Lunta ja Mirrin nautinnot.

Neljän maissa kävimme Mirrin kanssa lehden haulla. Jäljistä ilmeni. että Mirri oli jo aiemmin postilaatikolla käynyt.

Yöllä oli satanut miltei 5cm lunta ja kylläpä Mirri nautiskeli. Se kieriskeli  ja pyöri lumessa ja näki, että sillä oli hillittömän hauskaa.

Riistakamera kertoili sekin, että Mirri ja minä olimme ainoat yön kulkijat. Nuo lumijäljet muuten kertovat paljon, jos on halua opiskella, mm eri eläinten jälkikuviot ovat mielenkiintoisia.

10 vastausta artikkeliin “Lunta ja Mirrin nautinnot.”

  1. Onko teilläpäin ilveksiä? Minä onneksi saan Vilman aina yöksi sisälle, kun täällä lähellä on kaksi kissaa kadonnut ja toisen pihassa riistakamerassa näkyi ilves pihassa. Kyllä Vilmakin riemuitsi kun menimme ulos äsken, kirmaili kuin pieni lapsi.

  2. On meillä ilveksiä; keväällä sain kamerakuvaankin. Ainut kerta muuten ja kyseessä oli nuori pentu.
    Mirri oleskelee niin pihapiirissä, että ilveksestä en osaa olla huolissani. Kaiken lisäksi se on tosi epäluuloinen kaikkia vieraita ilmiöitä kohtaan.

  3. Noista ilveksistä vielä; täällä on niin tiheät metsäkauriskannat, että ilvekset eivät juuri pihoihin tuppaudu.
    Tuokin riistakamerahavainto oli aivan ainutkertainen. Meillä kun on parilla riistakameralla suoritettu tuota ”yövartiointia” jo yli kymmenen vuotta ja tuo oli vain ainut havainto.

  4. Meillä on melkein joka aamu kauriin, tai peuran jäljet, ne näkyvät hyvin märässä pihatiessä. Ilveksen jäljet näkyvät vasta lumessa, sitä vaan ei vielä ole. Ei ole näkynyt pitkään aikaan mustaa kulkukissaakaan, usein se päivystää tuolla vanhan rakennuksen kivijalassa.

  5. Minulla ei ole kissaa syöttinä ilveksille mutta niistä puheenollen olen surullinen että niitä metsästetään. Susien jahtaamista voi edes perustella kun syövät lampaita ja koiria, kai niille kissakin kelpaa. Ilveksen synti lienee on että syö elääkseen metsästäjille tarkoitettua riistaa.
    En minä tunteeton kissoja kohtaan ole, on se ikävää jos ilves jonkun lemmikin syö, mutta jos ilvespelko on suuri on parempi pitää kissa ainakin öisin sisätiloissa.

  6. Olen Matti ajatuksissasi samaa mieltä; miksi metsästää ilvestä, haluaisinpa lukea ilveksenlihan syöjästä; nahka, trofee, eipä voisi turhempaa olla.
    Tiedän ja tiedostan ilveksen uhan esim Mirriini nähden. Kuitenkin kun meillä ei kissaa voi ottaa sisätiloihin, on sitten pelattava näin.
    Meidän Mirrimme on rakentanut monivaikutteisen asumismiljöönsä ihan itse. Tuolla talomme sokkelissa muurin vierellä lienee lämmintä, näin ainakin Mirri on minulle viestittänyt.
    Varsinkin pakkasaamuina Mirri tulee tuolta sokkelista, muuten makoilee saunan terassin mökissään.

  7. Nuot mirrit taitaa olla enempi oman tiensä kulkijoita vähän kaikessa olen tuossa katsellut yhtä kissaa joka pitää majaa mun parvekkeen alla kesät talvet tulee illalla nukkuun
    On kuitenkin naapurin kissa kesy sellanen en vaan tiedä miksi juuri mun parveke vaikka mulla oli koirakin
    Sinne alle se meni silloinkin eikä iraplikka siitä piitannut mitään
    No iraplikka oli omassa kopassaan sisällä meni kyllä partsin ovelle kun vieras tuli ns sisälle terv tepivaari

  8. Nyt kun toista vuotta jo tuon Mirrin kylkiäisenä olen elellyt ja opetellut ymmärtämään sen käyttäytymiskuvioita; vain pienen häivähdyksen olen ehkä oppinut.
    Oman tiensä kulkija tavallaan se tuo meidänkin Mirrimme lienee, aika itsenäinen se tuntuu olevan jos tosin kyllä Mirri tottelee kun ilmaisen mielipiteeni, kaiken kaikkiaan hyvinhän se on oppinut.
    Tuossa taas juuri äsken vein Mirrille aamumuikut; siinähän se oli jo odottelemassa ulko-oven takana. Tuumaili kait itsekseen; onkohan se äijä peräti unohtanut, että nyt olisi aamumuikkujen aika, ei ollut unohtanut ja muikut menivät jakeluun.

  9. Noin tuo parvekkeen alla elelevä mirri tekee kun se näkee parveke valot naapurissa se menee niiden portaille ja pääsee sisälle
    Tuo partsini alusta on matala sinne ei pääse mitkään isommat pedot niinpä sillä taitaa olla siellä aika mukavatkin olot
    Valta osaltaan kuivaa hiekkaa sinne ei pääse sadevedet ja kun sinne ei ole talvella kun kissn mentävä aukko ei tuulikaan paljon viilennä tilaa
    En tiedä miksi mirri ei voi olla kotona öitään ja kulkeeko yöllä metsästämässä terv tepivaari

  10. Meillä Mirrillä on melko hyvät olot talon sokkelissa, vain yksi luukku talvisaikaan avoinna ja palomuuri lämmittää sitä matalaa sokkelia ja kuiva, melko lämmin hiekkahan siellä alustana on ja se palomuurikin lämmittää.

Kommentoi