Asemestari.

Voiko ihan oikeasti 24-vuotias toimia, elokuvatoiminnassakaan vaikkapa asemestarina? Käsitykseni mukaan ei voi.

Meidän puolustusvoimissamme joukko-osastojen asemestarit ovat pitkän ammattikoulutuksen saaneita asealan ammattilaisia. Ei kukaan voi kuvitella, että 24-vuotias olisi asemestarikokemusta vielä saanut.

Sen verran olen elokuvan tekemisestä perillä; Veli-matti Saikkosen kolmessa elokuvassa olen sotilasasiantuntijana toiminut ja kyllä pitää sanoa, että töitä riitti.

14 vastausta artikkeliin “Asemestari.”

  1. USA on pyssyjen luvattu maa eikä taideta isommin kouluttaa aseen käyttäjää.
    Aseen käsittely ei ole leikin asia vaan aina on oltava varma ja varmistanut mitä aseen kanssa on tekemässä.

  2. Jenkeissäkin on vakavat aseharrastajat, jotka keskimäärin tuntevat aseiden käytön ja toiminnan hyvin, kuten Suomessakin. Sitten on ne muut… ja ne hullut.

    Mutta toisaalta, siellä ase on myös välttämättömyys. Poliisin apuun ei voi laajalti luottaa ja väkivaltaiset ryöstöt ovat jatkuvia.

    1. Miten muuten USA:ssa ase on välttämättömyys? Ampuma-ase, kodinturva-ase on USA;ssa aivan kotitekoinen viritelmä; NRA. Eihän Suomessakaan, vaikka poliisin paikalle saaminen saattaa kestää tunteja; mitään kodinturva-aseita ei tunneta.
      Kyllä meillä ampuma-aseita on, vaan en niitä koe mitenkään kodinturva-aseiksi.

  3. Mikäs se tällainen asemestari on, kun kaikki ovat olleet itse tehtyjä:

    – nyrkkikyllikki
    – sankkitussari
    – pinnapyssy
    – pumppuhaulikko
    – mustaruuti
    – erikoistunut parabellumin purkamiseen ja kokoamiseen siviilissä- inttiä ei lasketa eikä kaikilla aseilla ammuskelua

    Nuo olivat nuoruuden harrastuksia maalla.

  4. Kalle, tätä on vaikea sisäistää jos ei ole siellä syrjäseuduilla asunut.

    Suomessa on toki poliisin saapumisaika monesti lähes yhtä pitkä, mutta todennäköisyys joutua väkivaltaisen ryöstön uhriksi kotonaan on lähes olematon. Täällä ihmisellä on mahdollisuus elää ja pärjätä laillisesti aika hyvin, siellä ei. Siellä rikollisuus on jopa monisukupolvinen tapa. Suomessa hyvä jos kerran vuodessa tapahtuu niin että tuntematon mies syöksyy ovesta asetta heilutellen ja vaatii rahat. Jenkeissä hyvä jos tunti menee ettei noin tapahdu.

    Ase ei ole monellekaan siellä valinta, vaan välttämättömyys. Meidän on helppo tuomita, mutta vaikea ymmärtää heitä.

    En puolusta tietenkään heidän yhteiskunnan surkeaa tilannetta, mutta sen verran aikaa siellä viettäneenä, en pysty kirkkain silmin moittimaan ketään siitä että parissa-kolmessa piirongin laatikossa on ladattu ase valmiina. Se ei ole hyvä tilanne, mutta ehkä hieman vähemmän huono kuin vaihtoehto.

    1. En nyt tekstissäni tuominnut vaan kyseenalaistin pelkästään ”kodinturva-aseen”; sillä perusteella Suomessa ei edes myönnetä aselupaa.
      Metsästysaseet ja ammattiaseet sitten aivan erikseen.
      Mitä aloituksessa esittämääni termiin ”asemestari”, kyllä edelleenkin olettaisin, että nimike sisältäisi koulutuksen ja kokemuksenkin.
      Ladattu ase useassakin piironginlaatikossa lienee ilmiselvä riski.
      Suomessa ladattua asetta ei saa säilyttää edes asekaapissa, lipastetun kyllä.
      Revolveri on siitä mielenkiintoinen lainsäädännöllisesti, kaksitoiminen; se on samalla ladattu tai lipastettu ase. Kaksitoimisia löytyy jo nykyäänkin itselataavien aseiden joukostakin.
      Täällä eräs blogisti taannoin kertoi nukkuvansa ”ysimillinen” ladattuna yöpöytänsä laatikossa; rikkoo lakia.
      Pitkät metsästysaseet sitten lienevät aivan eri asia, niitähän löytyy Suomessa ja maailmalla lähes joka torpassa.

  5. No meillä maalla oli haulikko ja pienoiskivääri joihin minäkin sain kantoluvan vanhempien kirjallisella suostumuksella 15 v ikäisenä. Ensin harjoiteltiin pilkkaan ampumista ja tietysti aseen varmistamista ettei piipussa ole panosta ellei olla juuri ampumassa. Aseet roikku pirtin seinällä, mutta paukut olivat vähän jemmassa. Siihen aikaan panokset olivat kalliita ja veli vanhempana koosti haulikon panoksia tarvikkeista ja ruutikin annosteltiin mitalla. No onneksi ei tullut vahinkoja sillä se panosten valmistaminen oli myös huolella tehtävä toimi.

  6. Tottakai meillä on joka- ainoalla pyssy täällä maaseudulla kohtuullisen hyvin piilossa., En minäkään metsästä, enkä ole koskaan metsästänyt, mutta rosvoja minä jahtaan ja näytän joskus niille kivääriä. Kivääri on hyvä, jos ei ehdi lataamaan, voi huitaista tukilla, niin ei pitäisi joutua syytteeseen. Ei ole kyllä näkynyt niitä rosvojakaan, ei ainakaan viimeaikoina.

  7. Niin, tuosta aseluvasta; jos aselupa on myönnetty metsästykseen, asetta voi kuljettaa metsästystapahtumaan tai harjoituksiin.
    Ns reserviläisaseiden kuljettaminen on laillista vain ampumaharjoituksiin. Ns ”ysimillisiä reserviläisaseita” ei lain mukaan saa kuljettaa muuten.

      1. Ei vaan on cloc virkaseena magnumi varmaan poliisin oma ase terv tepivaari

Kommentoi