Herkullinen herkkutattikeitto – ilman sipulia

Kävin aamulla pyöräilemässä ja poimin samalla mesästä herkkutatteja.

Olen yleensä laittanut sieniruokiini sipulia ja mustapippurirouhettakin – nyt en laittanut kumpaakaan.

Kattilaan köntti voita ja sekaan isoiksi palasiksi pilkotut sienet (kolme jalkaa ja kaksi lakkia) – sekoittelua.

Sitten purkillinen (240g) Rannarootsin Sealiha omas mahlas säilykettä – sekoittelua.

Kolme kukkuraruokalusikallista vehnäjauhoja (parasta ennen pvm 10.8.2011) sekaan ja sekoitelua.

Kaksi desiä lihalientä (yksi kuutio Maggi kostilja) sekaan ja sekoittelua.

Kunnon loraus (enemmän kuin kaksi desiä) täysmaitoa sekaan ja sekoittelua.

Sitten vaan annetaan jonkin aikaa seisoa ja uuden sekoittamisen jälkeen kunnon annos lautaselle – ja herkuttelua jäähtymisen jälkeen.

2 vastausta artikkeliin “Herkullinen herkkutattikeitto – ilman sipulia”

  1. Olen erämökilläni ja sieniä on tullut hyvin, liikaa omaan tarpeeseen jos kaiken kerää. Pottuja ottanut omasta maasta ja kesäkurpitsaa, siihen saanut sienistä hyvää lisää.

    1. Ei sieniä ole vielä liikaa ollut. Kaikkia yleensä poimimiani en ole vielä saanut, mutta kun onneksi on sateita, niin eiköhän niitä saa ennen lumia.

      Puolukkatilannekin näyttää hyvältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *