Taas saivat kenraalit lelunsa; nyt ilmavoimien kenraalit.

Suomen ilmapuolustuksen lelumäärä vaan kasvaa, nyt F-35 mukamas häivehävittäjä, ei ole aselastissa mutta kenraalit saivat kalliit lelunsa.

Maavoimien kenraalit saivat lelunsa (tykistö) ja amiraaleille on tulossa myöskin oma lelupakkinsa.

Kalliita, peräti kalliita vihollisen ohjusmaaleja mutta saadaanpahan mahdollisuus leikkiä kallistakin kalliimpia sotaleikkejä maailmalla esim Afganistanin malliin.

Eipä toisaalta ollut ensimmäinen kerta kun tämmöinen virhe tehtiin. Jotkut ehkä muistanevatkin surullisenkuuluisat vastaostot Elisabeth Rehnin aikana.

Veronmaksajalla riittää tällä haavaa maksettavaa pitkälti tulevaisuuteen.

22 vastausta artikkeliin “Taas saivat kenraalit lelunsa; nyt ilmavoimien kenraalit.”

  1. Näin itsenäisyyspäivänä toivoisin meille suomalaisille rauhanomaisuutta korostavaa politiikkaa, en sapeleiden kalistelua, en myöskään mitään YYA-aikaa, vaikkakin sillä oli tilauksensa, kuitenkaan ei enää, vaikka historiaa tuntemattomat/ymmärtämättömät toisin julistavat kun muuta eivät osaa keksiä.
    Oikein hyvää itsenäisyyspäivää itse kullekkin.

  2. Näihän ne menee eikä kansalta siinä paljonkaan kysellä terv tepivaari

  3. Täysin samaa mieltä Kallen kanssa, hyvä kirjoitus.
    Näin se on Tepi, kansan on oltava hiljaa.

    1. Hannu, meinaatko, että puolutushankinnat pitäisi tehdä kansanäänestyksen pohjalta?

      Voi muutoin olla, että pettyisit tulokseen.

    2. Venäläinen kansalainen on ihan mukava (yleensä) , mutta miehittäjänä venäläiset ovat paskamaisia- tästä on kokemuksia virolaisilla, latvialaisilla, liettualaisilla. unkarilaisilla, puolaisilla …

  4. No, katos Hannu minä vaan pohdiskelen siltä pohjalta, että Suomen hävittäjävalinta on sieltä kaikkein kalleimmasta päästä. Vähemmälläkin pärjäisimme kuten Suomea varakkaammatkin maat. Runsas puolensataa kallista hävittäjää on silkkaa tuhlausta, kriisitilanteessa ne tuhottaisiin jo enne ilmaan nousua. Suomi on pieni maa ja pienet resurssit; pullisteleminen on kovin kallista puuhastelua.
    Kaikki vaihtoehdot pl nykyinen Suomen valinta, huomattavasti halvempaa niin hankkia kuin käyttääkään. Nykyisen valinnan kokonaista loppusummaa tuskin edes tiedämme.
    Kyllä Suomi tarvitsee uskottavan puolustuksen mutta meillä ei pullisteluun yksinkertaisesti ole varaa.
    Ei pienituloinen kansalainen pysty autokseen Teslaa ostamaan; omat resurssit on tarkkaan tunnettava.

  5. Kun ympärillä on aggressiivinen diktatorinen valtio, joka ei kaihda mitään keinoja, erityisesti hyvää uskoville hölmöille, pitää olla vastavoima ja luja.
    Tämä hankinta kertoo siitä, että Suomi tulee olemaan Ruotsin kanssa kohta mukana koko Pohjoismaiden kattavassa Natossa. Ja kaikke emme tiedä. Se vanha viisaus on, että tyhjiö täyttyy aina.
    Ukraina on surullinen esimerkki.

      1. Synonyymejä sille tyhjiölle voisivat olla; valtava rajan pituus, helppo lainsäädäntö souluttautua strategisiin kiinteistöihin, liittoutumattomuus, sotilaskaluston vahentuminen, asevelvollisten kuntoisuus, maanpulustustahto, politiikan eripuraisuus.
        Liittoutumattomuus Ruotsin kanssa lienee suurin ”tyhjiö” ellei papreissa jo lue jotain muuta.

  6. Hävittäjistä en ymmärrä yhtään mitään, enkä suoraan sanoen ole edes kiinnostunut ottamaan selvää, mutta luotan siihen, että puolustusvoimissa on riittävä tietotaito asiassa.

  7. Epäilemättä näin lienee … mutta realiteetit ja talous helposti sotilassektorilla unohdetaan.
    Sehän nähtiin jo Hornet-hankinnoissakin.
    Hävittäjistä en minäkään teknisesti mitään ymmärrä, hävittäjien taktillisesta käytöstä jotain. Strategiakoulutusta minulla ei ole tuntiakaan.
    Sitten on tuo hävittäjäkauppojen poliittinen osuus kuin kauppapoliittinenkin; lienee ekonomistien alaa; mitä tulikaan ostettua ja mitä maksoikaan kokonaisuutena.

  8. Uskottava puolustus ja isänmaatamme kannattaa puolustaa tämä on hyvä maa!
    Hyvää Itsenäisyyspäivää!

  9. Juu, jonkun mielestä vissiin olisi pitänyt ostaa ”neukkulasta”, jotta toveruus säilyisi kauniina.

  10. Pitää olla kättä pitempää ettei naapurille tule kiusausta ottaa maatamme vaikka tukikohdaksi. Ilmatilan valvonta on tärkeää, emme voi laskea sen varaan että ryhdymme joksikin talibaniksi vasta kun maa on menetetty. Olen niin kyllästynyt tuohon ”Koneet tuhotaan jo ennen kuin ne pääsevät ilmaan” propagandaan enkä ymmärrä miten entinen kapiainen viitsii sellaista levittää. Se ei poikkea mitenkään Tiltun propagandasta eikä siitä kommunistien Neuvostoliiton aikana suosimasta ” Suomi ei mahda mitään, sota ratkaistaan painamalla muutamaa nappia” virrestä. Venäjä kunnioittaa voimaa, jos Ukrainalla olisi Suomen armeija niin Putin miettisi enemmän kuin kaksi kertaa mitä kannattaa tehdä. Meinaan roimat tappiot voisivat johtaa diktatuurin kaatumiseen.

  11. Norppa; ”entisenä kapiaisena” olen realisti, jonkin verran taktiikan opetusta saaneena, tiedän, että sotilastiedustelu selvittää
    melko tarkkaan mm ilmavoimien kentät, varalaskupaikat yms. Se on fakta, ei mitään propagandaa.
    Alle sata hävittäjää ei ole mahdollisen suurvallan invaasiolle temppu eikä mikään. Suurvalloilla kun on tieto/taito eliminoida tämmöiset ”pienehköt” ongelmat.
    Sitä vastoin kohtuullisen kokonaisvahva maanpuolustussektori panee mahdollisen vihollisen punnitsemaan; kannattaako.

    1. Ilmeisesti Suomessa ei kannata sijoittaa rahaa kalustoon ”realistisesti”.
      Ilmavoimillekin riittäisivät nuo harrastekaupan palsaliidokit ja sotilaille värikuulapyssyt.
      Ehkä vähimmällä selvittäisiin ilmoittamalla, että emme tee vastarintaa mahdollisen invaasion aikana?
      Kyllä ”realismi” on kivaa…

  12. Vielä Norppa tuosta edellisestä, Rafaele robusti sotaratsu tai Gripen, eivät uusia varalaskupaikkoja tarvitsisi; huoltoajat lyhyet, käyttyökustannukset edes kohtuulliset.

    1. Tässä olet oikeassa Pohjola.
      En itse pitä F35:sta Suomelle parhaana nimenomaan sen vaatiman kiitoradan ja massiivisen huoltojoukon takia.

  13. Minä luotan taas omiin huippiuasiantuntijoihimme kokonaisharkinnan mukaisesti, joka ei ole sinänsä vain kone. Varmasti näitä on punnittu koneinakin tarkasti ja sitä, mitä niihin lähitukevaisuudessa liittyy tekniikkanakin.

    Joskus kävi mielessäni, etteivät vain olisi hommaamassa pääkoneita USA:sta ja muutaman Rafaelen, jotka pystyvät toimimaan kimpassa.

  14. Alle sata niitä Rafaleja tai Gripeneitäkin olisi. Joten jos on sitä mieltä että ne varmasti tuhottaisiin jo kentille niin ei koneen merkki siihen vaikuta. Samalla mentaliteetilla ajatellen mikään vastarinta olisi turhaa ja kannattaisi luopua koko armeijasta, sanoa Putinille että Suomi antautuu heti jos Venäjä uhkaa. Siihen jotkut pyrkivät. Venäjän armeijasta maalataan jokin taikavoima joka nappeja painamalla muka valloittaa Suomen.

    Ilman ilmavoimia maavoimatkin ovat suojattomia, tankit ja tykit ja miehistö ovat suojattomia hyökkäyksille ilmasta.

    On omituista myös luulla ettei puolustusvoimissa ymmärretä mitään sodankäynnin päälle vaan halutaan vaan mukamas ”leikkikaluja”. Että kenraalit ovat idiootteja jotka eivät osaa ottaa Venäjän aikeita huomioon. Että siellä ne koneet kököttävät Rissalan kentällä ja yhtäkkiä tulee Iskandereita ja koneet ovat muussina ja upseerit huuli pyöreänä että ” empäs millään arvannut, kuinkas tässä nyt näin kävi”. Vai onko armeijassa kadettikoulun pääsyvaatimuksissa nykyisin ettei äö saa ylittää kahdeksaakymmentä?

  15. Venäjä valmistautuu Ukrainan sotaretkeen. Mukana on uusinta venäläistä huipputekniikkaa jolla valtaus onnistuu hetkessä. T-72 tankkien päälle on hitsattu hetekat väärinpäin kun Ukraina on saanut muutaman sata Javelin -torjuntaohjusta. Niihin hetekoihin ne ohjukset pysähtyvät. Toisaalta, Putinin täytyy vain painaa Kremlissä sitä nappulaa jossa lukee ”Ukrainan valloitus” niin homma on selvä puolessa tunnissa.

Vastaa käyttäjälle Albanus Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *