomalainen” !”

          Ei kai moista ole kukaan edes esittänyt?

  8. Tosiasiahan nyt on, että entisaikaan merkonomi oli ”jotain”, nykypäivin kaupan alan perustutkinto, kuten ennen merkantti. Nyt vastaava tutkinto lienee tradenomi.
    En väitä, etteikö kaupan kassoilla olisi tradenomejakin, ennen kassoilla oli merkonomeja ja paljon.
    Joka tapauksessa, aina ei tuo muodollinen koulutus tavoita esim kelvollista palkkaa.

  9. Kaupan kassoilta löytyy tänään korkeakoulujen käyneitä ihmisiä, kun koulutusta vastaavaa työtä ei löydy eikä tule löytymään ylikoulutuksen vuoksi.

  10. Ammattikorkeakolututkinnot ovat ammattiin valmistavia ja ammattikuvien pohjalta järjestettyjä.

    Loppujen lopuksi hommat kyllä riippuu tiedeyliopistoista. Ne on valjatettu EU-pölhöpropagandan ”tuotantoon”.

    Uusi opetusministeri datanomi Jussi Saramo kuitenkin osoitti todellista ministerikuntoa ja aitoa vasemmistolaisuutta potkaisemalla Opetushalltuksen johtajan, entisen YLE:n ohjelmajohtajan Olli-P…ka-”UMTS-Sonera”-Heinosen pihalle. Virkaa hoitaa nyt vt:nä tradenomi Samu Seitsalo, joka on myöäs hakenut virkaa.

    https://www.tiede.fi/keskustelu/89950/olli-pekka-heinoselle-monoa-opetushallituksen-johtajan-virasta#comment-3033634

    http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/404870?page=1#405081

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *