Me molemmat, niin Mirri kuin minäkin, pidämme muikkua herkkujen herkkuna. Ihmettelen ihmisiä, jotka eivät osaa käsitellä pyöreätä muikkua, siis tehdä siitä ruodotonta filettä, muikkupihvin raaka-ainetta.
Mirrille tosin muikkua ei tarvitse puhkoa puhumattakaan fileoimisesta. Toisaalta tuo fileoiminenkin on Mirrille mieleen; saahan se päät ja ruodot herkukseen. Päivittäinen ateriahan tuo muikku on Mirrille ja sen se mielestäni osaa lähes vaatia.
Meille tuo kala on 4-5 kertaa viikossa aterian aihe, Mirrille joka päiväinen.
Kyllä Mirri tietää mikä maistuu kisun kielestä hyvälle ja oikeassa olet tuossa muikun käsittelyssä ja en aina viitsi fileitä tehdä syön ne ruotoineen terv tepivaari
Niin minäkin. Taas isommat silakat joskus fileeraan selkäruodoista peukalolla.
Ai ai mitä herkkua, ei passaa Vilmalle näyttää kuvaa, tulee kateelliseksi. Tosin mun neiti on pikkuisen ronkeli eli nuo ovat vähän liian isoja hänelle.
Eivät ne Hannu isoja ole, Mirri vaan on niin pieni, vaikka uros onkin. Mirri se vaan on niin ahne kaikelle vähänkään syötäväksi kelpaavalle, varsinkin jos keksii kanojen syövän samaa.
Välillä kun laitan pyyntiin 10mm verkon, tulee ihan sitä neulamuikun kokoista ja tuleehan sitten lisäksi pientä särkikalaa. Kaikki kelpaa Mirrille ja myös minulle.
Pieni halstarisärki on herkullista.
Muikku on kyllä maukas kala mutta ei raakana. Mirrikin voisi odottaa että paistetaan.
Eihän se malta.