Mitä Suomi hakee sotapolitiikallaan?

Elämme varsin pelottavia aikoja. Kuten 1930 luvulla sotapropaganda oli kovaa ja julmaa, niin on se jälleen sitä 2021.

Suomi liittoutui Saksan kanssa 1930 luvulla kiinteästi, ja oli varsin lämpimät suhteet jo 1918, siitä Suomen porvaristo oli varsin kiitollinen suurvalta Saksalle (Suomen luokkasota), joka näkyi toisessa maailmansodassa liittolaissuhteena.

Saksa hävisi sodan toisessa maailmansodassa Neuvostoliitolle. Keskitysleirit purettiin myös Suomessa, kommunistit ja vasemmisto saivat julkiset toimintaoikeudet, eli demokratian (porvarillisen), Neuvostoliiton voiton ansiosta.

Nyt olemme liittoutuneet USAn kanssa, vaikka sitä ei kansa ole nytkään hyväksynyt, mutta porvaristo tekee mitä lystää ja pyyhkii pöytää koko Suomen kansalla.

USA toimii 2021 mallin mukaan, mutta idea on aivan sama kuin Hitlerin Saksan.

USA sotii ympäri maailmaa, muu maailma kantaa seurauksia.

Pakolaisongelma on juuri ja nimenomaan USAn aiheuttama.

Myös ValkoVenäjän ja Puolan rajalla olevat pakolaiset.

Valveutuneet Suomen kansalaiset välittömästi nostivat metelin, mistä pakolaiset ovat Puolan vastaiselle rajalle tulleet, oli uutisointia Suomessa hieman korjattava.

Matti Rönkä tölväisi hybridisodasta, jota mukamas ValkoVenäjä harjoittaa, mainitsematta mitä tapahtui 2017, kun porvarihallitus (Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset) päästi Suomeen Ruotsin kautta 32400 pakolaista. Venäjältä tuolloin tuli noin 1600 pakolaista.

Silloinkin puhuttiin Venäjän vastaisen rajan pakolaisongelmasta, mutta väistettiin Ruotsin puolelta tulleista mainitsemasta.

Eikös siis Tanska ja Ruotsi tuolloin harjoittaneet hybridisotaa Suomea vastaan, kun päästivät läpi pakolaisia, eivätkä itse ottaneet vaan ajoivat Ruotsin pohjoiseen Suomen rajalle?

Eikö jälleen ole kyse siis propagandasta?

Valko-Venäjä päästi alueensa läpi pakolaisia, lähinnä Turkista tulleita. Turkista joka on EU:lta saanut miljardeja siksi, että pakolaiset pysäytetään Turkkiin.

Tämä tieto väistetään, ja tänään uutisissa kerrottiin, että myös Egyptistä ja parista muustakin maasta on tullut pakolaisia Valko-Venäjän kautta Puolan rajalle.

Siksi, että siitä nousi aika julkinen haloo Suomen YLEn uutisoinnista aiemmin (Rönkä).

YLE on kokoomuksen käsissä, ja se kyllä näkyy ja kuuluu kautta linjan.

Jos jollekin on yllätys YLEn kokoomusjohtoisuus, niin se on voi voi! Kannattaisi seurata vähän mualimaa…

Samoin lehdissä Hesari, Aamulehti ja Turunsanomat ovat kokoomuksen käsissä, jotka ovat vahvoja vaikuttajia. Suurpääomat omistavat valtamedian, ja Kokoomus on suurpääomapiirien eduspuolue.

Silmät ja korvat auki, jos oli uutta tietoa, ja epäilyttää sanomani.

Tieto on täyttä tiukkaa faktaa!

Tiedon normaali pimittäminen on luonnollinen osa luokkarajojen hämärtämistä.

Vasemmiston kaikki on nykyään politiikkaa, ja porvareiden sama ei sitten olekaan politiikkaa vaan normi.

Kun vasemmisto avaa suunsa, porvarit heti älähtää puoluepolitiikasta, ilmaisten sen likaiseksi ja inhottavaksi, kun taas porvaripolitiikka on normaalia suhdetoimintaa ja kuuluu yhteiskuntaan normaaleina normeina.

Ihmiset eivät nykyään tiedä mistään luokkajaoista, vasemmistosta ja oikeistosta, eikä siitä, mikä puolue on oikeistoa ja mikä vasemmistoa, tai edes mitä ne tarkoittavat.

Työmaalla nykyään aivan helposti rasvakoura tai hitsari äänestää kokoomusta kun se on muka työväen asialla, tai Persuja.

Tämä on porvareiden käsissä olevan median propagandan tulosta.

Vasemmistossa itsessäänkin on vikaa ja epätietoisuutta. On luovuttu työväenliikkeestä, työväen aatteesta, yhteiskuntateoriasta joka olisi vasemmistolaista.

On luovuttu kapitalismin analysoinnista kun on luovuttu työkaluista. Näperrellään vain kapitalismia mukamas paremmaksi, tai näennäisvasemmistolaisissa teemoissa kuten feminismi tai sukupuolten tasa-arvon teemoissa, väistäen ja välttäen käsittelemästä luokkia tai luokkayhteiskunnasta ja mitä on kapitalismi, ja ehdottomasti ei käsitellä kapitalismin rakenteiden muuttamista.

Tämä tietenkin aivan itsestään selvästi on aiheuttanut sen, että työväen keskuuteen on alkanut pesiytyä täysin sille vieraita ajatuksia, josta esimerkkinä PerusSuomalaiset, joka on äärioikeistolainen aines vaikka puhuu itsestään työväen puolueena. Sylttytehdas on Porvaristo, ja vasemmiston linjattomuus sen ruokaa.

Näin asiat vain ovat, hyvä vasemmisto.

Markku Huhtala, Tampere, Rantaperkiö

14 vastausta artikkeliin “Mitä Suomi hakee sotapolitiikallaan?”

  1. Suomi ei hae mitään. Me ollaan normaalisti. Itänaapuri se riehuu ja haluaa hiekkalaatikolla muitakin riehumaan. Kerjää verta nenästään….

  2. Marko: Ei itänaapuri ei riehu, ei ollenkaan. Se juuri on USA:sta lähtöistä puhdasta propagandaa, jota Suomen porvarit uskollisesti suoltaa, suodattamatta.

  3. Venäjä ei ole uhannut, eikä uhkaa. Ei Suomea eikä muitakaan maita. USA on kohta kohdalta ympäröinyt Venäjän Nato sotilastukikohdillaan. Venäjä ei ole ainoallakaan sotatukikohdallaan ympäröinyt USAaa eikä muitakaan maita.
    USA on puuttunut monien maiden sisäisiin asioihin, ja myös hyökännyt hyvin moniin maihin viimevuosina. pakolaisongelma on yksinomaan USAn aiheuttamaa.
    Onko Marko täm nyt niin vaikeaa?
    Vai etkö ollenkaan seuraa muuta kuin porvareiden propagandaa?
    Tieto olisi nyt Marko valttia, eikö niin?

    Suomi on aikalailla uutispimennossa. Ihan samoin kuin 1930 luvulla.

    Nyt tosin on tietoa saatavailla ihan toisella tavalla, kuin ennen.

    Tosin nytkin häirintä lisääntyy kovaa vauhtia. Mutta tietoa saa.
    Avaahan nyt silmäsi Marko.

    Jos osaat kieliä, käytä sitä!
    Suomi ei nyt ole se paras paikka saada tietoa. Olemme ihan täysin USAn handyssa!

  4. ”Venäjä ei ole uhannut, eikä uhkaa. Ei Suomea eikä muitakaan maita.”
    Tätä paskaa neukkulamielisert jaksavat jauhaa jatkuvasti.
    Mitenkähän se Ukrainan tilanne syntyi muka ihan ilman neukkulaa?
    Ei ainakaan Ukraina hyökännyt putinan kimppuun.
    Suomessa tietoa saa monesta lähteestä ja sitä saa myös muista maista vapaasti.
    ”Neukkulassa” ”tietoa” jaetaan vain putinan hallitsemien valehtelijoiden klubien kautta.

  5. Just just…Juhak. Tätä paskaa olemme saaneet kuulla lukea ja nähdä Suomen televisiosta. Ukrainan vallankaapaus on ihan hyvä esimerkki USAn häikäilemättömästä politiikasta. Vallankaappaus siellä suoritettiin. Muistatko edes? Vasemmisto estettiiin vaaleissa kokonaan. Korostan KOKONAAN. Ymmärrätkö juhak, VALLANKAAPPAUS. Ukrainassa tapahtui ihan muuta kuin meille kerrottiin. Venäjä ei ole ollut eikä ole edelleenkään minkäänmoinen sodan osapuoli. Mitään todisteita siitä ei ole, näin vain väitetään. USA sen tekee.
    Miksi Juhak?
    Seuraatko ollenkaan muuta kuin Aku Ankkaa?
    USA on ympäröinyt Venäjän Naton tukikohdilla.
    Oletko huomannut?
    Et vai?
    Miksi?
    Et tiedä niistä!
    Suomi on ainoa vielä Natoon liitttymätön maa.
    Porvarimme teki isäntämaasopimuksen. Ilman eduskuntaa.
    Juhak, miksi?

    Oletko ääliö vai imbesilli?

    Venäjä ei ole uhannut maatamme, eikä eses hyökkää.
    Miksi se tekisi niin?

    Ei minkään takia!

    USA sitä vastoin haluaa!
    Oletko tyhmä?

    On ihan isommista asioista kyse!

    Siitä Suomi ei kerro, kun USA ohjeistaa.

    Miten meni Saksan kanssa?
    Huonosti!

    Nyt USA on liittolaisena, kuten Hitlerin Saksa!

    Oli Suomi miten vain, Suomi on sorakasa. Sodan jälkeen.
    Ymmärrätkö Juhak?

    Suomi ei voita.

    Siksi puoluettomuus ja riippumattomuuspolitiikka on paras turvallisuustae!
    Kekkosen-Paasikiven linjalla.

    Niin se on Juhak!

    1. ”Oletko ääliö vai imbesilli?”
      Katso peiliin ja päätä kumpi olet.
      Mulkkuilusi ei ainakaan osoita fiksuutta.
      Äläkä ota enää…

  6. Siinäpä sitä ”tietoa” kuin suoraan Tiedonantajasta tai Pravdasta. Maailman tosiseikat tai historian faktat eivät sitä järkytä. Jos faktat sanovat muuta, sen pahempi faktoille. Fasisti Putinkin on oikea neuvostosankari joka puolustaa kommunismia pahaa USA:ta vastaan.

  7. Juu, ei ne kiltit Putinin miehet mitään..

    ***********************************************************
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/771dd4ca-02f0-4393-b33d-f81d892c89eb

    12.11.2021

    Venäjän pommikoneet tunkeutuivat Naton ilmatilaan – belgialaishävittäjät pysäyttivät

    Venäläiset käyvät aika ajoin härnäämässä Nato-maita Pohjanmerellä.

    ************************************************************

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/yhdysvallat-varoittaa-eurooppaa-venaja-kokoaa-asevoimiaan-ukrainan-rajalle/af2450cc-bc0c-4505-8006-2878fdb008c9

    12.11.2021

    Venäjän on havaittu kokoavan jälleen asevoimiaan Ukrainan vastaiselle rajalle. Todisteet joukkojen liikkeistä ovat lähteiden mukaan selvät ja julkisesti saatavilla.

    *****************************************************************

    Riisti Georgiasta muutama vuosi sitten alueita.

    Miehitti Krimin niemimaan [ m.m. Suomi ei ole tunnustanut alueliitosta Venäjään ]

  8. Mutta Ukraina on paha koska se ei halua olla liitossa fasistisen Venäjän kanssa, voi voi.

  9. Jos olisi tuo Venäjä neukkula ja kommunistivaltio niin ymmärtäisihän tuon Huhtalan uhoamisen. Vaan ei oo Venäjä kommunistivaltio-se meni neukkulan mukana. Taitaa olla enempi sellainen rosvokapistalismivaltio. Entinen neukkula oli parempi naapuri.

  10. Blogin aloittaja on tunnetusti Venäjä puolatava ja maan ongelmille silmänsä sulkeva – hänellä on vissiin jäänyt Neuvostoaikainen levy päälle ( maahan ei enää ole kommunistinen vaan oligarkistinen )

    *********************************************************************
    Alla olevat osalta olen blogin avaajan kanssa samaa mieltä
    *

    Ruotsin kautta 32400 pakolaista. Venäjältä tuolloin tuli noin 1600 pakolaista.
    .
    Silloinkin puhuttiin Venäjän vastaisen rajan pakolaisongelmasta, mutta väistettiin Ruotsin puolelta tulleista mainitsemasta.
    .
    Eikös siis Tanska ja Ruotsi tuolloin harjoittaneet hybridisotaa Suomea vastaan, kun päästivät läpi pakolaisia, eivätkä itse ottaneet vaan ajoivat Ruotsin pohjoiseen Suomen rajalle? [ mielestäni – kyllä harjoitti]

  11. Huhtalan kirjoituskin sen osoittaa: Neuvostoliiton kommunismi toimi venäläisen nationalismia ja imperialismin savuverhona. Vanhat kommunistit nielaisivat sen peruketta myöten. Siksi he eivät osaa erottaa kommunismia venäläismielisyydestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *