talibanit ja nainen.

Mihin perustuu talibanien naisvihamielisyys? Šaria-lain äärimmäisen konservatiivinen tulkinta juontaa heimoyhteiskunnasta ja pitkästä sotatilasta.

Ylläoleva otsikko on tämän aamun tuoretta uutisantia.

Tuo uutiskirjoitus ehkä kannattaisi lukea, ainakin kaikkein pätevimpien  Afganistan-asiantuntijana esiintyvien. Prof Jaakko Hämeen-Anttila on mielestäni yksi pätevimmistä Lähi-Idän tuntijoista. Tai siis, ei ehkä pärjää näille muutamille tosi asiantuntijoille, näillä sivustoilla mutta kuitenkin.

https://yle.fi/uutiset/3-12069242

 

 

23 vastausta artikkeliin “talibanit ja nainen.”

  1. Suhde naisiin ei tatalebanin mielestä ole liene vihamielisyyttä vaan ikäänkuin normaali tapa.

  2. Toisaalta tuo sharia-laki, sen tulkinta vaihtelee äärilaidasta toiseen.
    Esimerkkinä voisi käyttää Hämeen-Anttilankin mainitsemaa Irania. Siellä naiset voivat olla yhteiskunnallisia toimijoitakin.

    1. ”Toimijoita” joo, mutta huivia on pakko pitää. Ja montakos naista on johtopaikoilla? Samanlainen ”tasa-arvo” kuin Neuvostoliitossa eli julistuksen tasolla. Iran ei todellakaan ole mikään hyvä esimerkki.

  3. En tiedä, mitä lakia noudattavat täällä Suomessa, mutta täällä useat turkkilaiset naiset ovat mustaan jalkoihin yltävää kaapuun pukeutuneita, Isäntä kulkee edellä ja rouva kantaa kuin muuli kasseja. Näyttää heillä nainen olevan kuin jalkarätti.

    1. Jännä havainto. On meillä itse kullakin monenlaisia kotikutoisia ”sharia” luutumia.

      1. En kommentoinut sitä, vaan tuota toisten blogistien mollausta avauksessa.
        Se vaikuttaa minusta aika vihmieliseltä.

  4. En tietääkseni ole vihamielinen kenellekkään; lähinnä tosiasioihin pyrin kirjoitteluissani perustelemaan ja ihan asiantuntijoiden tekstein. Se sitten on eri asia, kuinka kukakin kommentoija tuntee tekstieni miten ja minne suuntautuvan. Minä en vihamielisyyttä tunne minnekkään suuntaan.

    1. Oma mielipiteeni on että Kalle ei ole vihamielinen kirjoittaja. Hänellä vaan on selkeitä omia mielipiteitään monista asioista joita sitten tuo kaartelematta esiin elävöittäen keskustelua täällä joskus hieman haastavallakin tavallaan.

  5. Sanoisin että ns. naisvihamielisyys näillä on jompi kumpi tai molempia seuraavista:
    1. Kontrollinhimo. Luomalla uskonnollinen tekosyy asialle, voidaan oikeuttaa vallanpito.
    2. Muinainen perinne. Vuosituhansia sitten on ollut mielekästä että mies on se joka lähtee metsästämään ja nainen pysyy kotona turvassa. Unohtivat että yhteiskunta on rakentunut sen jälkeen…

  6. Kivikaudelta naisen asema ja jatkuu heidän myötä Suomessakin.
    Ihmettelen Suomen velvollisuutta ottaa tänne meitä auttaneet sillä eikö he paremminkin auttaneet kotimaataan
    ja toisaalta ihmettelen miksi he koulutetut sikäläiset pudottivat aseensa vastarinnatta?

  7. Ei ole ihme jos presidentti ihmettelee. Mikähän pulju se EU on olevinaan. Olisi heti lähettänyt lentokonearmeijan hakemaan pelastettavia vaan sehän seisoo tumput suorana tässä niiku monessa muussakin asiassa. EUn johto näkyy olevan pellelauma. HS=Presidentti Niinistö ihmettelee, missä EU on ollut Afganistanin evakuointien alkaessa.

  8. Kauanpas kesti ennenku Clinttooni sai lähetettyä pommia niskaan aikoinaan tuolla oliko se Serbiassa? Sitä ennen vainaita satojatuhansia.

  9. Kyllä naisten alistettu asema lähtee ihan sharia-laista itsestään vaikka Hämeenanttila sitä jostain syystä yrittää ilmeisesti piilotella. Muslimeiksi naamioituneet toimittajat kävivät Tanskassa maltillisina pidetyillä imaameilta kysymässä neuvoa keksittyihin perheongelmiin. Miehen sanottiin lyöneen vaimoaan ja haluavan toisenkin vaimon. Imaami neuvoi, ettei mies toki saa lyödä vaimoaan mutta poliisille ei asiaa pidä viedä. Ja jos mies haluaa toisen vaimon niin nykyisen vaimon on siihen vaan sopeuduttava. Säännöt varmaan tulevat satojen vuosien takaisista heimokulttuureista mutta oleellista on että niitä pidetään yhä Jumalan säännöksinä joita tulee noudattaa.

    Jos vertaa Muhammedia ja Jeesusta niin Jeesukselle naiset olivat ystäviä joiden luona hän kävi kylässä, Muhammedille taas vaimoja ja omaisuutta, monet tapettujen vihollisten leskiä. Selittänee osittain myös erillaisen suhtautumisen naisiin kristityissä ja islaminuskoisissa maissa.

    1. Musikantti Davidilla oli vähän samaa tapaa. Pojallaan, Jullen hunsvotiksiksi arvioimalla Salomolla oli naisia enemmän kuin karjaa.

      Arabien haaremistojen isännät lienevät Salomon perillisiä alenevissa polvissa.

  10. Taleban ja naisten oikeudet, eiköhän loppujen lopuksi kyse ole uskonnosta ja uskontoon sidonnaisesta kulttuurista?

    Mielenkiintoinen vivahde asiaan kuitenkin saadaan jos ajatellaan naisen asemaa vaikkapa vanhoollislestadiolaisten keskuudessa, joka on muutoin edelleen voimissaan oleva lahko ja erityisesti lähellä Keskusta puoluetta.

    Eikä naisen aseme ole aivan niin tasa-arvoinen myöskään muutamissa muissa meillä Suomessakin voimissa olevissa lahkoissa.

  11. ”Uutinen” näkyy olevan Rakel Liekin valitsemien vihersosialismia ymmärtävien kirjoittajien käsialaa.
    Ei aihetta enempään kommentointiin.

  12. ”Professori Jaakko Hämeen-Anttila Edinburghin yliopistosta sanoo..”

    Jo pidempään Hämeen-Anttilan kannanottoja seuranneena olen saanut käsityksen, että hän kaunistee islamin uskon vaikutusta siihen sitoutuneisiin ihmisiin.

    *
    ”Mistä oikein juontaa Talibanin halu peittää naiset burka-vaatteiden alle?”

    Jaakko Hämeen-Anttila vastailee niin kuin naisen asema olisi heikko vain Talibanien hallitsemilla alueilla.¨

    Nainen on varsin alistettu monissa islamistisissa maissa – Iran, Saudi-Arabia, Jemen ..

  13. Valistunut arvaus:

    Naisvihamielisyyden syynä voisi olla sellainen kansallistapa, että poikavauvaa heitetään kolmasti ilmaan ja kaksi kertaa otetaan kiinni.

Vastaa käyttäjälle Markku Savikivi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *