Liettua on oikealla tiellä – hybridisota

Liettuan presidentti allekirjoitti tänään tärkeän lakimuutoksen koskien ”turvapaikanhakijoita”.

Valkovenäjä käy hybridisotaa Liettuaa vastaan rahtaamalla laittomasti EUn alueelle haluavia mm. Afrikasta ja Irakista. Se rikollisporukka – lähinnä nuoria miehiä – ohjataan Valkovenäjän viranomaisten toimesta ylittämään Liettuan rajaa jostakin metsäisestä kohdasta, jotta rikolliset eivät joutuisi Liettuan rajavartioston pidättämiksi, vaan pääsisivät jatkamaan muualle EUn alueelle, esimerkiksi Saksaan.

Liettuan rajavartiosto kuitenkin yleensä pidättää sen rikollisporukan, nyt mm. virolaisten auttamana. Ne rikolliset pistetään telttamajoitukseen aitojen taakse – eikä suinkaan viiden tähden hotelleihin.

Tänään hyväksytyn lain mukaan ”turvapaikkahakemukset” käsitellään 10 päivässä ja niistä päätöksistä saa valittaa vain yhteen oikeusasteeseen, joka tekee välittömästi yleensä kielteisen päätöksen, josta ei voi valittaa. Kielteisen päätöksen saaneet pyritään palauttamaan nopeasti sinne mistä tulivatkin, eivätkä saa vapaasti hillua Liettuassa. Poikkeuksena ovat esimerkiksi Valkovenäjän oppositon vainotut edustajat, joille voidaan myöntää turvapaikka.

Virosta lähti tänään Liettuaan lisää telttoja ”pakolaisille” noin 200 000 euron arvosta.

9 vastausta artikkeliin “Liettua on oikealla tiellä – hybridisota”

  1. ”Ihmisoikeusorganisaatiot” ovat tietysti raivoissaan, mutta siinäpähän ovat. Liettua rakentaa myös kunnollista ”NATO-este” aitaa Valkovenäjän vastaiselle rajalleen – sekin on tietysti ”ihmisoikeusorganisaatioiden” mielestä väärin, mutta siinäpähän vaan on.

      1. Komppaan Putkista.
        Pakolaiset otetaan sopimusten mukaisesti pakolaisleireiltä ja nuo elintasoturistit on palautettava sinne, mistä rajan yli tulivatkin.
        Ellei valko-venäjä lopeta tuota rikollista toimintaansa, on kaikki sen hallituksen ja parlamentin jäsenet laitettava EU:n kieltolistalle ja estettävä myös perheenjäsenten matkustelu.
        Näiden kaikki tilit on jäädytettävä ja kaikkinainen liikenne sekä tavaraliikenne valko-venäjältä ja sinne on pysäytettävä.

      2. Niin,tarkoitin juuri passi/viisumi systeemiä. Mikään ”asylum” taikasana rajalla ei ole riittävä.

  2. Ei vain Valko-Venäjältä – Väkeä tunkee EU-alueelle Afrikasta missä tulo suinkin on mahdollista. Vanha suosittu reitti on Libyasta Italiaan. Väkeä tunkee Eurooppaan Espanjan ( m.m Kanarian saaret) ja Kreikan kautta.
    .
    Kuinkahan kauan menee, ennen kuin Kaisa Väkiparta [ viestintäpäällikkö, Lääkärit ilman rajoja ] tajuaa, ettei EU- alue pysty nielemään, ilman seurauksia, miljoonia ihmisiä Afrikasta.
    .
    Kaisa Väkiparta / Lääkärit ilman rajoja – Etkö huomaa mikä on tilanne jo nyt Euroopassa?
    .
    Esimerkiksi tämä dokumentti kertoo jotkin:

    https://areena.yle.fi/1-50397469

    Köyhänä Englannissa

    ***************************************************************
    https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008128682.html
    .
    ”EU:n on välittömästi luotava valtiojohtoinen etsintä- ja pelastusmekanismi keskiselle Välimerelle, ja mereltä pelastetut ihmiset on päästettävä turvalliseen satamaan.”
    .
    Jokainen hukkunut on liikaa. Jokainen Libyaan käännytetty on liikaa. Jokainen itsetuhoinen lapsi pakolaisleirillä on liikaa.

    Kaisa Väkiparta
    viestintäpäällikkö, Lääkärit ilman rajoja

    ****************************************************************
    Kommentti kyseiseen HS:n artikkeliin:
    .
    Ihmisalakuljettajien kumilautat on mielestäni hinattava lähtösatamiinsa.

    Afrikan väkiluku kasvaa sellaisella vauhdille, että asiassa olisi tehtävä jotain – tarkoittaa lähinnä ehkäisyä ja sen valistamista.

    EU:n kantokyky, tarkoittaen m.m. luonnonvaroja, ei riitä loputtomiin. Kurjuutta ei pidä antaa levittää vaan ongelmat on ratkaistava siellä missä ne ovat syntyneet.

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *