Compaq Contura Aero 4/25 minilaptop on edelleen hengissä

Olen tässä muutamina päivinä käynyt lävitse varastossa seissyttä varustustani – mm. ladannut radiopuhelinten yms. akkuja. Tänään vuorossa oli/on otsikon mukainen minilaptop noin vuodelta 1994.

Se saattaa hyvinkin tuntua vedenpaisumuksen aikaiselta muinaismuistolta, jolla ei tee mitään. Käyttöjärjestelminä MS DOS tärkeimpänä, mutta myös Win 3.1,  jos tykkää enemmän graafisesta käyttiksestä.

Samassa olkalaukussa oli myös ohjelmointiromppeet 1990-luvun sotilaskäsiradiopuhelimilleni – suunnilleen samalta vuodelta kuin tämä Compaq. Kenttäohjelmointilaitteeni on edelleen latauksessa.

Takaisin minilaptoppiin. Siinä on Intelin 486 prossu 25 MHz kellotaajuudella, VGA-näyttö, pikkuinen Track-ball (kuten vanha pallohiiri nurinpäin), COM-portti ja LPT-portti. PCMSIA-slottiin saa ulkoisen korppuaseman, minulla on sekin olemassa. COM-portin avulla se liittyy radiomodemiin ja radiopuhelimeen, eli toimii sotilasviestiverkon päätelaitteena. Kokeilin käynnistää sen ohjelmiston ja sekin toimii edelleen normaalisti.

Windowsinkin sain käyntiin ja sieltä löytyi mm. Word ja runsaasti muita ohjelmistoja, joilla voi tehdä melkein mitä vain.

Miksi ihmiset ostavat vähän väliä uusia?

Niin, älypuhelimia vaihdetaan yleisesti parin vuoden välein, eikä tietsikkojakaan yleensä käytetä pitkän aikaa, vaan ostetaan taas uusi – miksi?

16 vastausta artikkeliin “Compaq Contura Aero 4/25 minilaptop on edelleen hengissä”

  1. Meikällä on vuoden 1983-1988 aikaisia tietokoneita, MSX (useampi),jonka käyttöjärjestelmä sisältää BIOSin ja Microsoftin kehittämän MSX-BASIC-tulkin.
    Amstrad löytyy, tietenkin C-64. Kaikki toimii, ei mitään ongelmia.

    1. Niille Sinun koneillesi on vaikeaa keksiä mitään hyötykäyttöä nykyisin.

      Se minun Compaq sen sijaan käy edelleen hätätilassa sotilasviestijärjestelmän päätelaitteeksi. Autossa tai teltassa ajaa asiansa, vaikka kaatosateeseen sitä on turha viedä.

  2. Itselläkin aika pino ehjää vanhaa tavaraa, mikäs siinä jos hyvänä pitää ja on kerran oikein rakennettu. Olen tuon mallin konetta itsekin käyttänyt.

    Trackballia käytän sen sijaan edelleenkin. Se on oikein miellyttävä vaihtoehto hiirelle. Tällaista siis. Vähän isompi kun siinä läppärissä oli.

    1. En tiennytkään, että tuollaisia on olemassa.

      1980-luvulla valitsin hyvin suuren Trackballin (ehkä 10 cm halkaisijaltaan) sotilasnäppäimistön kaveriksi. Kiinteästi asennettiin konsoliin.

    1. Se on sitä kapitalismia. Pitää myydä ja toisen ostaa, vaikka ei tarvetta ole, luodaan sitten se tarve. Jo 70-luvulla alettiin tuoda markkinoille laitteita jotka ei kestä niiden oikeaa elinkaarta vaan ne pitää vaihtaa tietyn ajoin.

      Huomasin TV:ssä muuten kodinkonevalmistajan : ”Miele” mainoksen jossa luvattiin: ” Miele-laatu. Jopa 20 vuoden käyttöikä.” Liekö pitää paikkansa, ainakin seuraavalla kerralla kodinkoneita vaihtaessa tuon merkin tsekkaan.

      Nykyään ”älypuhelimet” tehdään trendikkäiksi ja niiden softa hidastaa päivityksen jälkeen vanhempien toimintaa kuten mm Kiinassa valmistetun Apple laitteiden on ollut tapana.

      Itse suosin tällä hetkellä iskun ja veden kestäviä älykännyjä, minun puhelinta käyttää mm Venäjän armeija, ne ei omenoita osta…

      Tietokoneissa on se ongelma monesti että ne ”täyttyy”, siksi on olemassa ohjelmia joilla kovalevyä voi tyhjentää ja estää sen hidastuminen. Itse suosin laadukkaita Lenovon kannettavia, ihan omalla tasolla moneen muuhun verrattavissa, olkoonkin Kommunistisen Kiinan mutta järjestelmä on länsimainen.

      1. ”_”Miele” mainoksen jossa luvattiin: ” Miele-laatu. Jopa 20 vuoden käyttöikä.” Liekö pitää paikkansa,”

        Minä ostin Mielen hyvän pölynimurin vuonna 2005 ja se on erittäin hyvä edelleen, vaikka se on ollut kovassa käytössä. Olen imuroinut sillä kotini lisäksi mm. betonipölyä yms. pölyä ja roskaa poratessani. Imuroinut autoani, imuroinut varastoani, joka on oikeastaan mekaniikkatyöpaja, jne. Olen Mieleen erittäin tyytyväinen.

      2. Minulla laptopit ovat olleet jo pitkään demokraattisen Taiwanin tuotantoa (Asus), olen niihin erittäin tyytyväinen, vaikka tietsikoiden määrä on varsin suuri (tavallisen yksityiskäytön ja yrityskäytön lisäksi sotilasviestijärjestelmän päätelaitteina).

        Lenovosta henkilökohtainen kokemukseni on laptopeissa Viron Suojeluskunnan kautta, siellä niitä on pilvin pimein. Itsellä Lenovoa on vain yksi Android-tabletti (kuinka ollakaan, taas sotilasviestijärjestelmän päätelaitteena). Se tabletti voisi olla parempikin, kun vertaan Nokia älypuhelimeen samassa sotilasviestiverkon päätelaitetarkoituksessa.

        1. Lenovon kone on itsellä ja ”nuorisolle” olen myös sellaiset aikoinaan hankkinut, kaikki toimii kuin pitääkin. Alumiinirungolla kaikki.

          1. Jenkkifirma IBM kehitti aikoinaan laptopin Thinkpad. Taisi myydä sen oikeudet Lenovolle – tai jotakin sen tapaista.

            Virossa ne olivat aluksi IBM, sitten jossakin vaiheessa nimi muuttui Lenovoksi.

            Taisi mennä hyvää jenkkitietotaitoa vääriin käsiin?

        2. Tiedoksi : Täällä Asus valmistuu:

          ”Taiwan (Taipei, Luzhu, Nangang, Guishan), mainland China (Suzhou, Chongqing), Mexico (Ciudad Juárez), and the Czech Republic (Ostrava) all had manufacturing facilities of Asus. ”

  3. Minulla on vanhaa ja minulla on uutta. Pidän tietokonepeleistä ja se tarvitsee jonkin verran uutta rautaa.

    En välitä paljoa estetiikasta joten käytän vanhoja koteloita, näppäimistöjä, yms. Näytötkin kotona ovat kaikki kierrätyskamaa, tuliterä yksilö ei auttaisi mihinkään.

    Tämä läppäri on Lenovon Thinkpad, tämä on vain vajaa 5 vuotta vanha. Uusimpia läppäreitä minulla. Thinkpad on vähän niinkuin järjestelmäkamera, ettei sitä kehtaa edes esitellä ennen kuin se on pari-kolme vuotta kerännyt vähän naarmuja ja patinaa. Viisivuotiaana se on peruskalu, kymmenvuotiaana sillä saa jo isommin uskottavuuspisteitä. Ja silloin siihen saa edelleen varaosia.

    1. Kymmenvuotiaana alkaa useissa laptopeissa olla akku melko heikossa hapessa. Esimerkiksi Compacq Contura Aeroon jouduin vaihtamaan kennot jo vuonna 2001. Asus 901:ä on edelleen käytössä alkuperäisellä akulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *