Sieltä se nousee.

Sieltä se, nimittäin joulukuinen aurinko nousee, vaivalloisesti mutta varmasti.

Tämmöisistä kuvista jää paitsi kun kukkuu yönsä milloin missäkin ja aamusella ei pääse ylös. Aamut ovat päivän hienointa aikaa, oli sää mikä hyvänsä. Tosin tämäkin kuva on otettu hieman ennen kuutta, siis ei oikeastaan enää aamua, vaan päivän sarastusta.

Tähän vuorokauden aikaan Mirri ja minä, olemme jo aamiaisemme nauttineet ja aloittelemme päivän askareita. Tehokas otsalamppu on mitä mainioin työväline. Mirri se oli passissa oven pielessä muikkuannostaan odotellen kun minä menin kaukolämpökeskuksellemme puukopan kanssa hakemaan hellaan täytettä.

10 vastausta artikkeliin “Sieltä se nousee.”

    1. Oho, nyt täällä taivas on jo kirkastunut. Idässä Hervannan valot häiritsee. Mitään vilaustakaan auringon noususta ei näy, vaikka katson korkealta. Näkyvyys yleensä n. 30 km.

    1. Näsijärven korkeus 95 m meren pinnasta. Talomme on siitä noin 5 m. ylempänä ja siitä vielä kerroksissa + 20 m. Eli ollee noin 120 m. merenpinnasta.

      1. Niinpä tuo näyttäisi sitten olevan. Siis kyllä sitä korkeutta sitten riittää. Se vaan, kuten mainitsitkin se kaupungin taustavalo vaikuttanee myöskin asiaan.
        Meillä kun ei ole mitään asutuskeskusten taustavaloja; kontrasti lienee jyrkempi.
        Korkeus vaikuttaa aika paljonkin; Vallisaari, joka on n parikymmentä metriä korkea ja mittaustorni kymmenisen metriä. Aika hyvin näkyivät Tallinnan mm tv-torni kun 6m mittarilla katseli.

  1. Tiedoksi vain Markolle kun väitti Heikin tai minun puhuneen auringon noususta, joka on kirjattu tarkastikkin Ilmatieteen laitoksen sivuilla.
    Auringon nousu ja päivän sarastus ovat aivan eri asioita.
    Se luetun ymmärtäminen?

  2. Markolle vain nyt tiedoksi; en asu Tampereella, runsaat 100km etelämpänä ja tuo päivän sarastus, hyvinkin nelisen tuntia kestävä; riippuen siitä, kuinka korkealta katselee ja mihin ilmansuuntaan mahdollisimman esteetön näkymä.

  3. Voisihan tuo Marko tuota artikkelikuvaakin hieman vilkaista; onko valoisaa? Minusta ei, ei edes sinne päin mutta kun periaatteessa pitää kammeta keskustelua muuksi kuin keskusteluksi.
    Markolle lienee aivan uusi asia, että Tampereella kylläkin on Tammelan kaupunginosa mutta kun minä asun kunnassa nimeltään Tammela.

  4. Tänään kun on täydenkuun aika, seurailin aivan kellon kansa, itäkaakkoista suunnasta, ensimmäinen kajastus ja auringon nousu yli horisontin, kesti noin 4,5 tuntia. Siis melkoisen pitkään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *